tiistai 27. syyskuuta 2016

Waihdevuodet MENKAT 5 VUODEN JÄLKEEN päivitys x 2



Päivitys 23.1.17 Leikkaus

Olin pari viikkoa sitten Kätilöopistolla leikkauksessa. Tarkemmin laparoskopiassa, jossa tehtiin neljä reikää, joista instrumentit ja peilit ja ties mitä muuta tungettiin alavatsaan ja suoritettiin leikkaus niiden kautta. Yksi reikä navassa, kaksi alavatsan sivuilla, ja yksi alhaalla pikkarirajan alapuolella.

Leikkaukseen lähettänyt lääkäri oli puhunut vain kystan poistosta, mutta ennen leikkausta sairaapedin vierelle ilmestyneet lääkärit - toinen varmaan kandi - sanoivatkin, että leikataan myös munasarjat veks. En älynnyt kysyä, että miksi. Leikkauksen jälkeen vanhempi kirurgi kävi sanomassa, että kysta ja toinen munasarja saatiin poistettua, mutta toista ei, kun sieltä lähti niin paljon "kiinnikkeitä lantion sivuseinämään". Poistamisen yrittäminen olisi voinut johtaa "ongelmiin", joista ainoa mitä lääkärin siansaksasta tajusin oli "sisäiseen verenvuotoon". Taaskaan en älynnyt kysyä mitään.

Myöskään ei ollut kiva, kun lääkäri sanoi huolestuneeseen sävyyn, että "toivottavasti kivun aiheuttaja on nyt poissa". Toivottavasti? Eli kivut voisivat johtua jostain muusta syystä? Lääkäri vielä toisti saman lauseen ennen kuin lähti. Pitäisikö nyt kuitenkin olla huolissaan?

Kaksi viikkoa olen toipuillut. Ekana yönä uskoin, että kuolen kipuun, ja olisin jo lähtenyt taksilla päivystykseen, jos en olisi ollut niin huonovointinen etten pystynyt päätä tyynystä nostamaan. Koko seuraavan päivänkin olin pahoinvoiva, edes vesi ei pysynyt sisällä. Olin edellispäivänä oksentanut itseni tyhjiin, joten oksensin sitten pelkkää vettä ja mahanesteitä. Ällöä. Kolmantena päivänä alkoi jo helpottaa, kipulääkkeet pitivät olon siedettävänä, sain syötyäkin varovaisesti, ja pystyin istumaan sohvalla. Hiljalleen kunto siitä parani.

Vieläkään en silti voi pahemmin kotitöitä reuhtoa, ettei kova alavatsakipu iskisi sekä vuoto alkaisi ja/tai haavat alkaisi tihkua verta. Mutta ei se mitään. Sen sijaan enemmän ja enemmän mietityttää lääkärin pahaenteiset sanat. Voi piru, mitenkähän asiaan saisi lisäselvitystä? Jo pelkkä ajatus hyödyttömästä soittelukierroksesta HUS:in eri toimipisteisiin uuvuttaa. On meinaan kokemusta, että paljon pienempiäkään asioita ei helposti saa selville.

No, näillä mennään. Enempää en päivittele, jos ei nyt jotain ihan ihmeellistä tapahdu. Hope not.





Päivitys 10.11. Lääkärintutkimus

Kipuja on ollut jo puolentoista kuukauden ajan. Vuotoa 3-4- kertaa, tosi niukkaa ja vain päivän ajan. Eilen olin naistentautien poliklinikalla. 12-vuotiaan näköinen, mutta pätevän oloinen lääkäri tutki ja otti koepalan kohdusta tai sieltä päin (sattui!). Varmuuden vuoksi, vaikka "kaikki kuitenkin näytti hyvältä". Tai ei täysin hyvältä; limakalvo kohdussa oli ohentunut, mikä kuulema tapahtuu ajan myötä jos ei käytä hormonikorvaushoitoja. (Ironista kyllä, jos niitä käyttää limakalvo saattaa paksuuntua niin, että sinne voi syntyä kasvaimia.) No se kuulema kuitenkin selitti ne pienet vuodot.

Ultralla sitten näki, että kipujen syy taas on suurella todennäköisyydellä kohdun seinämää painava kysta. Vaaraton kasvain siis. Se oli kuulema löydetty jo 2012, ja papereihin oli merkitty että seurataan sen kehittymistä. - Jaa, ei ole näköjään laitettu sulle kutsua tsekkaukseen, ihmetteli lääkäri.
Kysta oli neljä vuotta sitten ollut 4 cm läpimitaltaan. Nyt se oli 8 cm. Se pitää poistaa, kutsun leikkaukseen pitäisi kuuluman kolmen kuukauden sisällä.

