keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kahvit kaupungilla: Rantakahvila Regatta



Molemmat on Meilahdessa, sekä oma koti että Cafe Regatta. Ollaan kuitenkin niin kaukana toisistamme kuin kaupunginosan sisällä mahtuu olemaan, ihan vastakkaisilla rajoilla. Meille pääsee 10-ratikalla ja noin 20 eri bussilla, mutta Cafe Regattaan joutuu kävelemään ehkäpä kilometrin verran Mannerheimintieltä tai Topeliuksenkadulta puolisen kilometriä. Kätsyintä sinne on mennä juurikin jalan tai fillarilla. Kyllä autollakin pääsee, mutta ei välttämättä ihan lähelle mikä voi jonkun mielestä olla kauheen ahistavaa :)

Regatan sijainti on mieletön, ihan rantaviivassa, huikea 180 asteen näkymä merelle (mitä ei uskois tosta valokuvasta, koska kuvaaja on istunut selkä merelle päin). Rantaa jatkuu sitten molempiin suuntiin niin pitkälle kuin silmä kantaa. Lähimmät rantanaapurit on Olympialaisiin (1952) rakennettu Soutustadion, (perin tasokas) ravintola Mestaritalli ja ainoa oikea Hietsun uimaranta toisessa suunnassa ja pääministerin kesäasunto, presidentin virka-asunto sekä Seurasaari toisessa suunnassa.

Regatta on oikea kahvila, ei kaljapaikka. Juuri paistetun korvapuustin tuoksu leijaili vastaan jo pitkälle. Itse otin kahvin kanssa ihanaa sitruunaista juustokakkua, slurps. Kahvilarakennus on hirmu soma ja pieni, semmonen XXL-leikkimökki, seinät pursuaa hulluja koriste-esineitä :) Aurinkoiselle terassille mahtuu ainakin 100 henkeä, enemmänkin. Erillinen vessa on supersiisti, ja sielläkin on seinillä kaikenlaista hupaista rompetta ja talo tarjoaa siteet ja tamponitkin (ja epärehellisille törkimyksille vaikka mitä; mitään ei ole lukittu piiloon, ihmisiin uskotaan, toivottavasti kannattaa!).

Luottamuksen huippu kyllä on, että kun vasta tilatessani älysin kysyä että käyhän teillä kortit, niin siihen iloinen nuori nainen että "meillä käy vaan käteinen, mutta ei hätää, voit maksaa sitten ensi kerralla!". En meinannut saada sanaa suustani, olen sentään ihan vieras enkä mikään kanta-asiakas. Heh. Vitsikästä oli sekin, että Regatassa ei santsikupista tarvitse maksaa mitään, sen sijaan he maksavat asiakkaalle 5 senttiä kun tämä hakee lisää :D

Tämäkin on metka juttu: Regatan pihapiiri on kuin mummolassa, on nurmikkoa ja keinua ja puisia penkkejä ja kukkia... Pihalla on myös nuotio, jossa saa itse paistaa makkaraa, aika spesiaalia ja varmaan talvella kivaa.

Mitähän vielä keksisin kehua... Ai joo, koiria varten on isot vesikipot esillä. Niin ja huopia on tarjolla, jos alkaa ulkopöydissä viluttamaan. Ja ilmaista hupia tarjoavat aloittelevat melojat, jotka henkeä pidätellen keikkuvat merelle ihan siitä silmien edestä :)

Cafe Regatta, Merikannontie 10

Kahvi 2 euroa (+ ilmainen santsaus)
Juustokakku 3,90 euroa


Siis tuo tuossa missä lukee "kahvila":

(kartta on lainattu Merimelojien sivuilta)

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Waihdevuodet: VULVODYNIA - VAIVA, JOTA LÄÄKÄRIT EI TUNNISTA


"Vessajuttuja 2:ssa" etäännyin varsinaisesta aiheesta (ummetus, virtsankarkailu) kertomaan muista syistä, jotka voi aiheuttaa kipua ja oireilua alavatsassa. Olin nimittäin juuri saanut kuulla erilaisista laskeumista. No, nyt sitten törmäsin Me naisissa (7/12) sairauteen nimeltä vulvodynia, joka niinikään aiheuttaa samantyyppisiä oireita! Ja minä tyhmä kun luulin, että nyt kun menkat on kärsitty ja synnytykset hoidettu, niin alapäässä vallitsee ansaittu lepo ja rauha (kunhan huolehtii, että vatsa toimii). Vaan ei, kaikenlaista kivaa voi vielä tulla eteen.

Nettiä tai lääkärikirjojahan siis ei todellakaan kannata alkaa pläräämään, muuten löytää itsestään kaikki sairaudet tinnituksesta Touretteen. Tästä vulvodyniasta halusin kuitenkin mainita, koska vaikkei sillä ole väliä etten minä ole siitä kuullut, niin väliä on sillä ettei siitä ole moni lääkärikään kuullut! Tai ainakaan ei tunnista sitä, niin gynekologi kuin olisikin, vaan pyörittelee vain silmiään tai kirjoittaa suoraan hiivalääkereseptin.

