Miten vaikeaa voi olla kirjoittaa joistakin asioista ilman naureskelua ja sarkasmia?
No se on tosi vaikeaa. Kun meillä useimmilla on tarve turvata selusta, ettei vaan joku luule että minä uskoin näitä juttuja joita kerrottiin Kosmisilla Parapäivillä viime sunnuntaina. Jo sitäkin on tarve selittää, että miksi ylipäänsä kävin siellä (ilmainen lippu, tapahtumapaikka 200 metrin päässä kotoa).
Parapäivien mainitseminen arveluttaa myös siksi, että jotkut tietävät, että olen aina ollut kiinnostunut selittämättömistä ilmiöistä ja salaiseksi luokitelluista asioista. Salaliittoteoriat vaan on niin siistejä. Mutta uskokaa kun sanon - mitä enemmän ottaa asioista itse selvää, sitä vähemmän huuhaajuttuihin uskoo. Pystyy erottamaan, mikä on edes teoriassa mahdollista eikä nakkaa sitä tutkimatta suoraan sisäiseen silppuriin. Pystyy siis myös suoralta kädeltä tunnistamaan mikä on silkkaa hourailua.
Mutta nyt, ilman sarkasmia ja hampaita, sensuroimattomia valittuja paloja puheista joita Parapäivillä pidettiin. Kuulkaa ja vaviskaa:
"Joukkomurhaaja Brejvik on robotisoitu. Robotisointi on tehty valtion toimesta, osana eliminointistrategiaa."
"911 eli World Trade Centerin kaksoistornien tuho oli lavastus. Uutiskuvat torneihin syöksyvistä lentokoneista ovat vuodelta 1975. Kukaan paikalla olleista ei oikeasti nähnyt lentokoneita."
"Men in Black eli miehet mustissa ovat todellisuutta, ja tulleet tänne madonreikien kautta toisilta planeetoilta. Ne valvovat, etteivät Maassa vierailevat extraterrestriaalit olennot käyttäytymisellään paljasta itseään."
"Maailman valtiot ovat yhdessä päättäneet, että 85% planeettamme ihmisistä eliminoidaan pian.
Operaatio suoritetaan asentamalla ihmisten päihin mikrosirut, jotka saadaan satelliitien välityksellä aktivoitumaan. Niiden avulla ohjaillaan ihmisten ajatuksia ja saadaan nämä käyttäytymään itsetuhoisesti."
"Nykyajan mikrosiruja ei pystytä poistamaan, koska ne ovat mikroskooppisen pieniä - toisin kuin vanhan ajan implantit, kynnenpuolikkaan kokoiset, joita on suomalaisiltakin leikattu pois korvan takaa. Hammaslääkäriasemalla voi kuitenkin käydä kuvauttamassa kallonsa, niin ainakin tietää, onko siru jo päässä vai ei."
P.S. Kahvi oli Parapäivillä kehnoa ja maksoi liikaa. Eikä ollut edes pullaa.
Kuva: kulfoto.com
Noiden sun valittujen palojen perusteella siellä tarjottu kahvi oli todella vahvaa. Paranormaalit jutut ovat ihan ok, mutta niin kuin sanoit - täytyy pystyä erottamaan mahdoton mahdollisesta. Psi-osasto on aina kiehtonut mua, sillä uskon että jos pystyisimme käyttämään koko aivokapasiteetiamme niin mielen valta aineeseen olisi mahdollista, ainakin jossakin määrin. Mikä sen sijaan on tutkittua tietoa, niin delfiinit ovat ainoita eläimiä - meidän ja apinoiden lisäksi - jotka harrastavat seksiä huvin vuoksi.
VastaaPoistaEikä - ja mä kun olen aina luullut, että ne mikrosirut meissä on se pedon merkki;)
VastaaPoistaNiin... tarvitaanko koko aivokapasiteettia, vai riittäisikö, että pystyisi tiettyä osaa käyttämään 100% teholla? Joka tapauksessa, ajatuksethan ovat energiaa siinä kuin pöytä tai lehmäkin, eri tiheyksistä vain puhutaan. Olisi ihan loogista, että nuo energiat voisivat vaikuttaa toisiinsa kunhan vain opittaisiin tekniikka, millä tiheyksiä säädellä. Tai jotain sinne päin ;)
VastaaPoistaSe on vähän harmillista, että mielenkiintoiset tutkimukset em. asioista hukkuvat helposti juurikin kaikenlaisen hokkuspokkuksen sekaan. Joku sanoisikin, että ihmisiä manipuloidaan naamioimalla naurettaviksi asiat, joissa on todenperää, jotta ne eivät oikeasti paljastuisi. Niinkuin esimerkiksi tämä out-of-body-vakoilu, josta jotkut sekä venäläiset että amerikkalaiset sotilaat ovat kertoneet. Että heitä on koulutettu siihen jne. Noh, paras tapa kieltää asia on ridiculoida nämä kaapista tulleet tyypit julkisuudenkipeiksi pelleiksi, mutta ei suoraan, vaan antamalla ymmärtää.
