keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Eloa naisen aikuisen KAIKKITIETÄVÄN RUKOUS





"Se niin turhauttaa, kun ei ihmiset anna auttaa itseään. 

Kuuklaavat tietoa internetistä, vaikka minulta saisi hyviä neuvoja kun vaan hetken jaksaisi istua ja kuunnella. Ei sellaista aihetta olekaan, mistä minä en tietäisi. Tai jos olisi, niin voisin mielellään kertoa siitäkin etten tiedä, mistä johtuisikin sitten mieleeni joku mukava anekdootti elämäni varrelta. Tai ystäväni tai tämän ystävän elämän varrelta tai vaikka sen loviisalaisen rouvan, joka oli sairaalassa samalla osastolla kun minulta leikattiin suonikohjut vapun alla, siinä oli vasta ihana ihminen vaikka mitä kaikkea hällekin on elämänsä aikana sattunut voi hyvä jumala... No mutta joka tapauksessa tarina olisi varmasti hyödyllinen ja aina hippusen huumorillakin höystetty ja siinä olisi mukana useita eri henkilöitä joista voisi ottaa esimerkkiä ja jotka tietysti jollakin tavalla liittyisivät toisiinsa tai ainakin siihen asiaan niinkuin sekin nuori mies joka oli sen opettajan vanhin poika joka oli kotosin sieltä... no mikä se nyt oli, se oli niin hassu nimi, sille aina naurettiin... alko ässällä, salmi jotain -eiku Lerssihän se oli, ai kauhee, "Lerssi" hih hih...!

Mutta siis sitä vaan että hyvää hyvyyttäänihän minä ihmisiä auttaisin (vaikka ei itsellä aina asiat olekaan niin hyvin, polvileikkaukseen ensi viikolla menossa ja muutakin kremppaa on ollut vaan mitäs minusta) mutta ei kun niin kiire on nykyihmisillä että eivät kerkiä kuuntel.... Hei mihis te nyt menette, eikös se teidän juna lähtenyt vasta kymmentä yli? Justiin olisin kertonut mitä kautta sinne asemalle pääsee!"

............................................................... :D:D:D ......................................................................


Tuon ylläolevan kirjoitin johdannoksi tälle mainiolle rukoukselle, jonka kohtalo eteeni johdatti - eikä varmaan turhan päiten:


KESKI-IKÄISEN NAISEN RUKOUS

Herra, sinä tiedät paremmin kuin minä, että olen tulossa vanhaksi. 
Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja ajattelemasta, että minun on sanottava painava sanani joka asiassa ja joka tilaisuudessa.

Vapauta minut haluistani järjestellä kaikkien muiden asioita.
Tee minusta ajatteleva ihminen - ei ärtyisä, eikä ylemmyydentuntoinen.
Ottaen huomioon viisauteni laajan varaston, on tosin sääli olla sitä kaikkea käyttämättä, mutta tiedäthän Herra, että haluan kuitenkin säilyttää muutaman ystävän itselläni elämäni loppuun saakka.

Pidä mieleni vapaana loputtomien yksityiskohtien kertaamisesta ja anna minulle siivet, joilla voin lentää suoraan asian ytimeen. 
Sinetöi huuleni vaikenemaan kaikista kivuistani ja vaivoistani, jotka ovat lisääntymässä ja joista puhuminen on sitä miellyttävämpää mitä pidemmälle vuodet vierivät.
Pyydän sen sijaan itselleni tarpeeksi voimaa kuunnella muiden vaivoja ja kestävyyttä ymmärtää heitä kärsivällisin mielin.

Pidä minut suhteellisen lempeänä. En halua olla mikään pyhimys, sillä muutamien sellaisten kanssa on hyvin vaikea elää. Mutta hapan vanha ihminen on paholaisen suurimpia töitä.

Auta minua saamaan elämästäni irti kaikki mahdollinen hauskuus. Ympärillämme on paljon hauskoja asioita, enkä haluaisi menettää ainoatakaan niistä. Aamen.

- tuntematon












Kuva: Courtesy of Patricia Lowery and Marvette Hillis

maanantai 3. joulukuuta 2012

Painonpudotus KAKSI VIIKKOA, NOLLA PULLAA

Kiloja ei vielä ole tippunut, mutta...



VÄHÄVEHNÄINEN IDEANI ON TOIMINUT


Ei pullan pullaa yli kahteen viikkoon! Olen niiiiin tyytyväinen itseeni. Ei haittaa, ettei se heti näy, olo keveni jo siitä kun onnistui ylittämään itsensä. Hyvä minä!