Lehtijutussa haastateltu HYKSin naistenklinikan asiantuntija Tomi Mikkola sanoo, että "yli 60% (meille) hoitoon hakeutuvista potilaista on käynyt jo vähintään kolmella lääkärillä". Ja yleensä he ovat ennättäneet kärsiä vulvodyniasta jo vuosikausia. Lääkäreiden tietämättömyys on törkeää, kun Mikkolan mukaan "Yleisimmän arvion mukaan vulvodyniasta kärsii 10-15 prosenttia naisista jossain elämänsä vaiheessa". Kävin tsekkaamassa, kuinka paljon 30-64-vuotiaita naisia Suomessa tällä hetkellä on, ja aika paljon on: noin 1,3 miljoonaa. Siitä kun laskee 10-15 prossaa, niin se tekee 130 000 - 195 000 naista!

Siispä lääkäreille (ja muillekin) tiedoksi, että vulvodynia on emättimen, ulkosynnyttimien tai ulkoisten sukupuolielinten kiputila. Sen alalaji nimeltä neuropaattinen vulvodynia on yleisin vanhemmilla naisilla. Oireita: jatkuva emättimen kiputila (muistuttaa hermovauriokipua) joka voi olla paikannettavissa tiettyyn kohtaan tai sitten ei, ja joka joka voi säteillä reisiin tai ristiselkään, alapään epämääräisiä tuntemuksia kuten polttelua tai viiltelyä, yhdyntäkipua, sekä jatkuvia virtsatie- ja hiivatulehduksia. Siinä yleisimmät.

Vulvodyniaa voi hoitaa. Hoidoista sekä koko taudista ylipäätään löytyy lisätietoa muun muassa täältä: www.vdopas.com. Sieltä löytyy myös vertaistukiryhmä., lääkärit haloo!

* Lähdetietoa löysin siis netistä ja Me naisten jutusta *



keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Painonpudotus: Suklaa hoikistaakin


Anteeksi etten jaksa referoida alla olevaa tutkimusta, vaan pistän sen tähän sellaisenaan. Sen sisältö on kuitenkin niin tärkeä, että se pitää tuoda julki kaikilla maailman foorumeilla, myös tässä minun pikku blogissani ;) Siinä nimittäin kerrotaan, että 5 kertaa viikossa suklaata syövät olivat hoikempia kuin ne, jotka eivät syöneet suklaata - okei, vain vajaat kolme kiloa, mutta kuitenkin!

Omakohtaista kokemusta asiasta ei ole, vielä. Suklaa on kyllä maistunut, mutta kun kaikki muukin herkku on maistunut niin suklaan hoikistava vaikutus ei ole läskien alta näkynyt ;) Tähän asiaintilaan on tultava muutos, elokuun puoliväli voisi olla hyvä ajankohta alottaa (taas). Syksystä alkaen mussutan vain suklaata. Kasikutosta tai vähintään seiskakymppistä.

(En ole tallettanut ao. artikkelin lähdettä, pahoitteluni siitäkin, mutta se on melko varmasti HS-verkkolehti ja julkaistu hiljattain.)


Säännöllinen suklaan syönti saattaa alentaa painoindeksiä, kertoo Yhdysvalloissa tehty tutkimus.
Kalifornian yliopiston San Diegon kampuksen tutkijat selvittelivät statiinien eli kolesterolia alentavien lääkkeiden vaikutusta ihmisiin. Terveitä koehenkilöitä oli kaikkiaan 972, sekä miehiä että naisia. Heidän keski-ikänsä oli 57 vuotta.

Koehenkilöiden elämäntapoja ja ravintotottumuksia seurattiin säännöllisesti. Tutkimuksessa kysyttiin muun muassa, kuinka usein tutkimukseen osallistuvat söivät suklaata.

Tutkimustuloksista selvisi, että suklaan säännöllinen kulutus oli yhteydessä muita koehenkilöitä alhaisempaan painoindeksiin - huolimatta suklaan tuomista lisäkaloreista.

- Kaikki ovat olettaneet, että suklaa on jollakin tavalla perimmiltään paha asia, koska se on kaloripitoista ja koska sitä syödään tyypillisesti makeisena, sanoi tutkija Beatrice Golomb.

Suklaan tiedetään sisältävän aineenvaihduntaa edistäviä ainesosia kuten antioksidantteja. Nämä polyfenolit saattavat lisäksi torjua sydäntauteja ja edistää elimistön herkkyyttä insuliinille.

- Löydöksemme näyttää antavan tukea siihen laajaan tutkimustietoon, jonka mukaan kalorien laadullinen koostumus - ei ainoastaan kalorien määrä - on vaikuttaa loppujen lopulta eniten painoon, sanoi Golomb.

