torstai 31. maaliskuuta 2016

Waihdevuodet ASHWAGANDHA TAITAA VÄHÄN AUTTAA



Just, taas uusi "superfood" -villitys?






Kyllä ashwaganda superfoodeihin kai lasketaan, macan ja raakakaakaon ja gojimarjojen ym. joukkoon. Mutta kuuluuhan kymmenien superfoodien listaan myös nokkoset, pakurit, mustikat ja monet muut marjat, että ei ne kaikki mistään itäisiltä mailta tule eikä höpöhöpöä ole. Villityksestä en ole kuullut, oma löytöni on.

Ashwagandhasta löytyy tietysti netistä satoja sivuja tarinaa ja markkinointiturinaa, niitä uskokoon ken haluaa. Mutta: oma kokemukseni on että vau, se ihan oikeasti vaikuttaa!

Noin kuuden viikon käytön aikana olen ollut huomattavasti pirteämpi kuin normaalisti näin talven taittuessa kevääksi. Enkä ole saanut flunssan flunssaa, vaikka kaikki muut pärskivät, köhivät ja kuumeilevat.
Tosin vedän päivittäin myös isot annokset C-vitamiinia, eikähän sitä tiedä kuinka suuri merkitys tällä nykyisellä maidottomuudellanikin on. Paha mennä sanomaan, mistä mikäkin aiheutuu, ehkä kyseessä on kaikkien tekijöiden summa.

Joka tapauksessa, vielä kovempi juttu on, että ashwagandha on vähentänyt noin 80% sitä ahdistusta ja hermostuneisuutta, mikä iskee aina viisi minuuttia ennen kuumaa aaltoa. Tämä ainakin on ihan suora vaikutus vaihdevuosioireisiin.

(Ehkä joku miettii että no hellanduuleli, onpas kamalaa jos muutaman minuutin ahdistaa - mutta kun se tapahtuu noin kymmenen kertaa päivässä, niin laskutoimitukseni mukaan se tekee 27 250 ahdistusminuuttia viimeisen 3,5 vuoden aikana. Ei ihan pikku juttu.)

Toinen ashwagandhan suora vaikutus vv-oireisiin on unen laadun paraneminen. Kun otan sitä illalla noin tunti ennen nukkumaanmenoa, niin saan nopeammin unen päästä kiinni ja nukun sikeämmin. Ekan kerran herään kuumaan aaltoon vasta neljän tunnin jälkeen, kun aiemmin heräsin jo kahden tunnin päästä.

Ja sitten vielä tämä, jota moni pitäisi kai hyvänä: unen määrä on lyhentynyt. Vaikka menen nukkumaan vasta puoli yhden/yhden maissa, niin viimeistään seitsemältä katson jo virkeänä kelloa. Vaikka olen heräillyt aaltoihin aamuyöstä 2-3 kertaa.
TOSIN: nyt kun katu- ja siitepölykausi alkoi, on herääminen tuttuun tapaan vaikeata. Mutta siihen asiaan ei auta kai mikään. (Tai no muuttaminen Kreetalle jelppaisi. Mut ku ei o fyffee.)

Ashwagandha siis taitaa tosiaan vähän auttaa. Ainakin minua. Jos sinä, joka juuri nyt luet tätä, olet vilkaissut muita aiheesta kirjoittamiani juttuja, niin hiffaat kyllä kuinka iso juttu se on.

Mitä, miten, mistä?

Minä olen käyttänyt jauhemaista ashwagandhaa ihan vaan sekoitettuna puoleen lasiin vettä, joskus harvoin smoothiessa. Voisi sitä laittaa kai mihin tahansa nesteeseen. Taikka vaikka ujuttaa raakasuklaaseen, jossakin vinkattiin - ihan kuin tämmöinen tavis joskus oikeasti ryhtyisi niin työlääseen ja montaa raaka-ainetta vaativaan projektiin. Hippien hommaa on se :)
Ashwagandhaa saa myös kapseleina ja uutteena.

Netistä olen ashwagandhani tilannut, kuten tilaan muutkin luontaistuotteet. Ostan tietysti paljon kerralla, niin säästän postikulut. Tälläkin hetkellä on iso paketti odottamassa noutamista lähisiwasta, jippii! Mä olen niin lapsellinen, että riemastun joka paketista kuin joululahjasta, kun en ikinä muista mitä kaikkea olen tilannut :) Ashwagandhaa saa myös ihan kaupoista, ainakin täällä Helsinskissä.