Toivottavasti tästä katsauksesta oli hyötyä saman oireilun eteen joutuneelle.
(Alla alkuperäinen teksti.)

Pitäisikö huolestua?


Ärtynyt ja hermostunut olo, päätä jomottaa, alavatsaa särkee ja veri on punaista. Alkoi menkat ihan traditionaaliseen tapaan. Mutta miten se voi olla mahdollista? Sentään jo viisi vuotta viimeisistä kuukautisista! En enää edes muista mille hyllylle kaupassa suunnistaa tamponien hakuun. Tai ehkä niitä ei enää edes käytetä, ehkä tilalle on tullut joku hieno ionien kosketuksesta aktivoituva vaporisaattorikuula?

Jos kyse olisi pelkästä vuodosta, veikkaisin heti että no nyt se syöpä sitten tuli. Halleluja. Mutta tämähän on selvästi vanhaa kunnon hormonitoimintaa, oireiden perusteella. Mikä ottaa päähän. Koska niin kauan kuin hormonitoimintaa on, niin kauan vaihdevuodetkin jatkuvat. Tämä helvetinliekeissä kituminen ei näköjään ikinä, ikinä lopu.

Mikä neuvoksi? Lääkäriin en ainakaan heti lähde, mitäs se hyödyttäisi. Ainoa, mitä voisin kysyä, olisi että eihän tämä voi mitenkään liittyä rintojen pienennysleikkaukseen? Mutta se kuulostaa kyllä niin kaukaa haetulta, etten halua lähteä lekurin (todennäköistä) alentuvaa virnuilua kuuntelemaan. Tässä mielentilassa voisin purra siltä pään poikki.

Kellään samaa kokemusta?






EDIT 29.9.
Ei ne kestäneet kuin vuorokauden! Hyvä kun en alkanut kummemmin hötkyilemään.

Vähän kuitenkin googletin, ja selvisi, että yksi syy outoihin vuotoihin voi olla kohdun limakalvon paksuuntuminen. Mikä taasen voi aiheuttaa kohdunkaulan ja kohdunrungon syöpää.
Limakalvon paksuuntumista esiintyy naisilla, jotka käyttävät hormonikorvaushoitoja.
Itsehän en kyseisiä hoitoja käytä.

EDIT 6.10. No, vaikka vuoto loppui, niin kipu jatkui. Jouduin sitten kuitenkin lääkärin pakeille. Tämä määräsi labrakokeisiin ja laittoi lähetteen naistentautien poliklinikalle. "Koska postmenopausaalisten vuotojen syy tulee aina tutkia." Palaan asiaan.



Waihdevuodet MENKAT 5 VUODEN JÄLKEEN päivitys

Päivitys 10.11.

Kipuja on ollut jo puolentoista kuukauden ajan. Vuotoa 3-4- kertaa, tosi niukkaa ja vain päivän ajan. Eilen olin naistentautien poliklinikalla. 12-vuotiaan näköinen, mutta pätevän oloinen lääkäri tutki ja otti koepalan kohdusta tai sieltä päin (sattui!). Varmuuden vuoksi, vaikka "kaikki kuitenkin näytti hyvältä". Tai ei täysin hyvältä; limakalvo kohdussa oli ohentunut, mikä kuulema tapahtuu ajan myötä jos ei käytä hormonikorvaushoitoja. (Ironista kyllä, jos niitä käyttää limakalvo saattaa paksuuntua niin, että sinne voi syntyä kasvaimia.) No se kuulema kuitenkin selitti ne pienet vuodot.

Ultralla sitten näki, että kipujen syy taas on suurella todennäköisyydellä kohdun seinämää painava kysta. Vaaraton kasvain siis. Se oli kuulema löydetty jo 2012, ja papereihin oli merkitty että seurataan sen kehittymistä. - Jaa, ei ole näköjään laitettu sulle kutsua tsekkaukseen, ihmetteli lääkäri.
Kysta oli neljä vuotta sitten ollut 4 cm läpimitaltaan. Nyt se oli 8 cm. Se pitää poistaa, kutsun leikkaukseen pitäisi kuuluman kolmen kuukauden sisällä.

Toivottavasti tästä katsauksesta oli hyötyä saman oireilun eteen joutuneelle.
(Alla alkuperäinen teksti.)


Pitäisikö huolestua?


