torstai 30. elokuuta 2012

Waihdevuodet: TÄTÄ EI NIIN JAKSAIS



Vuosi oireita takana. Mikä on muuttunut?

Ei mikään. Tuskainen hikikohtaus iskee noin tunnin välein, pisarat valuu pitkin naamaa ja yläkroppaa, ja sydän säklättää ylikierroksilla. Kohtausta edeltää muutaman minuutin tukehduttava ahdistus ja pahoinvointi, ja kohtauksen jälkeen alkaa hypoterminen palelu.

Ihokin kuivuu, ongelma josta olen tähän asti ollut autuaan tietämätön. Heti kun lämpötilat laskee ja tuuli kylmenee, olen taas pulassa; nyt kesällä olen just ja just pärjännyt ohuen kasvoöljyn varassa.

Rintoja kuumottaa, ne ovat arat ja molemmissa on kipeä kohta, jota painamalla kipu tuntuu kainalossa asti. Yritän olla kuvittelematta mitä se voisi tarkoittaa, mutta joskus yöllä kun oikein vihlaisee niin synkät aatokset pyrkivät pintaan: tämän ikäisenä äidillä puhkesi rintasyöpä, jep jep.

Ja se nukkuminen, hah. Kun läkähdyttävä kuumuus iskee, ei riitä että peitto lentää kaaressa sivuun. Haukkana pitää ponkaista vääntämään tuuletin päälle, ja päätä on riiputettava sängyn reunan yli että ilmavirta osuisi siihen. Ensimmäiset pari minuuttia. (Tuuletin on lattialla, jos se olisi ylempänä niin viima piiskaisi niskat kipeiksi.) Sitten kun pystyy taas heittäytymään petiin, ainoa siedettävä asento on leveä X. Siinä kun sitten jäähdyt sopivaksi ja vaivut uneen, niin pian heräät nokka jäässä ja keräät hytisten peitot ja yökkärin takaisin päälle.

Sitten vielä sokerina pohjalla migreenikohtaukset. Ei sentään joka päivä, ehkä 3-4 kertaa kuukaudessa, mutta ihan ilmankin pärjäisin, kiitos.

Vuosi sitten purnasin kyllä, mutta en epätoivoisesti, koska kuvittelin, että ennen pitkää löydän oireisiin huomattavaa helpotusta. Heti alkuun kehittelemäni luontaistuote-mix auttoikin kohtalaisesti, mutta sitten se jäi, osin rahanpuutteen takia. (Olen koko ajan persaukinen, en ala nyt selittää miksi.)

Ilmaisista keinoista olen kokeillut liikuntaa ja kuntoilua, vähän; motivaatiota on nakertanut milloin mikäkin kremppa, joka on pakottanut pitämään pitkiä taukoja. Nyt on jalka kävelykiellossa, kun menin ja teloin sen hölmöyksissäni - ei enää koipi noussut kuin nuorna likkana ja paukautin sääriluun täysillä kaiteeseen josta yritin loikata yli. Siitä on jo kaksi viikkoa, mutta edelleen jalka kipuilee ja on turvoksissa, tai siinä on oikeastaan sellainen puolikkaan avocadon kokoinen kova pahkura siinä iskukohdassa. Tätäkö se vanheneminen on, että haaverit paranee paljon hitaammin?

Sitten oli vielä ne jäätyneet olkapäät (frozen shoulder), ensin oikeassa, nyt vasemmassa kädessä. Seisovaa kipua ei enää ole, mutta rasitus vihlaisee ja jää sitten särkemään tunneiksi. Käden liikerataahan sairaus supistaa kanssa reippaasti, esimerkiksi rintaliivien pukemisesta on tullut ihme kiemurtelua.
Eihän tämä siis vaihdevuosioire ole, oikeasti, mutta sattuu sopivasti juuri tähän ikään. Japanissa sen nimi onkin "viisikymmenvuotiaan naisen sairaus"!

Jos jokin on vuoden aikana muuttunut, niin oma asenne: olen alistunut. Tää on nyt tätä. Ei mennyt ohi vuodessa, voi olla että vie viisikin. Tai kymmenen. Hormonihoitoja en silti ota vaikka henki menis. Phuuh, taas se alkaa. Voi ketunvillat.




torstai 9. elokuuta 2012

Painonpudotus: Argh, kaikki tuli takaisin!


