sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Painonpudotus: TIPUTETAAN REILUSTI



Paino: palio                                   
Pudotusta: tuski
Muutos: ntiä








Mitä helv... taas tarttu kaupasta mukaan nachoa, jädeä ja mutakaakkua. Miten voi olla mahdollista, että ihminen vasta kassia purkaessa tajuaa töpänneensä. Päivä toisensa jälkeen. Vaikka mukana on hyvin kurinalaisesti laadittu ostoslistakin. Ääh, mä tarvitsen apua, jonkun mukaan kauppareissuille; en henkilökohtaista shoppaajaa vaan henkilökohtaisen stoppaajan!

Ostin järkeviäkin juttuja, kuten hapankorppuja - kun tein eilen vahingossa jättiannoksen chili con carnea, niin ajattelin tänään päästä tosi helpolla ja pistää uunivuokaan pohjalle hapankorppupaloja (nachojen sijasta, siis) ja päälle chilimössöä ja cheddaria - ja ilokseni luin paketin kannesta, että "E-koodeja nolla = lisäaineeton".

Elintarvikevalmistajat- ja tuottajat on näköjään pakon alla alkaneet reagoimaan meidän kuluttajien toiveisiin puhtaista ja eettisesti kestävistä tuotteista, hyvä. Oli jo aikakin. (Ja voisivat ne vieläkin puhtaampia ja eettisempiä olla.) Meidän isommasta lähikaupasta, K-marketista, saa jo ihan hyvin näitä uudistettuja jutskia, ja siellä on ihmeen paljon luomua ja Reilun kaupan kamaa. Pienempi lähikauppa on tuo kälynen Siwa, eikä siellä ole muuta lisäaineetonta tai reilua kuin banaanit ja ehkä se uusi kesäpoika kassalla.

Muutama vuosi sitten vuokrattiin kesämökki Enontekiöltä ja tehtiin sieltä päiväretkiä ympäristöön. Kerimäelläkin käytiin, maailman suurimman puukirkon kupoliin kivuttiin ja kyliltä pois lähtiessä poikettiin paikalliseen suureen markettiin. Kun en itse löytänyt, niin tartuin myyjää hihasta ja kysyin vapaan kanan munia - mies oli ihan kysymysmerkkinä, ei ollut kuullutkaan semmosista, luuli varmaan että vedän maalaismiestä höplästä. Vielä oudompaa oli, että sinne ei kuulema ostettu mitään lähialueen omilta viljelijöiltä ja leipomoilta, vaan kaikki tuli keskusliikkeiden kautta. 

Ihan sama juttu muuten yhden tuttuni kesänviettopaikan piskuisessa kyläkaupassa, joka kenottaa heinäpellon reunassa keskellä ei-mitään yli 20 kilsan päässä lähimmästä taajamasta; uudet perunat ja mansikatkin tuodaan rekalla jostain toiselta puolen Suomea, vaikka lähin viljelijä on kivenheiton päässä. Käsittämättömän typerää. Mutta ei se kai kyläkauppiaan syytä ole... Suomessa on systeemi semmoiseksi luotu, että yksityisenä kauppiaana et pärjää, pakko kuulua johonkin ketjuun. Ärrr, murrrr, olis taas kirveellä töitä :/

Vaan eihän sitä tiedä, ehkä jossain jo tahkonkivi pyörii ja kipinä kirvehen terästä sinkoaa. Että kun ensin vähennettiin E:t, niin kohta pannaan väheneen myös ässät, koot ja peet ja teet. Ja teiden varsia pilaamasta ne kamalat ABC:t, kiitos! 

Ei maar, on aika pistää kaffet tippumaan. Reilua, tietysti, vaikka maksaakin melkein euron enemmän kuin juhlamokka. Kun ostaa eettisempää kahvia, niin voi paremmalla omallatunnolla vetää sen kanssa ruotsista laivattua mutakakkua, eller hur :)



2 kommenttia:

  1. Oih, sulla on noin jalot aatteet ruokinnassa!

    Minulla tosin stoppaajan tarvetta ei ole kun itsekuria on liikaakin. Nyt juhannuksen juhlinnan päätyttyä vähän ennen aikojaan, j-kaappiin on jäänyt makkaroita ja ties mitä sellaista jäämistöä, jota en haluaisi enää suuhuni laittaa. Kun hevit on loppu niin olen menossa jo kauppaan uudestaan. Ihan kuin ruoka olisi loppunut, vaikka se on vain vääränlaista nykyravintooni nähden.

    VastaaPoista
  2. Voi kuule Outsa, en oo yhtään jalo, pakon eessä nuita joutuu miettimään... hmm, tästä voisi puhua enemmänkin, ehkä omalla otsikollaan.

    Ei voi olla liikaa itsekuria! Mitä se edes tarkottaa? Jos se on sitä, että heittää epäterveelliset makkarankakkarat meneen, niin tervettä itsesuojeluvaistoahan se vaan on. Miten ihmeessä sä olet noin terveellisesti syövä, ja mä en, yhyy ;( Ei vaan, ihanaa että joku meistä edes onnistuu painonhallinnassa, oikeesti, hyvä Outsa :)

    VastaaPoista