Ärtynyt ja hermostunut olo, päätä jomottaa, alavatsaa särkee ja veri on punaista. Alkoi menkat ihan traditionaaliseen tapaan. Mutta miten se voi olla mahdollista? Sentään jo viisi vuotta viimeisistä kuukautisista! En enää edes muista mille hyllylle kaupassa suunnistaa tamponien hakuun. Tai ehkä niitä ei enää edes käytetä, ehkä tilalle on tullut joku hieno ionien kosketuksesta aktivoituva vaporisaattorikuula?

Jos kyse olisi pelkästä vuodosta, veikkaisin heti että no nyt se syöpä sitten tuli. Halleluja. Mutta tämähän on selvästi vanhaa kunnon hormonitoimintaa, oireiden perusteella. Mikä ottaa päähän. Koska niin kauan kuin hormonitoimintaa on, niin kauan vaihdevuodetkin jatkuvat. Tämä helvetinliekeissä kituminen ei näköjään ikinä, ikinä lopu.

Mikä neuvoksi? Lääkäriin en ainakaan heti lähde, mitäs se hyödyttäisi. Ainoa, mitä voisin kysyä, olisi että eihän tämä voi mitenkään liittyä rintojen pienennysleikkaukseen? Mutta se kuulostaa kyllä niin kaukaa haetulta, etten halua lähteä lekurin (todennäköistä) alentuvaa virnuilua kuuntelemaan. Tässä mielentilassa voisin purra siltä pään poikki.

Kellään samaa kokemusta?






EDIT 29.9.
Ei ne kestäneet kuin vuorokauden! Hyvä kun en alkanut kummemmin hötkyilemään.

Vähän kuitenkin googletin, ja selvisi, että yksi syy outoihin vuotoihin voi olla kohdun limakalvon paksuuntuminen. Mikä taasen voi aiheuttaa kohdunkaulan ja kohdunrungon syöpää.
Limakalvon paksuuntumista esiintyy naisilla, jotka käyttävät hormonikorvaushoitoja.
Itsehän en kyseisiä hoitoja käytä.

EDIT 6.10. No, vaikka vuoto loppui, niin kipu jatkui. Jouduin sitten kuitenkin lääkärin pakeille. Tämä määräsi labrakokeisiin ja laittoi lähetteen naistentautien poliklinikalle. "Koska postmenopausaalisten vuotojen syy tulee aina tutkia." Palaan asiaan.



keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Eloa naisen aikuisen RINTOJEN PIENENNYSLEIKKAUS, 4



Ei se ole kauneusleikkaus, lopputulos voi yllättää


Siinä leikataan ylimääräiset pois ja kurotaan loput ompeleilla kasaan. Mitään fyllejä ei pistetä. Kuten leikkauksesta päättänyt lääkäri etukäteen varoitti, ja vielä leikkaava lääkärikin tunti ennen leikkausta, niin rinnoista voi tulla keskenään erikokoiset ja -näköiset. Leikkauksen tavoitehan on terveydellinen, ei kosmeettinen. Kauneusleikkauksia tehdään hienoilla klinikoilla, niinkus kaikki tietääkin.

Riippuu varmaan leikkaavasta lääkäristä, ja siitä millä tuulella tämä sattuu olemaan, että minkälaista jälkeä tulee. Minulle sattui ihana kirurgi, Susanna Kauhanen, jota oli lainattu Jorvin sairaalasta jonoja purkamaan. Samalla kun Susanna piirteli ihooni tussilla leikkausviivoja, hän kyseli aidosti kiinnostuneena mistä syystä minut veitsen alle ohjattiin. Ja naurahteli, kun (hermostuneena ja) tohkeissani hehkutin, mitä kaikkea ihanaa pystyisinkään leikkauksen jälkeen tekemään; erityisesti intoilin tietysti siitä, että pääsisin kunnolla liikkumaan, ja sitä myötä saisin hiljalleen vatsasta vaarallisen viskaalisen rasvan pois. Lääkärit on yleensä niin virallisia, että nousi vähän pala kurkkuun, kun Susanna ystävällisesti hymyillen ja lempeällä äänellä sitten sanoi, että on kuule ilo tehdä leikkaus näin motivoituneelle potilaalle. Kuka lääkäri on noin sydämellinen, ei kukaan! En olisi voinut olla kiitollisempi! 

Lopputulos? Sitä on vähän vaikea vielä sanoa, lopulliseen muotoonsa rinnat ovat kuulema asettuneet vasta vuoden kuluttua. Nyt, 2,5 viikkoa leikkauksen jälkeen, ne on vähän niin kuin maitotölkin pohjat. Jos leikattaisiin saksilla kahdesta tölkistä pohjaosat irti noin 13 cm:n korkeudelta ja täytettäisiin ne pullataikinalla, ja sitten tökättäisiin rintakehään kiinni, niin semmoset ne nyt on. Ilman lehmien kuvia. Mutta tämä ei siis jää pysyväksi olotilaksi. - Pitäisi pyöristyä melko luonnollisen näköisiksi, Susanna lupasi. Ja mä luotan Susannaan!