Ootko lukenut/nähnyt Miehet, jotka tuijottavat vuohia? Sehän on hyvä leffa, oikein viihdyttävä, ja perustuu nk. tositapahtumiin. Toteutus on tehty kuitenkin sen verran överiksi, että uskottavuus katoaa - ja simsalabim, saman tien katoaa uskottavuus kaikista vastaavista tapauksista. Niin se toimii. Sano salaliittoteoreetikko :)
Siis tää yllä oleva oli vastaus Pepposelle, ei Ladylle :) jonka pedonmerkkijuttu meni kyllä ihan yli.... siis miten niin siru voi olla merkki? Apua, liian vaikeeta, mun aivot on ihan solmussa! Mun pitää varmaan siirtyä pedille ja Pädille pelaamaan bubbles'ia, siinä ei aivoja tarvita :)
PoistaOlen nähnyt ja se herätti kyllä muutaman kysymyksen, ei käy kieltäminen.
PoistaJust kuuntelin juutuubista Rauni-leena Luukkosen juutui ja yritin selittää niitä ukolle :)
VastaaPoistaVeikkaan: yritykseks jäi? ;) Henk.koht. mielepiteeni on, että jos yhtään tämmöiset asiat kiinnostaa, niin jättää suosiolla sen rouvat jutut omaan arvoonsa. Parempaankin matskua löytyy vaikka kuin huru mycket!
PoistaJa minä kun olen pyytänyt mikrosiruja muistisairaille kotona asuville, ettei tarvitsisi niin paljon miettiä missä ne kuuhailee... ihan heidän oman turvallisuuden nimissä. Noh, huolihan on sitten pois, jos joku vaan influenssarokotteen jälkeen suostuisi tarkkailemaan ko. ihmisiä ja paikallistamaan kadonneiksi ilmoitetut.
VastaaPoistaNiinpä! Nyt vaan värväätte sukulaiset rokotuttamaan koko jengin ja teille jotkin kaukosäätimet jokaiselle ;)
PoistaJust joo, päähänhän ne rokotukset pistetäänkin.
VastaaPoistaLuin joskus takatekstin tuosta "Miehet jotka jne." ja mietin, miten raskasta semmonen jatkuva ajatusten kohdistaminen on, varsinkin jos se on aivan älytöntä.
Mie olisin varmasti ärsyyntynyt aivan kamalasti, jos olisin ollu semmosilla parapäivillä! Suututtaa varsinkin nuo "sitä ei koskaan tapahtunut"- väitteet, joita esiintyy jokaisen järkyttävän tapahtuman kohdalla.
Vaikka pyrinkin olemaan skeptikko, niin onhan se selvää, että kaikki tässä maailmassa ei ole meidän konsteillamme dokumentoitavissa ja mitattavissa - luulen, että tulevaisuudessa naureskellaan tämän ajan sokeudelle. Ihan niinkuin nykyisin nauretaan parin vuosisadan takaisille väitteille, että ihminen kuolee, jos se liikkuu nopeammin kuin 40 km/h jonkun auton tai junan kyydissä.
Sanna, ne sotilaat teki sitä työkseen, kai niillä jotkut laissa säädetyt työajat oli :) Eikun oikeasti sehän oli tosi tarkkaan mitoitettua ja harkittua hommaa, psykietrien ja tiedemiesten kanssa tehtävää, eikä siihen pysty kuin ehkä yksi 100000:sta jos sitäkään. Siis jos nyt juttu edes on totta.
PoistaKirjan kirjoittaja on tutkiva journalisti, joka on tehnyt samanlaisen ihan älyttömän suuren tutkivan työn myös uusimpaan kirjaansa, joka kertoo psykopaateista. Aika hyytävää luettavaa. Ne ei nimittäin kaikki ole telkien takana, vaan useimmat liikeyritysten johdossa ja korkeissa päättävissä elimissä - muuan muassa ministereinä.