Suklaan vaikutus oli huomattava. Viisi annosta suklaata viikossa syövät koehenkilöt olivat 2,3-3,2 kiloa hoikempia kuin ne, jotka eivät syöneet lainkaan suklaata. Vaikutus oli sidottu nimenomaan suklaan syöntikertoihin, ei kokonaismäärään.

Harvardin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkija Eric Ding kehottaa yleisöä kuitenkin ottamaan huomioon suklaan sisältämän runsaan energian. Dingin mukaan parhaimman vaikutuksen suklaasta saa, jos sitä ei lisää muuhun kaloriannokseen vaan jättää suklaapäivinä syömättä jotakin muuta.

Tutkimuksessa on puutteensa. Koehenkilöiden määrä oli suppea eivätkä tutkijat ottaneet huomioon suklaan laatua. Tummaa suklaata pidetään terveellisempänä kuin vaaleaa.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Kahvit kaupungilla: Huvilakahvio päältä kaunis


Seurasaaren kupeessa, ja Urho Kekkosen muinaisen virka-asunnon vieressä, sijaitsee kaunis, vanha puuhuvila. Meri pilkottaa lehmusten välistä, terassipöydät antavat vehreään puutarhaan. Sisältä talo on juuri niin hieno kuin entisen Meilahden kartanon mailla kuuluukin olla.



Kahvio on kohtalaisen suosittu, silmäätekeviäkin siellä kuulema näkee, ja ennen sinne saatiin helposti kesätyttöjä töihin. Nyttemmin... no niin, ongelma on paikan omistaja. Joidenkin mielestä eksentrinen puolalaisnainen tuo paikkaan eksoottista särmää, toiset taas ovat tyrmistyneet emännän töykeydestä ja haluttomuudesta kuulla asiakkaitaan. (Ja kuulema työntekijöitään, siksi heitä ei kai enää olekaan, ei ollut ainakaan viime viikolla.) Monet ovat valittaneet leivonnaisten tason laskeneen; että tarjolle laitetaan vanhoja torttuja ja kuivia pullia. Kahvilaatukin on kuulema vaihtunut "palkinnon saaneesta" kehnompaan. Tiedä häntä.

Itse olen käynyt siellä enää harvoin, edellisestä kerrasta on jo vuosia. Muistikuvani kuitenkin on, että ainakin makeat piiraat olivat ennen ihania ja niiden kanssa sai paljon paksua vaniljakastiketta. No, nyt otin raparperipiirakan palan, ja se oli ok, ihan riittävästi fylliä. Mutta pikkuisen siinä maistui kylmäkaapista tarttunut muu leivonnainen, olleet varmaan kylki kyljessä. Vaniljakastiketta ei saanut, koska "en minä ole ennättänyt tehdä!". Mikä oli aika yllättävää, koska olimme ystäväni kanssa paikan ainoat asiakkaat, ja kellokin oli jo puoli kaksi iltapäivällä.

Kun pääsimme kahveinemme pöytään, valtakuntaansa yksin hallinnoinut rouva istahti tyynesti lukemaan tablettiaan "omaan pöytäänsä" (josta kuulema ajaa muut pois). Mieli teki vinkata, että ehkä nyt ennättäisi sitä kastiketta vispaamaan? Vaan en uskaltanut. En myöskään sanonut mitään siitä, että muuten niin kivojen korituolien päällykset olivat kahvitahroja täynnä, ja - minkä huomasi vasta ylös noustua - ihan kosteita. Pakko sanoa, että ei sisälläkään liian siistiä ollut :(


Kahvio hehkuttaa näkyvästi ja kuuluvasti, että kahvia saa ottaa lisää samaan hintaan. Parasta onkin saada, kun kahvi ja piirakanpala maksavat 12,50 euroa - mikä on rouhea hinta siitäkin huolimatta, että ymmärtää siihen sisältyvän miljöölisän.

Suosittelenko? Paikan hulppean, joskin syrjäisen sijainnin ja kauniin rakennuksen takia kyllä. Tuoreina myös leivonnaiset hyviä. Verannan seinällä olleessa lapussa haettiin työntekijää, joten voihan olla että joku tarttui syöttiin ja palvelukin on nyt jo parempaa :)

Tamminiementien kahvila, Seurasaarentie
Kahvi 5 e
Tee 5 e
Pala raparperipiirakkaa 7,50 e


Huom! Presidentti Kekkosen entinen asunto, Meilahden kartanon "uusi" päärakennus Tamminiemen huvila, toimii nykyisin museona. Jos ei siellä ole vielä käynyt Kekkosen kautta muistelemassa, niin kannattaa mennä, jo pelkkä puistomainen tontti on niin ihana! (Siellä on myös oma kahviokin, jos ei tuo yllä mainittu nappaa.)









keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Voi elämä... - Kiitos isi, t. minä 2v

Voi elämä... Nämä kirjoitukseni käsittelevät kuolemaa.