Joka tapauksessa, on mahtavaa että lääkärit katsoivat allekirjoittaneen sen verran lupaavaksi tapaukseksi, että pääsin leikkaukseen. Sehän ei siis ole itsestäänselvyys, siinä punnitaan tietysti riskit ja hyödyt. Täytyy esimerkiksi olla aika hyvässä fyysisessä kunnossa, että leikkaukseen voidaan laittaa, on siten pienempi mahdollisuus että potilas kupsahtaa käsiin. Ylipainoakaan ei saisi pahemmin olla. Mullahan oli virallisen painoindeksin mukaan lievää ylipainoa, mutta koska olin saanut puolentoista vuoden aikana 14 kiloa pois niin se riitti lääkärille.

Jos kaiken muun hyvän päälle tisseistä muotoutuisi vielä luonnollisen näköiset, niin olisihan se kirsikka kakun päällä. Ja tullut yllättäen ja pyytämättä kuten salafaxit Annelille.
Kiitokset siitä mahtavalle kirurgille jo etukäteen!




Loppukaneetti vuotta myöhemmin, 9.9.2017:

Mitä ulkonäköön tulee, niin rinnat ovat nyt jokseenkin täydelliset. Samankokoiset ja muutenkin identtiset, naisellisen pyöreät ja pehmeät, nännit oikeilla kohillaan, arvet huomaamattomiksi vaalenneet. En kerro tätä kehuskellakseni, vaan koska tiedän, että lopputulos kiinnostaa monia :)

Sisäpuolelta rinnat eivät ole yhtä hempeät. Välillä vihlaisee oikein kunnolla, ja on kipeitä kohtia jotka myöhemmin röntgenissä osoittautuivat kystiksi. Niitä on monta, ja jos huono tsägä käy, niin ne muuttuvat pahanlaatuisiksi. Seikka, jota en ehkä olisi halunnut kuulla, koska se kerrottiin siinä yhteydessä kun olin aloittamassa hormonikorvaushoitoa. Mutta meni jo. Aika näyttää. 

Entä suosittelenko leikkausta? Ehdottomasti.












maanantai 12. syyskuuta 2016

Eloa naisen aikuisen RINTOJEN PIENENNYSLEIKKAUS, 3



2 viikkoa leikkauksesta - miltäs nyt tuntuu?



No helkkarin paljon paremmalta, kiitos kysymästä! 

Haavat vähän kipuilee edelleen, mutta sen kestää. Kipulääkkeiden avulla. Yhden päivän yritin hurjastella ilman, mutta turhaa masokismia oli se. Teki liikkumisesta ihan mahdotonta, pienikin tärinä kun raastaa ja riipii rintoja -  ja siis liikkumisella tarkoitan käymistä lähi-alepassa, tien toisella puolella. 

Optikolla kävin kaikesta huolimatta yksi päivä, lukulaseilla kun saa heittää jo vesilintua vaikka vasta vuosi sitten hankin ne. Keskustaan pääsee meiltä ratikalla vartissa, mutta jo menomatkalla tuli huono olo, alkoi heikottaa ja oksettaa. Näin se näköjään keho reagoi, kun ikää on mittarissa jo 57 pykälää - toipuu hitaasti. Mutta siksihän sitä sairaslomaa kuukaudeksi määrättiin, että ottaisi ihan iisisti.

(Äh, huomasin juuri, taas kerran, että ryhti on niin kumara että otsa lepää näppiksellä. Miten voi olla näin vaikeeta muistaa suoristaa selkää! - Ryhtiä pitää korjaamalla korjata, se ei tapahdu itsestään, painotti lääkäri.)

Muuten kuuluu pelkkää hyvää. 

Ensimmäisellä kerralla, kun vaihdoin haavateippejä, aikaa meni tyyliin tunti; jouduin sänkyyn huilaamaan kolmesti, kun lähti jalat alta ja silmissä sumeni. Seuraavalla kerralla vaihto sujui vähän paremmin, ja sitä seuraavalla jne. Eilen sain kaikki 10 teippiä vaihdettua samalla seisomalla, jei, siitä huolimatta että haavoissa oli vielä pari aukinaista kohtaa ja vähän kudosnestettäkin tirisi. Uuh.