Eikö ole tehnyt mieli? On todellakin, joka ikisellä kauppareissulla. Ihan törkeesti. Kahviloiden ja pullapuotien ohi pitää kompastella silmät kiinni, vaikka ei se tuskaa helpota, sillä pelkkä ovelta luikertava munkkipossun tuoksukin vetää jalat veteläksi. Mutta minä tyttö olen hillinnyt itseni. Hyvä minä!

Etukäteen kierin itsesäälissä sen takia, että päiväkahvit - vuorokauden paras hetki - menee täysin tärviölle ilman leivonnaisia. Vaan ihmeen nopeasti sitä on tottunut vaihtamaan vehnäsen makeaan jugurttiin, rusinoihin ja pähkinöihin, pehmeisiin kookoskuutioihin, klementiineihin...Toimii paremmin kuin äkisti uskoisi. No, on joskus mennyt pari riviä tummaa suklaata, mutta pienempi paha se on kuin pikkuleipä, se kun on myös hyvä (siinä kun on niitä verenkiertoa edistäviä flavonoideja). 

Niin juu,  kaksi kertaa olen myös täysin tietoisesti, en hetken mielijohteesta, antanut itselleni luvan ostaa iki-ihanan kilpikonnaleivoksen Stockmannin Herkusta, ja nauttinut sen hyvällä omallatunnolla. Tiedän vanhastaan, että silloin tällöin pitää saada syödä hyvää; jos takaraivossa jyskyttää, että en IKINÄ ENÄÄ voi koskea leivoksiin, niin helposti lentää hanskat tiskiin ylivoimaisen koetuksen edessä. Sitä paitsi eihän niissä ole jauhoakaan kuin nimeksi :)  

Ja syönhän minä aina pari palaa leipää sen kahvin kanssa, mutta ei vaaleita vaan rukiisia, joissa päällä juustoa tai kalkkunaa ja salaattia + kurkkua/tomaattia. Se osaltaan auttaa, kun kasaa leiville niin paljon tavaraa että niistä varmasti tulee kylläiseksi. Silloin vatsa ei vaadi enempää, pitää enää suu saada tyytyväiseksi ja se näköjään kelpuuttaakin monenlaiset makupalat.

Ehdottomasti vaikeinta on itsensä hillitseminen kaupassa. Se on ainoa todellinen ansa. Sen kun onnistuu kiertämään ostamatta kaappeihin edes "vierasvaraa" niin homma toimii, se todellakin toimii. Ainakin minulla. Hyvä minä! 

Hei ja itseänsä passaa kehua minkä kerkiää. Sen pitäisi ihan todistetusti auttaa saavuttamaan tavoitteita, kun lataa aivojensa kovalevyn täyteen positiivista itsetsemppausta. Ei epäuskoisessa muodossa "joskus saan vielä laihdutettua" vaan rohkeasti preesensissä ikään kuin tavoite olisi jo hanskassa: Hyvä minä! Hillitsen itseni hienosti! Ai kun näytän sutjakalta! Olenpas ihana!  Kiva pieni maha! Minä niin rakastan minua!

Tiedän, että skeptiset ivapäät naureskelevat näille metodeille, mutta se johtuu vain siitä, että he eivät tiedä asioista mitään. Eivätkä vaivaudu ottamaan selvää. Itsensä suggeroiminen on ihan arkipäivää huippu-urheilijoiden valmennuksessa, bisnesmiehistä puhumattakaan. Kautta aikojen on maailman suurilla johtajilla ja päättäjillä roikkunut työpöydän lampussa tai kylpyhuoneen peilissä tsemppilappuja. Lukekaa suurmiesten elämäkertoja, hekottelijat - tai sortukaa pullaan. Minä en. Hyvä minä!

Kuva: Hypnotherapy Bristol Thornbury

lauantai 1. joulukuuta 2012

Eloa naisen.... SILMÄMUNASHOW

Ihan ekaksi, kiitos kun asetuitte taloksi uudet lukijat Peppone, Rantakasvi, Eiccu ja anne.jehkonen. Pus teille!