Pitkästä aikaa tämmönen päivä. Isän kuolemasta huomenna 3 kuukautta.





Olen pystynyt jo itkemään. Oikein huutamaan. Se lähtee syvältä eikä meinaa lakata kun on alkuun päässyt. Silti, hyvä että pystyn. Kyllä se auttaa, kaikkihan sen tietää. Ei se ikävää vie, mutta kun oikein syvälle kipeisiin asioihin kaivautuu ja siellä parkuu ja piehtaroi, niin saattaa jopa tehdä oivalluksia.


Minä kun itkin äsken taas kerran sitä, että isä hylkäsi kun olin lapsi, niin oivalsin yhtäkkiä että miten niin, eihän se pidä paikkaansa! Eihän isä hylännyt; ei hän halunnut erota äidistäni, eikä hän mahtanut mitään sille ettei saanut minua tavata.

Kaiken huipuksi - en ymmärrä miten en ole ennen tätä tajunnut - ilman isää en olisi enää olemassakaan. En olisi elänyt edes kolmea vuotta. ISÄ PELASTI HENKENI, kirjaimellisesti, konkreettisesti, ja peräti kaksi kertaa. Ei hän hylännyt, hänhän piti kiinni!

Ensimmäisellä kerralla olin vielä sylivauva, vuosi oli 1959.
Äiti joutui sairaalaan jonkun jalkajutun takia, ja jäin isän kanssa kahdestaan. Isä teki Räsäsen konepajalla pitkää työpäivää, aamuseitsemästä iltakuuteen, ja minä olin sen ajan häkkisängyssä. Yksin kotona, neliviikkoisena. Hoitajaa ei saanut eikä vanhempainlomia tunnettu. Pihan toiselta puolen vanha pariskunta kävi muutaman kerran päivässä syöttämässä "jotain velliä", jota isäkin keitteli minulle illalla töistä tultuaan. Tätä kesti 6 viikkoa. Äidin syliin en päässyt kertaakaan, sairaalaosastolle ei tuolloin saanut viedä lapsia. Isä otti minut kuitenkin aina yöksi viereensä.
- Semmosta vikinää pidit, ei se kunnon itkua ollut, kertoi isä.

Isältä tuon koko tarinan kuulin aikuisena, monta kertaa. Olisin niin mielelläni kuullut sen myös äidin näkökulmasta, mutta jahkailin liian monta vuotta. Äiti sairastui enkä tohtinut kysyä jos olisin vaikka tuottanut mielipahaa. Ja sitten äiti kuoli, 56-vuotiaana. Joka tapauksessa, neljä vuosikymmentä myöhemmin terapeutti kertoi, että isä oli kirjaimellisesti pelastanut henkeni ottamalla öiksi viereensä. Terapeutti sanoi pitävänsä suorastaan ihmeenä, että olin selviytynyt hengissä niin monta viikkoa niin vähällä sylissäpidolla. Lämmin kehokontakti kun on - nykyään tiedetään - ruuan lisäksi se nimenomainen asia, mitä pieni ihmisenverso tarvitsee pystyäkseen pysymään elossa.

Tämän toisen tapauksen olen myös kuullut lukuisia kertoja, silminnäkijöitäkin oli neljä: äiti, mummo ja kaksi enoa. Tapahtumapaikka oli mummolan piha. Isä ja kolmas eno peruuttivat kuorma-autoa autotallin takaa etupihalle, jyrkässä kulmassa rakennuksen kylkeä pitkin. Talon nurkalla, räystäästä tippuneen veden kovertamassa pienessä kuopassa, istuin minä hiekkalapion kanssa. Olin kaksivuotias. Äiti ja mummo laittoivat ruokaa tuvassa, enot värkkäilivät pyöriänsä tai jotakin. Kukaan ei ollut huomannut kuinka auton perä hiljalleen lähestyi omissa touhuissansa tuhisevaa tyttöä, ennen kuin punainen mekko lehahti ilman halki. Kuorkin iso takarengas oli mennyt niin läheltä, että olin tarttunut siihen hiuksistani ja vaatteistani ja pyörähtänyt kierroksen renkaan mukana. Mummo tai äiti sattui juuri sillä hetkellä vilkaisemaan ikkunasta ja näki punaisen vilahduksen, ja salamana molemmat naiset juoksivat  ulos kiljuen ja huitoen ja etanavauhtia peruuttanut auto saatiin pysähtymään heti.

Koko pääni oli ollut yhtä veren ja roikkuvien päänahanriekaleiden ja hiusten mössöä. Kaikki kai luulivat minun kuolevan. Isä kertoi, että koko sairaalamatkan hän oli pitänyt minua sylissään ja tehnyt kaikkensa, että pysyisin tajuissani, puhellut ja laulellut ja ravistellutkin aina kun menin ihan veltoksi. Puolen tunnin matka Mikkeliin oli ollut painajaista. Tutkimusten jälkeen isälle ja äidille kerrottiin, että vahinko ei ollut niin paha kuin miltä se näytti; olin selvinnyt pahalla aivotärähdyksellä ja ruhjeilla ja osittaisella skalpeerauksella. Oman psyykeni kannalta olikin kurjinta se, mitä seuraavaksi tapahtui: jouduin olemaan sairaalassa toista viikkoa ilman, että minua käytiin katsomassa. Isän mukaan kerran olivat käyneet, mutta kun olin alkanut itkeä hysteerisesti enkä päästänyt irti kaulasta, niin sen jälkeen kävivät katsomassa vain lasin takaa. Näin hoitajat olivat neuvoneet. Nyt aikuisena tiedän, että kaksivuotias ei pysty hahmottamaan mitä tarkoittaa "ei varmaan kovin kauaa"" tai "ensi viikolla", joten olin tietysti luullut että sinne vieraaseen paikkaan minut hylättiin. Sitä pienen lapsen hirveän suurta surua, eikä ketään lohduttamassa! Kyllähän siitä jäljet jäi, siitäkin, vaikka paljon pahempaa oli vielä tulossa. Monesti olen miettinyt, että ehkä pikkumennan olisi ollut parempi vain jäädä kokonaan sinne renkaan alle, mutta sitten aina tajuan, mikä tragedia se olisi ollut paikalla olleille.

Plus saattaa se olla niinkin, että jossakin laadittuun Suureen suunnitelmaan kuului, että juuri minä saisin kunnian saattaa maailmaan kaksi universumin ihaninta lasta. Eikäpähän universumin kahta ihaninta lapsenlastakaan olisi olemassa ilman minua! Isän ansiosta suunnitelma pääsi toteutumaan.
Että kiitti, isukka rakas, t. minä, 53v.






tiistai 10. heinäkuuta 2012

Painonpudotus: Miun maun mansikoita



Omin kätösin Koiviston mansikkatilalta poimittu 10.7.


Kissanvillat sanon minä. Tuolla aiemmin hehkuttelin, että on se niin kiva kun kesä tulee, sitten on helppo olla mussuttamatta epäterveellisiä herkkuja kun kerran terveellisiäkin on tarjolla. Hah! Kyllä nuo herneet ja mansikat maistuukin, juu juu, mutta kun ei ne yhtään poista sitä pullannälkää! Eikä karkin, eikä limun, eikä...

Mansikat ON kyllä ihania. Käytiin äsken itsepoimintapelloilla, eikä mennyt kuin tunti että oli ämpäri täynnä, siis 6 kiloa. Niitä on nyt sitten vedetty niin että napa rutisee, mikä hyvä, jep jep. Mutta hitto kun tultiin kaupan kautta kotiin, niin eikös siellä syntynyt kuningasidea, että vaniljajäätelö on ihan must mansikoiden kanssa. Ja kun kerran sille tielle lähdettiin, niin kermavaahtoa kans. Että se siitä terveellisyydestä taas kerran.

Kaiken huipuksi unohtui tietysti ostaa se asia, minkä takia sinne kauppaan piti alunperin poiketa eli pakasterasiat. Nyt on sitten pakko lampsia kauppaan uudestaan. Huoh. No, täytyy ottaa se liikunnan kannalta ettei pännisi. Tosin puoti on niin lähellä, että melkein ikkunasta näkyy, ei siinä matkalla ihan kaikkia ylimääräsiä kaloreita saa kulutettua. Ehkä yhden. :)



perjantai 6. heinäkuuta 2012

Waihdevuodet: VESSAJUTTUJA, OSA 2, LASKEUMAT

LISÄYKSIÄ


Olisi pitänyt kirjoittaa edellinen Vessajuttuja vasta tänään. Luin nimittäin äsken uutta Iiris -lehteä (4/2012) plus sain blogini lukijalta sähköpostia, ja niissä molemmissa kerrottiin asiasta josta en ole ennen kuullutkaan ja joka voi vaihdevuosi-iässä aiheuttaa samanlaisia oireita kuin ummetus - nimittäin kohdunlaskeuma*.

Oli pakko lähteä googlailemaan. Heti kävi ilmi, että on muitakin ummetuksilta vaikuttavia vaivoja, joista en ole kuullut. Esimerkiksi peräsuolen laskeuma

Selvisi myös, että kyseiset vaivat eivät ole tyystin harvinaisia nuoremmillakaan naisilla, joille niitä voi ilmaantua synnytyksessä ja/tai raskauden aikana löystyneiden lantionpohjalihasten vuoksi. Joillakin "pollukka" kuulema kurkistelee melkeinpä hipstereiden lahkeista ja haittaa kävelemistä! Huh huh. Mutta molemmat mainitut ongelmat ovat nuorella iällä ilmeisesti helposti korjattavissa lantionpohjalihasten jumpalla. Se vatsatanssi, vatsatanssi! Ja kuulat, kuulat (gynekologit suosittelee). 

Noista kuulista** sentään minä tätikin olen kuullut, ja itse asiassa viimeisen synnytyksen jälkeen ne hankkinutkin. Jos en väärin muista, niin taisin pari kertaa kokeillakin! Hmm, olisivatkohan ne vielä tallessa, vai lienevätkö hukkuneet jossakin niistä kuudesta muutosta joita ollaan tehty viimeisen 13 vuoden aikana...

Leikkaussaliin noiden laskeumien vuoksi päätyy moni vanhempi nainen, joilla ongelmaa aiheuttavat hormonitasapainon muutokset ja lantionpohjan kudosrakenteen heikkeneminen. (Joka viidennen iäkkään naisen kohtalo, netistä luin.) Laskeumien kehittymistä voi kuitenkin ennalta ehkäistä - ja nyt kaikki yhdessä - lantionpohjalihasten  jumpalla. Niitä vaihtoehtoisia tapojahan löytyy, jos ei napatanssi tai kuulat innosta.

Taidan olla varsinainen mummomagneetti, kun taas tuli mieleen eräskin umpivieras vanha nainen, joka meikäläiselle puhahti, että "hyvähän teidän nuorten naisten on, kun saatte tietoa asioista, ei meille aikanaan kukaan tullut mitään kertomaan ja nyt saa kulkea vaipoissa." Vasta nyt oikeasti ymmärrän, miksi naista niin suututti. Mutta en kuollaksenikaan muista, missä olimme, kun hän juuri minulle päätti asiasta avautua. Huono muisti, haahaa, siinä kanssa yksi ärsyttävä vaihdevuotisen ongelma, jota ensin alkavaksi dementiaksi luulin ja säikähdin tietysti kuollakseni. Mutta tästä asiasta lisää myöhemmin (jos muistan). 


* Kohdunlaskeumasta löytyy netistä paljon tietoa, kuten myös ** kuulista. 








keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Waihdevuodet: VESSAJUTTUJA & VATSATANSSIA


HUOM! Kannattaa lukea, vaikka olisit vasta 30-40 kieppeillä, ainakin jos vatsatanssi ei ole tuttu juttu.





Vaihdevuosi-iän hyvät puolet: on ihanaa, kun ei enää tarvitse panikoida tamponeiden ja siteiden takia. Ei ole yksi tai kaksi vaan satakaksi kertaa, kun ne on loppuneet ratkaisevalla hetkellä. Ja nehän on juuri sellaisia tuotteita, joita ei voi millään toisella tavaralla korvata. Tietty siksi lyhyeksi ajaksi voi tunkea puoli rullaa vessapaperia pikkareihin, että pääsee niitä äkkiä jostakin ostamaan tai kavereilta lainaamaan - tosin silloinkaan se ei ole ongelmatonta, jos on piukat valkoiset housut; ei ole kiva, että naisihmisen housuissa pullottaa. Mutta vielä hirveämpää on, jos alkaa kesken kaiken housut haaroista punertua (siellä saaressa firman kesäjuhlissa, just siellä).

--- Meillä kotona ei kovin perinpohjaisesti asiaa käsitelty, äiti vain ohimennen kerran tokaisi että sano sitten kun tarvitset tamponeita. Suosikin mainoksissa nätti O.B. voitti ankean Tampaxin 6-0, niitä sitten äitiltä tilasin kun aika koitti. Ja niissä uskollisesti pysyin siihen asti kunnes tulin raskaaksi. Olin jo 23 vuotta täyttänyt ja lapsen synnyttänyt, kun pistin ensimmäistä kertaa housuihini siteen! Heti kun oli mahdollista, palasin taas tuttuun ja turvalliseen tamponiin. Meni vielä vuosikymmen ennen kuin menkat kävivät niin runsaiksi, että jouduin hommaamaan siteitä öitä varten. Mutta olin silloin, ja olen edelleen, siteiden käytöstä sitä mieltä että ääh, ällöä. (Musta olisi tullut todella, todella huono sairaanhoitaja.) ---

No nyt joku siellä sanoo, että siihen ne kuukautisten loppumisen hyvät puolet sitten jäikin. Koska tamponit vaihtuu heti Tenoiksi. Hmm, niinhän sitä pelotellaan... Pakko sanoa, että en tiedä kuinka yleinen se inkontinenssivaiva oikeasti on; että tarvitseeko niitä siteitä/suojia/vaippoja yksi vai viisikymmentä naista sadasta. Itsellä ei tuota vaivaa ainakaan vielä ole, luojan kiitos; on varmaan hyvitystä ylimitoitetuista aalloista. Tai sitten en vain ole huomannut, koska en yski, naura tai juokse :)

En tiedä, johtuuko virtsanpidätysvaivojeni puute perintötekijöistä, vai siitä, että saatan huomaamattani vahvistaa lantionpohjalihaksiani tarpeeksi. Jumppaohjeitahan jaetaan joka suunnalta, mikä on tietysti pelkästään hyvä asia, mutta itse olen tehnyt tietoista lantionpohjalihasten jumppaa vain kuopusta odottaessani, 38-vuotiaana. Eli siitä on nyt... hetkinen...15 vuotta. (Voi luoja mä olen niin sketsiblondi, aloin miettiä vuosilukuja ja laskea niitä sen sijaan että olisin vain laittanut pojan iän! Aah hah hah, voiko näin tyhmä ollakaan :D

Juu että en tee jumppaa, mutta käyn puuskittain salilla ja siellä teen paljon reisiliikkeitä (koska en ole pystynyt käsiä käyttämään jäätyneen olkapään takia niin keskityn jalkoihin) JA teen myös puuskittain joogaharjoituksia. Lisäksi jorailen* kotona itsekseni. Luulen, että nuo kolme asiaa kaikki vahvistavat enemmän tai vähemmän lantionpohjalihaksia.

Harmittaa, kun nämä jäätynyt olkapää -vaivat alkoivat joskus kolme vuotta sitten, ensin oikeassa ja nyt vasemmassa kädessä. Jouduin jättämään vatsatanssin, jossa olin käynyt melko säännöllisesti jo yli kymmenen vuotta - se nimittäin on parasta mahdollista jumppaa lantionpohjalihaksille. Oikeasti. Siinä to-del-la-kin saa kyseiset lihakset kyytiä. Sen huomasi aina, kun oli ollut yhden kevät- tai syyskauden poissa, uuh, kyllä oli vatsa kipiänä ensimmäiset viikot taas kun aloitti uudestaan. Eli:

ALA VATSATANSSIA NIIN SÄÄSTYT TENOILTA!

Vatsatanssilla on muitakin etuja. Se tekee erittäin hyvää myös selälle (koska vahvistaa selkää tukevia lihaksia), itse asiassa selkävaivojen takia lääkäri sitä minulle hoidoksi määräsi silloin aikoinaan. Se tekee älyttömän hyvää myös rintarangalle, joka on jo nuorilla suomalaisnaisilla tanssiopen mukaan usein aivan jumissa, ja tietysti vaan pahenee iän myötä. Sama juttu niska-hartia-alueen kanssa. Onkohan mitään lihasryhmää, jota vatsatanssi ei voimistaisi ja samalla rentouttaisi?

Lisäksi: vatsatanssin voi aloittaa vaikka kuinka vanhana, niissä ryhmissä missä itse kävin ikähaitari ulottui 74-vuotiaisiin. Plus siinä löytävät naiseutensa he, jotka ovat aina kokeneet itsensä jotenkin epänaisellisiksi tai jäyhiksi. (Siksi) sitä harrastavat presidentitkin. Tarja Halonen oli aloittaessaan yli viidenkymmenen; olimme useita vuosia samassa ryhmässä ja voin sivuseikkana kertoa, että siinä on muuten älykäs ja hirveän hauska ihminen. Olisi voinut luulla presidentin pitävän matalaa profiilia, mutta kissanvillat, Tarja oli kova heittämään läppää ja kertomaan tarinoita ja kyseli rohkeasti neuvoja ja antoi meille muille vinkkejä, esimerkiksi kuinka ommella itse polvisuojat vanhoista olkatoppauksista :)

UUH, UMMETUSTA. Siinä toinen vaiva, joka koettelee vaihdevuosi-ikäistä. Itselläni on helposti ärtyvä paksusuoli (diagnoosia varten tehdään kolonoskopia, toooosi nasta toimenpide) ja olen joutunut pakon edessä opettelemaan näitä vessajuttuja jo vuosia sitten. Että miten päästä ummetuksesta nopeasti eroon. Sillä jos olisi usein ummetusta, niin olisi jatkuvasti suoli ärtynyt, ja siitä päästäisiinkin sitten pian syöpäleikkausjonoon. Mutta vaikka ihan normaali paksusuoli olisikin, niin ummetusta ei kyllä kannata pitkään pidellä. Jo pelkästään sen takia, että kun se skeida lilluu siellä suolessa, niin suolen seinämän läpi pääsee elimistöön aineita jotka kuuluisivat vessanpönttöön. Elimistö joutuu pieneen myrkytystilaan - siksi se näkyy (kelmeytenä) naamasta, kun ihminen lakkaa kakkaamasta :)

Ummetuksesta siis kannattaa hankkiutua eroon asap. Leseitä puuroon, ja päivällä kuituja muilla tavoin (täysjyvää, vihanneksia, hedelmiä) ja ainakin pari litraa vettä päivässä, kuivattuja luumuja iltapalaksi... Tähän ikään mennessä kaikki varmaan jo monet konstit tuntevatkin, mutta jos ei, niin googlaamalla löytyy lisävinkkejä. (Moni sanoo, että kahvi tyhjään vatsaan auttaa; en tiedä, kun en pysty, alkaa oksettaa ja sydän hakata ja polvet täristä.) Ne activiat ja vastaavat jugurtit on ihan hyviä, ennaltaehkäisyksi, mutta ei auta jos tarvitaan nopeasti tehoa.