Hei älä pyri olemaan skeptikko, nehän on lyöny jo lukkoon ajatuksensa maailmankaikkeuden kaikista asioista tyyliin "jos minä en sitä näe, ei sitä ole olemassa". Aika tylsää loppuelämä :)
Mutta kriittinen pitää olla, ainakin minusta. Että on periaatteesa avoin kuulemaan mitä vaan, mutta ei tietenkään usko mitä vaan, vaan ottaa mahdollisuuksien mukaan ja tiukalla suodattimella itse selvää asioista jotka kiinnostaa. Nyt kun meillä on Internet, niin sehän on todella helppoa, mutta helkkarin aikaa vievää kun on giljoona sivua kahlattavana....!
Oli ihan pakko googlata noi Kosmiset parapäivät ja huh huh, olihan siellä aiheita. Lisäksi vielä nuo sinun lainauksesi niistä puheista. Olen kyllä niin syvästi skeptikko, että (anteeksi Menna) nauroin ääneen. No jotain hauskaa tässä elämään jo kaipasinkin, joten kiitos. Hienoa, että kirjoitit aiheesta.
VastaaPoistaEn vaan millään saa näihin matemaattis-loogisiin aivoihini ympättyä tuollaisia asioita. Ei onnistu, ei.
No hammaslääkärille tilasin tietysti ajan, hyvä kun muistutit;D
Eikun ei apua Rantis, ei ei! Yritin juuri sitä sanoa, että nämä jutut ON niin naurettavia että miten näistä voi kirjoittaa nauramatta! Tai pudottelematta sarkastisia kommentteja!
VastaaPoistaVoi ei, miten tästä kirjoituksesta sai ihan väärän kuvan, helkkari? Mitäs yritin olla niin hienovarainen, ääh. YRITIN ilmaista, että jopa tämmöinen periaatteessa asioihin avoimesti suhtautuva ihminen kuin minä, pidin näitä tarinoita aivan kaistapäisinä. Arvaa miten vaikeeta oli olla nauramatta ääneen siellä paikan päällä, olin puolihysteerinen koko ajan ja hihittelin äänettömästi nenäliinaan, silmät vettä vuotaen :D
Mitähän mun nyt pitäis tehdä, kerran tuon postaukseni voi ymmärtää noin väärin...poistanko koko jutun vai annanko ihmisten pitää mua yhtä pimahtaneena kuin nuo, joista kirjoitin? Huoh...
Ja Rantis, sun nimenomaan ei siis pidä yrittääkään ympätä näitä aivoihisi, herrantähden ;D
ET poista tuota juttua, tuohan on hauska kirjoitus! Mutta ei minulla kyllä käynyt mielessäkään, että sinä niitä oikeasti noihin uskot, ei todellakaan!
PoistaItse en varmaan olisi pystynyt siellä olemaan nauramatta, joten hyvä, jos sinä pysyit. En käsitä, että joku oikeasti vielä maksaa siitä...
Johan tuosta kirjoituksesi alusta huomaa, että 'kehtaanko kirjoittaa' jne, että mitä mieltä olet. Mutta hyvä kirjoitus, älä ihmeessä poista.
Okei sitten, ymmärsin sun kommentin väärin :) Siis luoja, en ymmärrä edes että mitä ymmärrän väärin saati oikein vai kuka ymmärtää ja ketä vai eikö ketään... Täytyy tästedes yrittää vaan olla vähän selkeempi eikä ujuttaa tekstiin ihme kiemuroita joista ei ota erkkikään selkoa :)
PoistaSiellä olisi varmaan saanut olla ihan rauhassa oma itsensä ja ei olisi tuomitsevia katseita irronnut :)
VastaaPoistaJoo... Itse asiassa suurin osa porukasta näytti ihan normikansalaisilta, ja osa vaikutti tulleen uteliaisuudesta katsomaan lähinnä Juhan af Grannia? Ainakin jotkut innostui huutelemaan sille hävyttömyyksiä kun se nousi lavalle. Sikäli se tuotti varmaan pettymyksen, että ei alkanut mitään ufojuttuja selittelemään :)
PoistaHuh. Rauni-Leena on kyllä niin kumma hahmo... Uskookohan se itse juttuihinsa ihan oikeasti?
VastaaPoistaEhdottomasti uskoo, ei epäilyksen häivää.
Poista