Velvollisuudentunto se pistää äitejä tikulla silmään


Jo viisi ja puoli tuntia olen vääntänyt silmämunan mallisia suklaatryffeleitä. Sulatellut, ripotellut, sekoitellut, pyöritellyt ja antanut jähmettyä. Sitten sulatellut toisenväristä suklaata, pyöritellyt ja kiroillut tahmeita sormia joihin kaikki tarttuu kiinni, rutannut kymmeniä pikku vuokia/muotteja vai mitä ne nyt on yrittäessäni tunkea niihin epämääräisen mallisia, reunojen yli pursuvia töhnämöykkyjä. 

Kunhan nuo tuosta uudestaan jähmettyvät, niin pääsen aloittamaan pakkaamissulkeiset, ja sehän vasta lystiä onkin. Ne pirulaiset kun kuitenkin tarttuvat kiinni toisiinsa - kuten syksyiset kuorrutetut kuppikakut -ja niiden iirikset lentelevät pitkin permantoa kissojen iloksi, eikä sen tarkkaan mitatun sellofaanipalasen reunat taaskaan tule ylettymään keon ympäri. Eikä siinä vielä kaikki: joka perkeleen pakettiin pitää kiinnittää kaunis ja houkuttelevan näköinen tuoteselostekortti, johon on koukeroisella kaunolla lueteteltava jokaikinen ainesosa. Sen jälkeen pitää vielä keksiä, millä helvetin konstilla hellävaraista käsittelyä edellyttävät pakkaukset saa kuljetettua koululle. Tämä niin ei ole mun juttu!

Masokistisen manööverin syynä on lapsen koulun joulumyyjäiset. Hilpeä tapahtuma, joka seuraa aina syysmyyjäisiä. Ja ihan kohta ryhdyn taas väsäämään jotain herkullista luokan joulujuhlaan. Väliin pari kuukautta huilia, ja sitten pääsenkinkin jo leipomaan Aurinkotansseihin! Saisi noihin häppeninkeihin jotain luovaa ja taiteellista askarrellakin, tai neuloa, mutta siihen hommaan nämä nakit taipuvat vielä huonommin.Tätä se on Steinerkoululaisen lapsen vanhempien elämä. 

Okei, kyllähän nuo velvollisuudet kaikille kerrottiin jo siinä vaiheessa kun käytiin tutustumassa kouluun - joka on muuten älyttömän hyvä, ei pienintäkään moitteen sanaa siitä - mutta saa kai sitä silti vähän valittaa? Eikähän se ole koulun syy, että raatamaan joudutaan. Kunta kun ei tue tätä oppilaitosta samalla 100%:lla kuten muita kouluja, vaan vain 80%:lla, eli se loppu 20% joudutaan hankkimaan itse. Myyjäisillä, näytelmillä, tanssiaisilla... täydet 12 vuotta.

Ei ole mitään järjellistä syytä, miksi Steinerkouluja syrjitään kunnan taholta. Kaikki samat asiat siellä opetetaan ja suoritetaan ylioppilaskirjoituksissa kuin muissakin kouluissa. Ihan yhtä paljon steinerilaisille maksavat tarvikkeet ja toiminnan ylläpito henkilöstön palkkoineen ja rakennuksen ylläpitoineen päivineen - tai oikeastaan koulutarvikkeet maksavat enemmän, hankinnoissa kun pyritään panostamaan laatuun = pitkäikäisyyteen (kierrätyksen edellytys) ja ostamaan vain ekologisesti kestäviä materiaaleja = ympäristöä säästäviä hankintoja. Peruste syrjinnälle lienee koulun tausta, se kun oli aikoinaan kallis yksityiskoulu, herrasväen ja diplomaattien penskojen opinahjo. Mutta herätys Helsinki, siitä on jo 20 vuotta, nyt siellä penkkejä kuluttavat ihan tavisten mukulat!

- No mikäs pakko sinne on lapsensa laittaa, singahtaa välittömästi lähes jokaisen suusta, jos erehtyy ääneen asiaa narisemaan. Ei mikään, tietenkään. Paitsi rakkaus, josta seuraa terve velvollisuudentunto. Sitä haluaa tarjota lapselleen parasta mahdollista tasapäistämisen vastaista oppimisympäristöä, mitä  - täysin subjektiivisesti tietysti - uskoo olemassa olevan. Enkä nyt tarkoita, etteivätkö muut vanhemmat haluaisi yhtä lailla lapsilleen parasta, tämä vain tuntuu sopivan meidän piltille erityisen hyvin.

Njotta oma valinta, jos silmämunia hieron vielä aamuyölläkin :)


64 kpl odottaa pakkaamista. Ai miksi juuri öögia? Pitäis varmaan kysyä terapeutilta :)