Huom! En millään ymmärrä, miksi juuri tämä vanha teksti näyttää pomppaavan ensimmäisenä esiin kaikista painonpudotus-teksteistäni. Kannattaa katsoa muitakin, jos aihe kiinnostaa, tämähän on pelkkä aivoton ruikutus :)
(lisätty 27.1.2012)


--------------------------------------------------------------------------------


Lähtöpaino 9.1. 2012: 82 kg
Paino alimmillaan: 77,9 kg >>> pudotus 4,1 kg
Paino 9.8. 2012: 82 kg

Seitsemässä kuukaudessa nelkä kiloa pois ja sama takaisin. Siis yhtä tyhjän kanssa kaikki kieltäymykset ja itsekidutus kuukausien ajan. Yyyhyhyy, tää on niin väärin, NIIN VÄÄRIN!

Koko karmeus ja tilanteen toivottomuus selvisi vasta tänään, kun pääsin pitkästä aikaa vaa'alle (edellinen kerta oli toukokuussa). Nyt täytyisi vaan yrittää kasata itsensä, joopa joo... mut kui?

Päällimmäisin tunne on, että en ala enää. Ihan turhaa kaikki. Miten tästä muka jaksaisi taas nousta uuteen yritykseen, kun lopputulos on sitten kuitenkin tämä. Kaiken huipuksi kuulun nyt sitten virallisesti jojottajiin; porukkaan, jota olen aina salaa säälinyt. Hah! Siitäs sain! Sekin vielä!

Huoh. Äsken vetämäni viineri ei lohduttanut yhtään. Mutta en keksi mitään muutakaan, millä lohduttautuisin. Kuka sitä Nyytiäkään lohdutti, no ei kukaan! Kaikki on tyhmää, kaikki on perseestä, kaikki on turhaa, mistään ei tuu mitään, buuhuhuu... - Ai mun vuoro? Kaks tommosta, kiitos. Joo ei tarvi laittaa pussiin, menee ihan näin!

torstai 2. elokuuta 2012

Kahvit kaupungilla: Tampereen näkötorni + Mikkelin tori



Jos joku ei ole vielä käynyt munkkikahveilla Tampereen näkötornilla, niin se on synti ja häpeä ja vaatii asiantilan välitöntä korjaamista! Me käydään siellä joka kesä. Jo täällä Stadissa autoon istuessa alkaa kuola valua suupielestä..

Pyynikin mäellä töröttävä vanha näkötorni on tietysti nähtävyys vailla vertaansa, tai sieltä avautuva näkymä ainakin, mutta en muista minä vuonna olisin viimeksi siellä käynyt kun on niin kiire aina saada munkkia nassuun ettei sinne kerkiä. Vaikka eihän paikalle oikeasti hoppu housussa kannata rynnätä, takuuvarmana nimittäin on kahvilaan jonoa. Joskus vain muutama tyyppi, tai sitten kokonainen bussilastillinen kuten toissapäivänä. Mutta ei se haittaa, nopeastihan se menee kun palkinto on jo melkein huulilla: juuri paistettu, tuoksuva, lämpöinen, pehmoinen ja sokerinen maailman paras munkkirinkilä! Joka huuhdellaan alas tosi hyvällä, paikalla jauhetuista pavuista keitetyllä kahvilla (ja Omenalimulla, kuten meillä on tapana). Ahh, ahh ja ahhhh....



Mahtavuudessa ei kyllä jäänyt yhtään jälkeen tämänpäiväinen herkkuhetki Mikkelin torikahviossa (siis yhdessä niistä, isoimmassa, en tiedä mikä oli nimeltänsä). Ensinnäkin, lihis oli tietysti mahtava, ei mikään mössököntsä vaan rapeakuorinen ja sisältö irtonainen ja kivasti maustettu. Mutta jälkkäriksi (heh) sattumalta valitsemani jutska osoittautuikin herkkupullien kuningattareksi! Se oli kuin semmoinen pyöreä rahkapiirakka, mutta ei yhtään semmoinen kuin kaupan tiskiltä, vaan pullataikina oli napakkaa ja maistuvaa, rahka ihanan pehmeää ja kosteaa ja vaniljaista, ja sitä oli paljon, ja siinä päällä iso kasa ihan tuoreita mustikoita ja mansikoita. Se oli niiiiin hyvää että melkein itku pääsi. Tulee pitkä odotus seuraavaan kertaan, ensi kesään, huoh.




Pyynikin näkötornissa iso kahvi 1,80 e ja iso munkki 1,70 e.

Mikkelissä iso kahvi, lihis ja mustikka-mansikka-rahka-pulla noin 8,50 e.

* Hintoihin sisältyy muutoin fantastinen fiilis- ja maisemabonus, mutta kummassakaan paikassa ei kuulunut häivähdystäkään kovasta kaipaamistani murteista, höh. Eikä koko kaupungeissakaan. *