PIM! OLET HYPNOOSISSA.
Kyllä, olen kokeillut sitä. Turha varmaan sanoakaan, ettei se auttanut. Ei ainakaan painonpudotuksessa.
Itse hypnotisoituminen kyllä onnistui, siitäkin huolimatta, että hypnotisoijan ääni ja puhetapa pyrkivät naurattamaan. Miten voi ihmisen kuiskailla narisevasti, oikeesti! Mutta sitten kun ääneen tottui, niin upottava nahkadivaani ja monotoninen suggestointi alkoivat tehdä tehtävänsä. Vaivuin ihanaan vaaleanpunaiseen pumpuliin... Enkä muuten saanut käsivarttani nousemaan kun sanottiin, että et saa sitä nousemaan! Okei, jos olisin halunnut repäistä itseni väkisin irti suggestiosta, niin olisin pystynyt siihen. Mutta miksi kukaan tekisi niin, jos on kerran hypnositoitavaksi mennyt - paitsi joku skeptikko, joka haluaisi osoittaa hypnoosin huuhaaksi. Mutta eihän se huuhaata sole, vaan erittäin syvä rentoutumisen tila. Eihän sitä käytettäisi osana terapiaa esimerkiksi lasten hoitolaitoksissa, jos se olisi höpönpöpöä.
(Nykyään pystyn itsekin saattamaan itseni tosi syvään rentoutustilaan, mutta en tietenkään itse pysty syöttämään päähäni suggestioita. Mikä on harmillista.)
Mutta siis joo, kyllä hypnoosi sinänsä toimi. Hypnotisoija sai luotua mieleeni ällöttävän eläviä mielikuvia ja assosiaatioita rasvaa ja sokeria kohtaan, ja vastaavasti tietysti ihania assosiaatioita terveellisiin herkkuihin. Muistan, kuinka vastaanotolta lähdettyäni odottelin junaa ja pidättelin oksennusta, en meinannut millään saada päästäni kuvaa puolentoista litran limupullosta täynnä kellertävää, paksua, limaista ihraa. Tekikö enää mieli cokista? No ei tod. tehnyt!
En nyt muista tarkkaan montako vuotta tuosta on vierähtänyt, ehkä 3 tai 4. Enkä sitä, että kauanko vaikutus kesti, mutta heittäisin arviolta että muutaman kuukauden. Sen aikana kiellot oikeasti pompsahtivat alitajunnasta pysäyttämään käteni, jos se alkoi kurotella Polly-pussia hyllystä. Mutta aikaa myöten vaikutus vaan alkoi hiipua ja mielihalun voima sai pysäytettyä alitajunnasta esiin pyrkivän ihrapulloraukan.
Okei, voihan olla, että hypnoosi toimisi yhä vieläkin, jos olisin noudattanut kaikkia ohjeita. Ihan mahdollista. Jos olisin toiminut niin kuin piti, olisin käynyt hypnotisoijan pakeilla toisenkin kerran, muistaakseni kuukauden sisällä. Myöskin olisin jatkanut projektia kuuntelemalla pakettiin kuuluvaa CD:tä, jonka sisältö oli aika pitkälti samanlaista kuin henkilökohtaisella käynnilläkin. Mutta, mutta - CD:llä hypnotisoijan ääni kuulosti vieläkin hullummalta, en kertakaikkiaan pystynyt yhtään kuuntelemaan mitä se kähisi. Ihan oikeasti, kuulosti niin sketsiltä.
Ai mitäkö se maksoi? No maltaita. Siinä syy, miksi kävin vain kerran. Kahden kerran normisatsi + CD:t olisi tehnyt hippasen alle 400 euroa. Itse asiassa siinä kävi niin hassusti, että kun hypnotisoija alun alkaen vastasi soittopyyntööni, olin juuri ulkona ja liikenteen läpi kuulin että hinta olisi SATAkahdeksanviisi euroa. Ja mietin, että saakeli kun on kallista, mutta jos se toimii niin maksetaan sitten ja syödään sardiineita loppukuukausi. Hehehee, olikin aika noloa sitten maksamisen hetkellä, kun pää vielä pöpperöisenä iskin tiskiin 200 euroa että siinä. Heppu ihan hermostui, pelkäsin jo että soittaa poliisit - hän kun oli kuulema ihan selvästi sanonut että KOLME SATAA ja kahdeksankymmentäviisi - mutta uskoi onneksi lopulta että, oli tapahtunut vilpitön väärinkäsitys.
Ja antoi CD:tkin mukaan, vaikka sanoin etten pysty maksamaan loppuja.
Mutta, suosittelenko hypnoosia? No, ainakaan siitä ei ole mitään haittaa, siitä olen varma. On ihana olotila olla oikein syvästi rentoutunut. Ja toisin kuin lavashowta pitävät, niin hoitavat hypnotisoijat eivät suggeroi ketään kaakattamaan kuin kana tai ostamaan uusia kenkiä ja laukkua vastoin tahtoaan - mutta eihän siippa kotona sitä voi tietää... ;D
Kuva: webdesign.org
On olemassa sellaisia ihmisiä, joiden ihan tavallinen puhe meinaa saada mut nirvanaan... hartiat rentoutuu ja tulee tunne, kuin tukka nousis pystyyn, haluais vaan olla ja kuunnella puhetta ja on ankeaa, kun pitää sitten oikein keskittyä siihen, mitä se toinen sanoo. Voi tulla hieman outo vaikutelma, jos silmät puoliummessa ja suu autuaallisessa hymyssä kysyn että "hmmniin, mitä sanoitkaan?"
VastaaPoistaJaajaa, kai se vähän riippuu että kuka se vastapuoli on? Joku vois hyvinkin tykätä, että sä katselet sitä pökertyneenä silmät sumeina nirvanassa ;)
PoistaMä en millään saa päähäni ketään tuttu, joka saisi mut puheäänellään pökerryksiin. Mutta jos telkkarista saa valita, niin se luonto-ohjelmien spiikkaaja tuommosen efektin kyllä saa aikaan joka kerta.
Ei mullakaan tutuissa ole. Ei kukaan haluais lyöttäytyäkään tutuksi semmosen kans, joka on aina ihan hoijaa. Joskus vaan osuu kohdalle, mutta ei ikinä niin, että olis mahdollisuus antautua mokshaan :) Ääliön maine kai mulla muutenkin on.
PoistaMutta haluaisin kyllä kokeilla tuollaista hypnoosia, jos ei olis noin kallista...
Mä olen varma, että sitä pääsee kokeilemaan halvemmallakin. Tämä nyt oli kai erityinen painonpudotus-paketti, siksi noin kallis. Ja hei, mikäs ääliön maineessa on vikana, hulluna muakin pidetään mutta sillonhan ei ole enää mitään menetetävää :D
PoistaHirveän kallista oli lysti! Siispä ei ole oikein sopiva meikäläisen kilonpudotukseen. Otsiko mukaan luulin, että tämä on nyt se uusi juttusi, mutta ei siis ollut.
VastaaPoistaPuhelinäänen perusteella on mielenkiintoista kuvitella millainen ihminen on kyseessä. Sitten kun näkee ko henkilön ensimmäistä kertaa, niin huh. Minulle kävi yhden asiakkaan kanssa töissä niin, että olimme puhuneet vuoden aikana useasti puhelimessa ja sitten menin heidän firmaansa pitämään koulutusta. Äänen perusteella mies oli iso, jykevä ja komea tumma mies. Totuus oli karu, mies oli pieni harmaa hiirulainen. Voi että olin pettynyt!
Joo ei ollut tämä se mun uus juttu, ja nyt mua kaduttaa että menin mainostamaan että mitään uutta juttua on tulossa. Mä tuolla edellisen postauksen kommenteissa kerroin Blackielle, että miksi, sanon vaan nyt lyhyesti että se voisi pilata koko jutun jos kertoisin siitä enempää. Että sori, ensiks hehkutan ja sitten en kerrokaan mitään - tai siis kerron kyllä, mutta vasta sitten, jos homma alkaa toimia.
PoistaVoi sua mikä pettymys! Menit tietysti sinne oikein kukkaklänningissä ja parfyymit leijuen ja sitten vastaan kävelikin joku käppyrä. No, aina ei voi voittaa :)
Oli kyllä kallista, mutta mielenkiintoista. Saisikohan sen maksaa jälkeenpäin niillä rahoilla, jotka säästää karkkimenoissa :)
VastaaPoistaSaisi :) tai ehkei sittenkään. Mutta varmasti löytyy halvempiakin tapauksia, jos joskus oikeesti haluat kokeilla.
PoistaOlisi mukavaa, jos pääsisin irti karkkihimostani, mutta enpä taitaisi uskaltautua hypnotisoitavaksi.
VastaaPoistaHui hai, ei siinä ole mitään pelkäämistä kuule! Siinä vaan vajoaa todella syvään rentoutumiseen. Ei mihinkään transsiin tai ylipäänsä tilaan, jossa ei pystyisi hallitsemaan itseään. Sen voi koska tahansa lopettaa, jos haluaa, pelkästään avaamalla silmänsä. Ja, toisin kuin leffoissa näytetään, niin oikeasti hypnologi ei voi suggestoida sua tekemään mitään mitä et muuten tekisi (vaikka olisikin joku hullu). Ei hätää, hyvin voit mennä :)
PoistaHypnoosia olisi mielenkiintoinen kokeilla ja katsoa kuinka syvälle siinä pääsee. Ehkäpä kummallisin itsesuggestio on se perinteinen punainen neliö ja katto, jossa katossa olevaa punaista neliötä aletaan tuomaan alaspäin. Kuulostaa typerältä mutta sitten kun se neliö on vasten kasvoja, niin ei paljon naurata. Varmin juttu sen sijaan on täysin tyhjä huone ja katosta roikkuu valaisin jossa ei ole varjostinta. Huoneeseen johdetaan juuri sen verran valoa että katsoja - joka makaa suoraan valaisimen alla - erottaa juuri ja juuri sen ääriviivat. Takaan että se alkaa tulla sieltä alas sen kummemmin treenaamatta. Olen kokeillut useasti ja joka kerta toimii, pienellä treenaamisella valaisinta pystyy liikuttelemaan ylös alas aka on sitä saatana vajakilla huvit. Silti kannattaa kokeilla ja kokemus on hyvä varsinkin silloin jos on paska fiilis ja haluaa saada pahat aatokset päästä pois.
VastaaPoistaMä en ole tuommosia itsesuggestioita kokeillut, joissa katsotaan jotain kohdetta. Toisaalta, eipä mulla ole huonettakaan, joka olisi täysin tyhjä lukuunottamatta katosta roikkuvaa lamppua... Siis kenellä ON? Ai niin, sulla ;D
PoistaEiku oikeesti kuulostaa kyllä mielenkiintoselta, kokeilen varmasti jos olosuhteet joskus sallivat.
Sehän tosiaan vaihtelee ihmisen mukaan, että kuinka syvälle hypnoosiin pääsee. Monet on kuulema hämmästyneet, suuntaan tai toiseen.
Tässäkö mun pelastus kenkäpakkomielteeseen? :) Olen usein miettinyt, miltä tuntuisi olla hypnoosissa. Harmi että on niin tyyristä, ei kyllä ihan huvikseen raaski kokeilla. Vaikka olisi kai joistain ihrasuggestioista mahdollisesti hyötyä meikäläisellekin. Kieli pitkällä luin postausta, jotta pääsen kehittelemään omat mielikuvani, jotka toivottavasti aktivoituvat seuraavan kerran mokkapalalautasen nähdessäni ;-)
VastaaPoistaNo tässähän se!
VastaaPoistaTiedän muuten varmuudella, että yksi tavallinen käynti hypnologilla ei maksa edes satasta. Yhden tennariparin hinnalla pääsisit siis koklaamaan :)
Vaikka oikeastihan omat mielikuva-assosiaatiosi toimii myös, jos vaan jaksat niitä sinnikkäästi harjoittaa. Mutta tämänhän sä jo tiesitkin.
Tupakan polton lopettamiseen riittää kuulemma kaksi käyntiä. (Arvaat varmaan, mikä mun "paheeni" on)
VastaaPoistaEhkä arvaan ;) No kai sä menet kokeilemaan?
PoistaAsia on harkinnassa...
PoistaOi Menna ihana se Maaritin Lainaa vaan !
VastaaPoistatippa linssissä kuuntelin ... en ollut sitä aiemmin kuullutkaan , Kiitos !
Ole hyvä vaan, nyt säkin joudut spiidaamaan aina kun kuulet sen :) Se on hirveetä, jos se alkaa soimaan vaikka kahvilassa, pitää laittaa kädet korville että LÄLÄLÄLÄLÄLLÄLMÄENKUULEMITÄÄNLÄLÄLÄ... :D
PoistaMenna, onks sullakin tää "tauti"? Lainaa vaan on ainoa biisi, joka saa minut joka kerta kyyneliin.
PoistaNo on! On ollut jo kuusitoistakesäisestä, silloin itketti koska samaistuin laulun lapseksi. SItten kun sain lapsia, niin alkoi itkettää äidin osa, niin kuin alunperin oli laulun tarkoituskin. Ei ole liikuttavampaa biisiä!
PoistaAhaa, mun arvauksesta kimposi uusi postaus :)(ja luin vastauksesikin minulle, asia ok).
VastaaPoistaVoe että osuva hauska kuva tässä sun postauksessa:))))
Mieeelenkiintoinen asia tämä hypnoosi. Ihan hyvä että tuli esille. Siitä olisi varmaan apua monelle ja monenlaiseen asiaan. Hypnoosivaihtoehtoa ei varmasti moni tule edes ajatelleeksi.
-Helena ja Blackie-
No aivan, kiitos sinun hypnoosi tuli esille. Mäkin uskon, että siitä voisi olla monelle apua, mutta kokeilemisen kynnys taitaa olla aika suuri. Mitään pelkäämistähän siinä ei oikeasti ole, mutta tässäkin asiassa on tainneet leffat ja kaiken maailman Karmat tehdä tehtävänsä.
VastaaPoistaMie kyllä kokeilen joku päivä!Joo otankin tavoitteeksi tänä kesänä :) Tosin en jaksa uskoa että hypnoosiin edes menen, kuulemma mitä ulospäinsuuntautuneempi, sitä helpommin onnistuu. Liekö näin, en tiedä. Pitäisi löytää joku tosi taitava..
Poista-Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-
Minulla syvärentoutus hypnoosissa oli ainoa asia, mikä on auttanut krooniseen iskiakseen. En ole kolmeen vuoteen kärsinyt iskiaksesta ja aiemmin sen meni ristiselästä aina vasempaan isovarpaaseen asti. Ehdotin jo miehelle, että jos laittaisi botoxia koko iskiashermon matkalle, mutta tuo oli sitä meiltä että se estäisi kävelyn. onneksi hypnoosi auttoi eikä ollut noin kallista :P
VastaaPoistaVau, ihan uskomatonta. Siinä sen näkee, että kyllä se toimii. Jos Puskis näet tämän vielä, nin kerro, että montako kertaa kävit?
VastaaPoistaNyt vasta huomasin tsekata tännekin eli kävin yhden kerran. Paikka oli Mechelininkadulla oleva Long Life-klinikka ja maksoi 80 erkkiä (n. 90 min).
PoistaHypnoosia en ookaan kokeillu.
VastaaPoistaJos mahdollista, niin koklaa, ei siitä haittaa voi mitenkään olla. Puskishan osais varmaan neuvoa oikealle ihmiselle?
PoistaHypnoosi... mielenkiintoista. Olipa kallista, siinä olis mukava ammatti, ei tarvitsisi ottaa, kuin yhden asiakkaan päivässä.
VastaaPoistaNo niinpä! Eikä se vaadi edes kummosia opintoja, niinkun yliopistossa tms. Siittä vaan hankkimaan uusi ammatti :)
PoistaApotilta ei jää mikään huomaamatta ja tulinkin vain ohimennen kysymään että muistakkos lupauksesi? Kuulin vaan tossa ohimennen että omenapiirakka on hyvää.... ;D
VastaaPoista(Kunhan tulin piruileen ----> sitä se rakkaus katsos teettää <3 )
Ai saateri, ihan oikeesti pääs luikahtaan mielestä koko juttu! Tack för muistutus, älskling :)
Poista