Olen alkanut tottua uuteen alapainotteiseen kroppaani. Mikä ihana tunne, kun ei niskassa roiku kilon punnuksia! Ja, ehkä näen harhoja, mutta ihan kuin kuin syvät urat olkapäissä olisivat madaltuneet. Siis ne rintaliivien olkaimista syntyneet. Oi ihanuutta, pääsen kohta ostelemaan sieviä rintaliivejä suloisissa kuoseissa! G-kupeille ei sellaisia ole, on vain valkoisia, mustia ja beessejä (yök). Eikä pienemmät liivit edes maksa paljon mitään, siinä kun kunnollisista isoista liiveistä joutuu pulittamaan kuusi kymppiä. 

Okei, tämä ei ehkä ole riemukasta, että nyt maha pömpöttää isompana kuin kummankaan raskauteni loppuvaiheessa. Mutta siitä lääkäri etukäteen varoitti. "Vatsa näyttää sitten suuremmalta." Todellakin! Vaan koska se ei tullut yllätyksenä, pystyn elämään asian kanssa. Ja heti kun kykenen, niin alan harrastaa sellaista liikuntaa, joka polttaa erityisesti vyötärönseutua paisuttavaa ja vaarallista viskaalista rasvaa. Koska mä voin! Koska mä ihan oikeasti kohta voin!






maanantai 5. syyskuuta 2016

Eloa naisen aikuisen RINTOJEN PIENENNYSLEIKKAUS, 2



Miksi leikkaukseen?

Tuossa aiemmin avasinkin jo vähän syitä leikkaukseen. Ykkönen oli kipu, jota oli kestänyt jo niin kauan etten edes osaa sanoa kuinka kauan. Ehkä 10, ehkä 15 vuotta. Niskat ja hartiat oli aina jumissa ja pieni särky päällä (myös päänsärky, jota paha jumitus aiheuttaa). Vuosien myötä koko yläselän alue alkoi kipuilla, lapaluiden alareunasta takaraivoon asti. Lapaluut ja selkärangan yläosa olivat kosketusarkoja nekin. Rinnat olivat tietysti kipeät myös, mutta niissä ei yleensä ollut nk. seisovaa särkyä, kipua tuntui liikkuessa. Hiljalleen alkoi tuntua  kuin koko yläkroppa olisi mustelmilla, pienikin painallus, mihin kohtaan tahansa, sattui enemmän tai vähemmän. Ja kamalat kourut syntyi olkapäihin rintaliivien olkaimista!

Asia tietysti paheni vuosien ja painonnousun myötä. Tietsikan äärellä röhnöttäminen siihen päälle vielä. Aikaisemmin niin hieno ryhti, jota aikoinaan rakennettiin koulun voimisteluopen toimesta - sitä puolapuilla ja renkailla roikkumisen määrää! - muuttui vähitellen kaameaksi kestokumaraksi. Siitä leuka pöydässä -asennosta yritän nyt muistaa opetella pois, se kun ei korjaannu automaattisesti sanoivat lääkäri ja hoitajat. Käskivät harjoitella peilin edessä. (Hahaha, pientä rajaa.)

Vuosien mittaan tulivat tutuiksi kaikki maailman niska-hartia-venytykset. Itämainen tanssi, jota olen hehkuttanut monista syistä, teki myös tosi hyvää. Mutta se jäi jokunen vuosi sitten, kun ryntäistä oli tullut niin painavat että kaikki reipas liikkuminen sattui. Siis vatsatanssi sinänsähän on rauhallista, enempi venyttelynomaista ihan kuin vaikka pilates tai jooga, mutta se piti aina aloittaa hengästyttävällä vartin aerobikkauksella (ettei lihakset menisi jumiin) eikä sitä tietenkään pysty tekemään jos joutuu kannattelemaan rintoja käsillään. Eikä niin tukevia urheiluliivejä ole keksittykään että hunajamelonin kokoisia rintoja tukisivat.

Samasta syystä en enää voinut osallistua mihinkään muuhunkaan ryhmäliikuntajuttuun.
Ja tämäkin: edes reippailla kävelylenkeillä ei voinut enää käydä, kun ei sietänyt pienintäkään ylös-alas-liikettä! Kävelemisestä tulikin tasamaahiihtelyä ilman sauvoja.


Kuka käski?

Onnekkaasti olen saanut pitää saman terveyskeskuslääkärin jo kaksitoista vuotta. Raimo-lääkärini tiesi ja muisti jo valmiiksi näitä kroonisia vaivojani, ja kun muissa yhteyksissä tuli puheeksi että liikunnan harrastaminen on käynyt mahdottomaksi, hän päätti että nyt kyllä pitää asialle tehdä jotain. Kuntohan romahtaa muuten täysin. Ja kun olin päässyt niin hyvään alkuun laihduttamisenkin kanssa, että olin täynnä motivaatiota ja hinkua liikkumiseen. Raimo kysyi, mitä mieltä olisin rintojen pienennysleikkauksesta? Että radikaali toimenpidehän se on, mutta vaihtoehdot olivat rajallisia? Vaikka äkkiseltään ajatus pyörrytti, niin sanoin heti, että kyllä kiitos!

Raimo laittoi sitten lähetteen menemään, ja kuukauden päästä tuli kutsu HYKSin plastiikkakirurgin vastaanotolle Töölön sairaalaan. Vastaanottoaulassa istuessani aloin tuntea syyllisyyttä. Eikö tämmöiset kunnalliset palvelut kuuluisi vain palovammapotilaille ja muille onnettomuuksien ja vakavien sairauksien uhreille? Miten sitä kehtaisi mennä tuhansien eurojen hintaiseen leikkaukseen, kun ei ollut henki vaarassa tai mitään?

Hävetti, kun istuin hetken päästä kirurgin edessä enkä meinannut muistaa rintsikoiden kuppikokoa (G vai H?)! Että jos en sitä edes tiennyt, niin kuinka tärkeä se leikkaus muka oli. Tuntui, kuin kirurgi olisi ajatellut samaa, ja aloin jo ottaa takapakkia "kun onhan teillä tärkeämpääkin tekemistä". Mies naurahti, ja sanoi, että hän on se joka päättää onko leikkaus tarpeellinen vai ei. Ja hän on sitä mieltä, että kyllä se on. "Vahva fysiatrinen indikaatio reduktioplastiaan." Ja jos yhteiskunnan varoista olen huolissani, niin voisin vaikka miettiä, että tämä toimenpide säästää kustannuksia joita muuten tulisi tulevaisuudessa. Nousi pala kurkkuun helpotuksesta ja siitä, kuinka ystävällisesti kirurgi jaksoi suhtautua vaikka huokaisikin ensin ja melko varmasti vähän pyöritteli silmiään hoitajalle. No ei oikeasti, heh.

Suurin piirtein tasan puolen vuoden kuluttua tuli sitten kutsu leikkaukseen - Tammisaaren sairaalaan! Soitin heti, että nyt on tapahtunut virhe, kas kun helsinkiläisiä ollaan oltu jo viiskytäviis vuotta. Mutta ei ollut virhe, vaan systeemi on kuulema mennyt semmoiseksi, että leikkauksia jaetaan Uudenmaan alueella ympäriinsä eri sairaaloille. Ääh! En todellakaan halunnut lähteä mihinkään jumalan selän taakse, entäs jos saisin vaikka vakavia komplikaatioita, sittenkö haettaisiin ambulanssilla kuitenkin Töölöön? Joten vaikka taas hävetti, nyt oma kiittämättömyys, niin en ottanut tarjousta vastaan. Tai siis kysyin, että eihän ole pakko tulla, eihän, enkö voi odottaa että omasta sairaalasta löytyy aika, sairaala kun sijaitsee vain kävelymatkan päässä kotoa? Seurasi soittelua sinne tänne, mutta kyllä se lopulta järjestyi.

Kun leikkaus siis tehtiin kunnallisesti, tulossa ei ole suurta laskua. Ymmärtääkseni joudun maksamaan vain sairaalapäivistä (2), esikäynneistä (2), ehkä tikkien poistosta (tehdään huomenna haavapoliklinikalla) sekä jälkitarkastuksesta. Ennen leikkausta jouduin käymään mammografiassa ja laboratoriokokeissa, en tiedä tuleeko niistä laskua. Mutta tuskin monista satasista puhutaan. Vielä ei ole postilaatikko kolahtanut.



tiistai 30. elokuuta 2016

Eloa naisen aikuisen RINTOJEN PIENENNYSLEIKKAUS, 1






Kyllä läksi painoa harteilta!

Siellähän se paino tuntuu, niskassa ja harteilla. Kipua  ja jumitusta. Ryhti kuin ongenkoukulla. Bussipysäkille juostessa ryntäitä on pideltävä kaksin käsin ettei lapaluut nyrjähdä paikoiltaan, sillä siellä se paino tuntuu myös, lapaluissa. Ja koko yläselässä, jos tarkkoja ollaan. Niinpä kun rinnoista poikkastaan kilo pois, niin kevennys ei tunnu niinkään rintamuksessa vaan niska-hartia-yläselkä-seudulla. Ja niinhän sen pitääkin, sitä vartenhan leikkauksiin hakeudutaankin. Tuskin kukaan ihan huvin tai ulkonäön vuoksi haluaa niin isoon ja peruuttamattomaan operaatioon.

Leikkaus tehtiin Töölön sairaalassa lauantaina - kyllä, lauantaisinkin leikataan, "jonon purkamista" sanoi hoitaja - ja nyt on tiistai. Eilen kotiuduin. Olo on vähän tuskastunut, koska toipumisen pahin vaihe on vasta alussa. Kivut vielä suunnilleen samaa luokkaa kuin sairaalassa. Ääh. Tätä pitäisi sitten jaksaa kuukausi. Paniikkihäiriökohtausta saa huiskia koko ajan taaemmas, se vaanii aina tilanteissa joissa on tukalaa eikä itse pysty vaikuttamaan asiaan. Pitää vaan muistaa hengittää, syvään sisään ja piiitkäään ulos.

Kuukausi on aika, mitä sairaslomaa oli kirjoitettu (todistus ja muut paperit ilmestyivät yöpöydälleni kun kävin vessassa). Sinä aikana pitäisi kipujen vissiin lakata kokonaan, vai pitikö, en ole ihan varma? Ehkä joku sanoi, että se on yksilöllistä? No, kahdessa viikossa ne ainakin vähenevät, luki jossakin. Pahin kipu ei tunnu rintojen sisällä, vaan niiden alapuolella kulkevissa koko rinnan levyisissä haavoissa. Niiden päällä on vain ohutta haavateippiä, jota sairaalasta annettujen tukiliivien saumat painavat täysillä. Eikä sitä voi estää, sillä tukiliivejä on pakko pitää 24/7 kokonainen kuukausi. Apuah! Eiku syvään sisään, piiitkäään ulos...

Tämä on tyhmä juttu, ja koskee luultavasti vain minua: itse kipu olisi ihan paniikitta siedettävissä, jos se ei johtuisi siitä mistä se johtuu, eli että liivien sauma painaa haavaa!  Kyllä minä kipua kestän, on se kokeiltu, no big deal. Mutta pää ei kestä mielikuvaa, josta en hetkeksikään pääse irti, että on tuore haava joka juuri ja juuri pysyy kiinni jonkin huokoisen pikku teipinpätkän avulla ja sitten sitä
hankaa ja painaa tiukasti jokin tiukka esine koko ajan! Huimaa ja oksettaa, uuh, eiku syvään sisään,
piitkääään ulos...

Samasta syystä alan hyperventiloida jo ajatuksesta, että joudun tulevina viikkoina repimään haavateippejä itse irti ja laittamaan uusia tilalle. Miten ikinä pystyn siihen, en tajua. Kun en pysty edes katsomaan niitä. Kun nolona kerroin tästä hoitajalle, joka vaihtoi osan teipeistä ennen lähtöäni, hän lohdutti että en ole kuulema ainoa joka on pyörtyä pelkästä ajatuksesta. Jo viaton verinäytteen ottaminen saa kuulema raavaitakin miehiä valahtamaan kalkinkalpeina permantoon - ja sitä ei edes tarvitse tehdä itse. Että joo.

Kivusta vielä: jos en koko ajan näkisi mielessäni, mistä se johtuu, ei se olisi iso ongelma. Lääkkeet auttavat, vaikka eivät yhtä hyvin tietenkään kuin ne, joita sairaalassa tiputetaan suoraan suoneen.

Mistä tulikin mieleen nukutus. Se ei tapahtunut niin kuin aina aikaisemmin. Ei tullut leikkauspöydän ympärille rauhoittavasti nyökytteleviä tyyppejä, hoitajia ja lääkäriä ja anestesialääkäriä, kuten odotin. En ollut edes leikkaussalissa. Olin vasta tullut kärrätyksi johonkin odotustilaan, joka näytti tarvikevarastolta, kun joku hemmo työnsin keltaisen maskin naamaani ja sanoi että tästä tulee happea ja kipulääkettä. Mitäh, siis mitäh? Mitä tapahtuu, kuka olet, eikä!

Eli ei tullut ystävällistä ääntä sanomaan, että nyt sinua alkaa ihanasti ramaista, ajattele mukavia ajatuksia niin näet mukavia unia, nyt saat alkaa laskemaan kymmenestä alaspäin, kauniita unia... Se oli pettymys, olin odottanut sitä lempeää uneen vajoamista turvallisten ihmisten ympäröimänä. Liekö johtunut tuosta pettymyksestä ja turvattomuuden tunteesta, että sain heräämön puolella sitten pitkään ahdistuskohtauksia. Joille ei sanottavasti herunut sympatiaa.

