perjantai 28. lokakuuta 2011

Waihdevuodet: LUONTAISMÖMMÖJÄ & LYRICA



Testiviikon tulos


Viikko sitten kehittelin vaihdevuosioireisiini pienen budjetin hoitotuotemixin, joka sisälsi macajauhoa, Femisoyaa, Pohjan akan yrttiuutetta, valeriaanakapseleita (nukahtamiseen) sekä useita rauhoittavia yrttiteelaatuja. Ja tummaa suklaata, jonka lisäsin hiljattain. D-vitskut ja gojimarjat on jo normikamaa, mutta lasketaan nekin nyt tähän mukaan.

No, sitten on aika julistaa testiviikon tulos: Toimiko? Kyllä ja ei.


Varsinaisia kuumien aaltojen fyysisiä olotiloja se loivensi hieman, siis hieman. Äkkihiki tulee kyllä yhtä usein ja yhtä nopeasti, mutta se terävin kärki on vähän madaltunut. Enää ei tunnu siltä, että silmämunat kypsyy puolipehmeiksi kohtauksen aikana.


Ihan takapuolesta on taas se, että aaltojen väliseen aikaan (noin 45-65 minuuttia) mixillä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta - joskohta ei suorastaan pahentanut sitä. Aaltoja Edeltävä Ahdistus eli AEA (eh heh heh) alkoi viime viikolla olla jo niin raju, että pelkäsin että nuppi sekoaa. Pakko oli nostaa tassut pystyyn ja kääntyä lääkärin puoleen - vaikka niin olin ajatellut etten ikinä!


On ihan yleistä ja hyväksyttävää hankkia mielialalääkkeitä vaihdevuosioireiden hoitoon, lähinnä juuri vaikean ahdistuksen tai masennuksen. Netistä selvisi, että niitä lääkkeitä on kuitenkin todella paljon ja erilaisia, erilaisiin vaikuttaviin aineosiin perustuvia. Tutkiskelin ja vertailin, ja osasin sitten pyytää sellaisia, joista on saatu hyviä tuloksia nimenomaan vaihdevuosioireiden hoidossa. Vaikuttavan ainesosan piti olla pregabaliini (josta tutkimus- ja testitietoa löytyi) ja sain reseptin lääkkeeseen nimeltä Lyrica. Tuossa pari tuntia sitten nappasin ensimmäisen, ja nyt vain odotellaan... joskus reagoin aika voimakkaasti lääkkeisiin, joten pikkasen hermostuttaa. Toisaalta, ei ole mitään menetettävääkään.


Tässä odotellessani voisin jakaa vaikkapa Robin "Dr Philin vaimo" McGraw'n käyttämän mixin (vaikka Robinin mielestä "sinun pitäisikin laatia itsellesi oma kokoelma yhdessä oman luontaistuotelääkärisi kanssa") Näitä samoja kamoja netissä suosittelee moni muukin ja ne ovat hankintalistallani seuraavina. Varmaan löytyy monenlaista kapselia, jotka näitä sisältävät, mutta vitsi kun en millään haluaisi lääketehtaiden purkkeja vaan ostaisin mieluummin aineet sellaisinaan (uutteina, öljyinä). Luomuina.

- B12, B6 ja E -vitamiinit
- Omega-3
- Helokkiöljy
- Pellavansiemenöljy
- Foolihappo
- Inositoli
Sitten on vielä tämä Tähkäkimikkiuute. Vähän arveluttavaa kamaa.
a) "Sen kykyä lievittää vaihdevuosiin liittyviä somaattisia ja psyykkisiä oireita on vahvistettu yhdessä kontrolloidussa ja useassa avoimessa tutkimuksessa. Uutteella on estrogeeninen vaikutus ja se vähentää luteinisoivan hormonin eritystä." (www.terveyskirjasto.fi) b) STT:n uutisen mukaan (HS 19.7.2006)" Tähkäkimikkiä sisältävien valmisteiden käyttö on suositeltavaa lopettaa. Lääkevalmisteissa käytetyn tähkäkimikin epäillään olevan haitallista maksalle. Tähkäkimikin arvioi vaaralliseksi Euroopan lääkeviraston alainen kasvisrohdosvalmistekomitea." 
Pitää siis selvitellä tätä vielä lisää, ennen kuin uskaltaa mennä tilaamaan esimerkiksi jenkkiläisistä nettikaupoista mitään. Tuoteselosteet täytyy tutkia todella tarkkaan (Tähkäkimikki = Black Cohosh).


Ylipäänsäkin näiden luontaistuotteiden ja rohdosten kanssa olen vasta vähän raaputtanut pintaa, lisää mömmövinkkejä löytyy niin paljon kuin jaksaa vain kaivaa. Eikä siinä vielä kaikki; on olemassa kokonainen aarrekammiollinen toisenlaisia, ei-kehonsisäisiä hoitokeinoja vv-vaivoihin. Jos hyvin käy, niin vaivat loppuu aiemmin kuin keinot :)


Tässä muuten yksi oma vinkkini tai paremminkin muistutus: juo, juo ja juo. Jos et juo päivittäin tarpeeksi, tulee päähän tahmea olo ja sormet turpoaa. Mutta älä vedä överiksi, siitäkin tulee huono olo. Kyllä sen tuntee, mikä on itselle sopiva määrä; omani huitelee jossain 1, 5 -2 litran hujakoilla. Perussetti sisältää pari lasillista hanavettä, pari mukillista aamuteetä, pari lasillista kivennäisvettä ruuan kanssa (kiitos Lidl halvoista vissyistä), termoskannullinen yrttiteetä, jonka litkin päivän aikana, 2-3 mukilllista kahvia, lasillinen tuoremehua, pari desiä maitoa teen ja kahvin kanssa ja mehukeittoa aamupuuron kanssa. Iisipiisiä!


Ja vielä, nyt kun vauhtiin päästiin, vinkki macajauheestakin: sekoita siitä ensin veden kanssa mönjä lasin pohjalle ja lisää päälle sitten tuoremehua tai marjakeittoa ja sekoita, niin pystyt vetäsemään sen ihan oksentamati alas. Eikä ala etomaan haju seuraavanakaan päivänä, vaikka se ihan apinan ripulille haiseekin, hrrrr...



P.S. Lääkkeen pitäisi jo vaikuttaa, eikä tässä ainakaan entistä pahemmalta tunnu, joten jei, näillä mennään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti