Painonpudotus "SILMÄLUOMESI TUNTUVAT RASKAILTA..."

PIM! OLET HYPNOOSISSA.

Kyllä, olen kokeillut sitä. Turha varmaan sanoakaan, ettei se auttanut. Ei ainakaan painonpudotuksessa.

Itse hypnotisoituminen kyllä onnistui, siitäkin huolimatta, että hypnotisoijan ääni ja puhetapa pyrkivät naurattamaan. Miten voi ihmisen kuiskailla narisevasti, oikeesti! Mutta sitten kun ääneen tottui, niin upottava nahkadivaani ja monotoninen suggestointi alkoivat tehdä tehtävänsä. Vaivuin ihanaan vaaleanpunaiseen pumpuliin... Enkä muuten saanut käsivarttani nousemaan kun sanottiin, että et saa sitä nousemaan! Okei, jos olisin halunnut repäistä itseni väkisin irti suggestiosta, niin olisin pystynyt siihen. Mutta miksi kukaan tekisi niin, jos on kerran hypnositoitavaksi mennyt - paitsi joku skeptikko, joka haluaisi osoittaa hypnoosin huuhaaksi. Mutta eihän se huuhaata sole, vaan erittäin syvä rentoutumisen tila. Eihän sitä käytettäisi osana terapiaa esimerkiksi lasten hoitolaitoksissa, jos se olisi höpönpöpöä.

(Nykyään pystyn itsekin saattamaan itseni tosi syvään rentoutustilaan, mutta en tietenkään itse pysty syöttämään päähäni suggestioita. Mikä on harmillista.)

Mutta siis joo, kyllä hypnoosi sinänsä toimi. Hypnotisoija sai luotua mieleeni ällöttävän eläviä mielikuvia ja assosiaatioita rasvaa ja sokeria kohtaan, ja vastaavasti tietysti ihania assosiaatioita terveellisiin herkkuihin. Muistan, kuinka vastaanotolta lähdettyäni odottelin junaa ja pidättelin oksennusta, en meinannut millään saada päästäni kuvaa puolentoista litran limupullosta täynnä kellertävää, paksua, limaista ihraa. Tekikö enää mieli cokista? No ei tod. tehnyt!

En nyt muista tarkkaan montako vuotta tuosta on vierähtänyt, ehkä 3 tai 4. Enkä sitä, että kauanko vaikutus kesti, mutta heittäisin arviolta että muutaman kuukauden. Sen aikana kiellot oikeasti pompsahtivat alitajunnasta pysäyttämään käteni, jos se alkoi kurotella Polly-pussia hyllystä. Mutta aikaa myöten vaikutus vaan alkoi hiipua ja mielihalun voima sai pysäytettyä alitajunnasta esiin pyrkivän ihrapulloraukan.

Okei, voihan olla, että hypnoosi toimisi yhä vieläkin, jos olisin noudattanut kaikkia ohjeita. Ihan mahdollista. Jos olisin toiminut niin kuin piti, olisin käynyt hypnotisoijan pakeilla toisenkin kerran, muistaakseni kuukauden sisällä. Myöskin olisin jatkanut projektia kuuntelemalla pakettiin kuuluvaa CD:tä, jonka sisältö oli aika pitkälti samanlaista kuin henkilökohtaisella käynnilläkin. Mutta, mutta - CD:llä hypnotisoijan ääni kuulosti vieläkin hullummalta, en kertakaikkiaan pystynyt yhtään kuuntelemaan mitä se kähisi. Ihan oikeasti, kuulosti niin sketsiltä.

Ai mitäkö se maksoi? No maltaita. Siinä syy, miksi kävin vain kerran. Kahden kerran normisatsi + CD:t olisi tehnyt hippasen alle 400 euroa. Itse asiassa siinä kävi niin hassusti, että kun hypnotisoija alun alkaen vastasi soittopyyntööni, olin juuri ulkona ja liikenteen läpi kuulin että hinta olisi SATAkahdeksanviisi euroa. Ja mietin, että saakeli kun on kallista, mutta jos se toimii niin maksetaan sitten ja syödään sardiineita loppukuukausi. Hehehee, olikin aika noloa sitten maksamisen hetkellä, kun pää vielä pöpperöisenä iskin tiskiin 200 euroa että siinä. Heppu ihan hermostui, pelkäsin jo että soittaa poliisit - hän kun oli kuulema ihan selvästi sanonut että KOLME SATAA ja kahdeksankymmentäviisi - mutta uskoi onneksi lopulta että, oli tapahtunut vilpitön väärinkäsitys.
Ja antoi CD:tkin mukaan, vaikka sanoin etten pysty maksamaan loppuja.

Mutta, suosittelenko hypnoosia? No, ainakaan siitä ei ole mitään haittaa, siitä olen varma. On ihana olotila olla oikein syvästi rentoutunut. Ja toisin kuin lavashowta pitävät, niin hoitavat hypnotisoijat eivät  suggeroi ketään kaakattamaan kuin kana tai ostamaan uusia kenkiä ja laukkua vastoin tahtoaan - mutta eihän siippa kotona sitä voi tietää... ;D


Kuva: webdesign.org

Painonpudotus UUDET POHJAT: +9 KG VIIME HUHTIKUUSTA

Mitä oikein tapahtui, nainen?

- No mä aattelin et ku isä kuoli sillon huhtikuussa ja kaikki oli kauheeta,  että en viitti kiduttaa itteeni ja vahtii mitä syön. Että palaan ruotuun vaikka kesän jälkeen. Koko kesän vedinki sitten herkkuja kaksin käsin, että jaksaisin syksyllä tsempata. Syyskuussa meinasin jo kuntokuurin aloittaa, mutta yhtäkkiä olikin jo lokakuu ja pojan syysloma. Ja eihän lomalla laihduteta, vaan nautitaan hyvästä ruuasta ja herkuista. Marraskuussa tein monia pläänejä, kuinka syödä hyvin mutta terveellisesti. Mutta sitten joulukuu jo yllätti ja hei haloo, joulukuu, ehkä ei paras laihdutuskuukausi. Tammikuuhun tultaessa olinkin jo depressiokuilussa, monta viikkoa, ja siitä toipumiseen tarvittiin rekkalastillinen berliininmunkkeja ja suklaata. Ja nyt ollaan tässä, helmikuun lopussa ja silmät selällään että wtf?

Seliseli ja oli mitä oli, mutta tänään kävin ensi kertaa kolmeen kuukauteen salilla & vaa'alla. Toisin sanoen lyllersin salille ja punnersin vaa'alle. Olihan ne rankat lukemat, kun 9 kiloa oli tullut lisää huhtikuun jälkeen. En voi väittää, että olisi tullut yllätyksenä, mutta silti! 

Nyt istun tässä ja ihmettelen, mitä tekisin. Motivaatiota ei löydy enää vanhojen temppujen toistamiseen. Entä jos päättäisi vaan, että antaa olla, en edes yritä laihtua. Jos yrittäisi opetella tykkäämään itsestä tällaisena kuin nyt on? Voisiko se mitenkään onnistua?

On mulla kyllä yksi ässä hihassa, jos totta puhutaan, ihan upouusi systeemi. En vaan uskalla vielä kertoa siitä enempää, kun sen toteutuminen ei ole vielä varmaa. JOS pääsen siihen mukaan, niin lupaan täydellisen raportin koko projektista ja tietenkin tuloksista. Sillä jos, jos, jos niin ihmeellinen asia tapahtuisi, että se toimisi meikäläisellä, niin sitten se kyllä toimisi muillakin. 

Nyt saa sitten pitää peukkuja, että onnistun pääsemään mukaan. Iik.

Kahvit kaupungilla HAKANIEMEN HALLI

Alakerrassa, ratikkapysäkkirysän suuntaisessa kulmassa, sijaitsee pieni kahvio-ruokapaikka. Kiireisimmät vetävät sumpit siellä. Mutta se tunnettu kahvio, missä presidentitkin nimikkopöydässään käy, löytyy yläkerrasta. Yhtä ystävällisesti siellä otetaan vastaan rahvaskin, jopa jalkavaivaiset ja vauvat vaunuineen, sillä hissi vie, hissi tuo. Me ketteräkoipiset kiipeämme kyllä mieluummin portaita, rappukäytävä on niin kaunis ja tunnelmallinen.

Ensin kandee kiertää kyllä alakerta ja napata mukaan ainakin aina tuoreesta, pakastamattomasta ruhosta tehtyä naudan vähärasvaista jauhelihaa sekä Eromangan lihapiirakoita, niitä kun ei ruokakaupoista saa. Kyllä sieltä moni hakee tuoreet luomumunat, juustot, savusilakat, kyljykset, ruislimput ja leivokset sekä luksusviikunatkin.

Tänään 13. helmikuuta, tavallisena tiistaipäivänä kahden aikaan, kahvilan vanhan osan ovat kansoittaneet riskit harmaat citypantterit sekä iloinen saksalainen turistiryhmä. Yksi filmitähden näköinen, kalliisti pukeutunut ja hienostuneen oloinen vaalea lady siemailee valkoviiniä ja vilkaisee välillä ujosti hymyillen ympärilleen, mahtaakohan odotella nettideittiään. Toinen nainen juo punaviiniä ja juttelee tuttavallisesti henkilökunnan kanssa. Mikä ihme viinimaa Suomesta nyt yhtäkkiä on sukeutunut? Siis että ravintolassa ja baarissa, tottakai, mutta että mummojen kutomien villasukkien ja käsintehtyjen saippuoiden ympäröimässä Hakiksen hallin kahviossa? Ihmettelen sitä vieläkin.

Käyn kahviossa niin harvoin, että otan melkein aina samaa kun sitä ei muualta saa, eli sitä jo mainittua lihistä. Sillä jos en ota, ja näen naapuripöydässä sellaista mussutettavan, hirveä katumus iskee ja riipii koko loppupäivän. Sekä palanpainikkeeksi tietysti kahvin, joka on ihan normisumppia hyvää. Moni näyttää ottavan täytettyjä croissantteja, ihme modernia touhua sekin. On siellä kyllä ihania piiraitakin, ja pullaa ja muuta makeaa mahantäytettä, slurps.

Lihis + kahvi maksaa alle 5 euroa, en muista tarkkaa summaa. Tässä paikassa on kuitenkin sellaista vanhan ajan patinaa ja kiireetöntä tunnelmaa, että vaikka maksaisivat mitä, niin kävisin siellä silti aina kun vanhoille kotikulmilleni eksyn.


Kuva: Risto Meriluoto