En suosittele ashwagandhaa, enkä ole suosittelematta. Mutta minua auttoi - enemmän kuin mikään muu tähän mennessä. (Jos muistan oikein. Ei voi tietää. Jospa A. alkaisi auttaa muistiinkin?)


PIKALISÄYS: Lähdin keittämään kahvia ja sivusilmällä näin jonkin ruskean paketin hautautuneena pähkinäpussien ja kuivahedelmien alle... HAH! On se hippien homma ollut jossain vaiheessa jo aika lähellä, kun kerran tarvikkeetkin olen hankkinut :)









Ashwagandhasta muualla:

Perinteisesti ashwagandhaa keitetään hunajalla makeutetun lämpimän maidon kera ja otetaan kupillinen kahdesti päivässä.

 
Ashwagandha sopii oikein hyvin esim. raakasuklaan joukkoon maistumatta lainkaan läpi.

Ashwagandha soveltuu erityisesti vaihdevuosiaan läpikäyvillä naisille. Kasvin ainesosat lisäävät serotoniinia aivoissamme, mikä edesauttaa hyvänolon tuntemuksiamme. Intiassa kasvia käytetään joogan ja mietiskelyn tukena sen mieltä kirkastavien ominaisuuksien vuoksi. 

Tärkeimmät vaikuttavat aineet ashwagandhassa ovat alkaloidit ja laktonit.

Stressin sietoa lisäävät ravintolisät ovat avuksi, kun elimistö on kovilla. Lisäravinteista erityisesti B-vitamiinit, magnesium, kalsium, sinkki, seleeni ja alfalipoiinihappo ovat tärkeitä. Myös rasvahapoilla on tärkeä merkitys erityisesti aivojen toiminnan ja toipumisen kannalta. Rohdoksista ja yrteistä ruusunjuuri, ashwagandha, reishi ja tulsi rauhoittavat ja auttavat kehoa ja mieltä tasapainoon.
(Ympyrätalon apteekin sivuilta, siis ap-tee-kin. Jopas, jopas.)

Tässä englanninkielisessä alzheimer-blogissa puntaroidaan ashwangan mahdollisia vaikutuksia:
http://www.alzheimers.net/2013-11-21/ashwagandha-for-alzheimers/












6 kommenttia:

  1. Taisit olla Hesarin jutussa tänään? Mietin, mistä tiedän nimen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, systerikin siitä viestitteli, en itse enää muistanut koko juttua! Mä en harmi kyllä näe sitä, kun ei tule paperilehteä, verkkohesariin kun ei kuulu mitkään liitteet mukaan (paitsi Nyt). Täytyy varmaan mennä penkomaan noita meidän talon lehtikierrätyslaatikoita :)

      Poista
  2. Hei taas kollega,

    Olen tänään poukkoilut täällä pitkin päivää lukemassa niitä lukemattomia. Mainioita tekstejä! Pääsin vasta alkuun. Kiitos, kun olet antanut historian pysyä täällä.

    Minun tilannepäivitys. Selvisin pääsiäisen yli ilman vaurioita. Hitaasti etenee.

    VastaaPoista
  3. Terve, ja pienet sun pääsiäiselle!
    Mä vähän irrottelin, mutta vain yhtenä päivänä, ja senkin olin päättänyt etukäteen. Sehän on kanssa yksi juttu viiskakkosessa, tai missä tahansa dieetissä, että silloin tällöin pitää sallia itselleen yksi vapaapäivä (näin asiantuntijat sanoo) niin sitten taas jaksaa jaksaa 😀
    Ja kiitos, kiva kuulla että nämä jutut ei ihan turhaan täällä roiku!

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva kirjoitus lukea. =:) Mä tulen aina vähän jälkijunassa, ja keksin tämän vasta muutama päivä sitten kun yritin googlailla miten voisin saada oloni hiukan energisemmäksi. D-vitamiinista ei ainakaan ole ollut apua. Tänä aamuna syöty ensimmäinen teelusikallinen tätä, ja jos se vielä tehoaa mummo-oireisiin aina parempi. Miten nopeasti voi odottaa tuloksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maria, toivon niin kovasti että se auttaisi sinua, mutta en kuolemaksenikaan muista kuinka pian se alkoi vaikuttaa. Tästä kirjoituksesta kun on jo 2,5 vuotta. Ja ei ashwagandhakaan sitten loppujen lopuksi riittänyt, koska taivuin aloittamaan hormonikorvaushoidon - 6 vuoden sinnittelyn jälkeen. Voi kun tämä toisi sinulle energiaa, tsemppiä!

      Poista