Jos menee yli viikko ilman että vatsa toimii, niin sitten jo kipin kapin apteekkiin. Siellä neidit luultavasti osaavat neuvoa, mutta kokemuksesta tiedän, että eivät aina. Pellavan- ja psylliumsiemeniä luultavasti ensiksi tarjotaan, ja ne auttavatkin, jos ummetus on lievää. (Agiolax on siitä hassu, ja hyvä valmiste, että se tehoaa sekä ummetukseen että ripuliin; asia, mitä mun pienet aivot ei tahdo millään tajuta.) Mutta jos nuo eivät auta, niin sitten uudestaan apteekkiin vääntämään kättä farmaseutin kanssa joka vänkää että kyllä näiden olisi pitänyt auttaa, odotellaan vielä. Älä odottele. Jos ummetus on päässyt jo pahaksi, niin tarvitaan järeämpiä aseita, esimerkiksi Laxoberon-kapseleita ja Microlax-tuubeja. Kannattaa nähdä vaivaa ja käyttää rahaa, sillä ET HALUA että se pahenee suolitukokseksi. Ensinnäkin silloin jo kipu on hirveä, kovempi kuin menkat, melkein kuin synnytys ennen ponnistusvaihetta, et pysty istumaan etkä edes makaamaan kuin ihmeellisesti puolikyljellään. Ja sitten... Aargh, antaa olla, usko kun sanon, sitä et todellakaan halua.

Joku fiksu ihminen tietysti ennaltaehkäisisi koko vaivan syömällä aina runsaasti kuituja ja käymällä vessassa säännöllisesti - se sama tyyppi joka menee ajoissa nukkumaan ja muistaa ostaa konetiskiainetta tarvittaessa - mutta jos on niin kuin minä, niin eihän sitä muista/malta. Erityisen pahoja on lomamatkat, vatsani kun on niin vieraskorea ettei kehtaa hotellissa tai teboililla toimia. Lisäksi tulee jo valmiiksi pinkeään vatsaan vedettyä estottomasti ihan kaikkea kiellettyä moskaa päällekkäin, "kerran ollaan lomalla", mikä vaan päivä päivältä pahentaa asiaa. Sitten kun kotiin pääsee, niin alkaa rukoilemaan että pliis, pliis tule vessahätä, tule vaikka yöllä, mutta tule!

Luin äskettäin jostakin, että vessassa ei saisi istua pitkään, se roikkuva asento aiheuttaa kuulema pukamia. Noh, istuskelusessioita ei pysty välttämään jos on ummetusta, parempi ottaa rauhallisesti kuin pinnistellä otsasuonet pullistellen. Menkööt bussit ja alkakoon paltsut, niitä tulee lisää molempia, mutta uutta terveyttä ei. Itse olen ihan pokkana varannut vessaan sekä lehtiä että kirjoja sekä lukulasit, enkä roudaa niitä piiloon vieraiden takia.

Mitäs vielä... Tätä olen ihmetellyt, että kuinka yleinen vaiva hiivatulehdus mahtaakaan oikein olla?Ainakin lääkkeitä mainostetaan telkkarissa kohta enemmän kuin tarjousjauhelihaa. Aiheutuuhan tulehdusta tietysti monista syistä, mutta gynekologeja kun on haastateltu, niin ovat järjestään tuominneet nykyiset muoti-ilmiöt. Oikein säälittää nuoret naiset, jotka vahauttavat itsensä paljaiksi (toivottavasti ainoastaan omasta tahdostaan) ja käyttävät pikkuruisia stringejä ja kärsivät sitten jatkuvista hiivatulehduksista; luulisi että siitä on sitten kaukana se seksikkyys mitä on alunperin ajettu takaa? Enkä nyt tarkoita, että tämä koskisi ainoastaan nuorempia naisia, uumoilen vain että suuri osa ikäisistäni mimmeistä on ihan liian mukavuudenhaluisia moiseen rumbaan.


* Tajusin just, tuossa kun äsken taukotanssahtelin, että mun kotijorailuun sisältyy aika paljon juurikin noita vatsatanssiliikkeitä. Syvään ovat kahdeksikot juurtuneet :) Sydämestäni suosittelen napatanssia kaikille, jotka tykkää ihanista itämaisista rytmeistä ja kilisevistä lantiovöistä. Mutta jos on enempi fitness-henkinen, niin Pilates tai vastaava lie teholtaan samaa luokkaa.