Noin teknisestihän leikkaus sujui hyvin, näin ymmärsin. 0,5 kiloa veks molemmista rinnoista.

Tässä tämmöinen yleiskatsaus, palaan vielä yksityiskohtaisemmin aiheeseen.



maanantai 22. elokuuta 2016

Waihdevuodet JO VIISI PITKÄÄ VUOTTA KUUMIA AALTOJA!






CCCCKKKK!






                                                   Ei lisättävää. Aihe käsitelty.






Edessä rintojen pienennysleikkaus 

Semmoiseen olen menossa viiden päivän päästä. Ei se näihin viheliäisiin vaihdevuosioireisiin auta, mutta josko yli vuosikymmenen kestäneet niska-hartia-selkäkivut vähän edes hellittäisi. Olisi sekin jotain.

Aihe saattaa kiinnostaa muita samassa jamassa kituvia ja leikkausta harkitsevia? Jos näin on, voin raportoida aiheesta; sekä itse leikkauksesta, sairaala-ajasta että toipumisen eri vaiheista.

Luin, että työkykyiseksi toipuminen voi kestää kahdesta viikosta yli kahteen kuukauteen, riippuen mahdollisista komplikaatioista. Ja jonkinlaisia komplikaatioita tulee, löytämieni lähteiden mukaan, jopa 50%:lle naisista. Hurja luku.

Itse leikkaus jännittää vähän, myönnetään. Ja toipumisaika, se pelottaa; voi tulla sietämättömiä kipuja, haavat voivat repeillä, ne voivat tulehtua pahasti ja niitä voidaan joutua korjailemaan. Tai sitten paraneminen sujuu siedettävillä kivuilla ja nopeasti. Ei voi tietää.
 
Mutta sen tiedän varmuudella, että en tule nukkumaan sairaalassa, en muuta kuin nukutuksen ajan. Ilman tuuletinta en kertakaikkiaan kykene, tukehdun ja läkähdyn. Siksi en ole vuosikausiin voinut lähteä yökyläilemäänkään mihinkään. Vuokramökillekin roudasin oman tuulettimen.
Voi kunpa ne säälisivät siellä mummelia ja pumppaisivat mömmöillä tajun kankaalle päiväksi tai pariksi!

perjantai 13. toukokuuta 2016

5:2... 5:2-PÄTKÄPAASTOLLA 20.6.2013 - 13.5.2016


... ja yhä jatkuu!



Lopputulosta en voi kertoa, kun ei se ole loppunut. Loppuneeko koskaan.
Välituloksia olen kyllä raportoinut kolmen vuoden mutkittelevalta matkalta..
Alla olevan seurantaraportin laadin lähinnä itselleni, koska en löytänyt netistä ainuttakaan selontekoa siitä, kuinka 5:2 pitemmällä aikavälillä toimii. 

Minkälaisia vaiheita tähän kolmen vuoden kertymääni sitten on on kuulunut?

Ensimmäisen noin puolen vuoden aikana sain tiputettua 6-7 kiloa. Sitten tapahtui jotakin, mikä pisti viiskakkosen katkolle.  Sitten jatkoin taas, sitten lopetin taas jne. Taukoja olen pitänyt monta, usean kuukauden pituisia, pisin taisi olla yli puoli vuotta. Tammikuussa 2015 jouduin aloittamaan noin 10 kiloa suuremmasta painosta kuin mistä alunperin lähdin kesäkuussa 2013!

Aloin muistella, mistä katkot johtuivat, ja miksi lihoin niiden aikana niin paljon. Katkot näyttivät alkaneen aina, kun olin ollut jollain pitemmällä reissulla, tai pitkinä juhlapyhinä (joulu, pääsiäinen) tai jos sairastelin (jolloin lohtuherkuttelin). Selvästikään minulla ei ole laisinkaan itsehillintää, kun olen tavallisuudesta poikkeavissa olosuhteissa.

Jos olen matkoilla, niin syön tietysti ulkona kaikki ateriat sekä välikahvittelut ja iltamussuttelut, ja tarjolla on valtavasti herkullisia vaihtoehtoja - toisin kuin kotona olisi. Valitsen tietysti ne kermaisimmat ja sokerisimmat ja rasvaisimmat,  koska ne nyt vaan ovat ihanimman makuisia, ja "eihän lomalla kaloreita lasketa". No ei lasketa, ei, mutta ei suurin osa ihmisistä siltikään mässytä samoja määriä epäterveellisiä herkkuja kuin minä. Syövät vaan ehkä tavallista tuhdimpaa ruokaa ja viekoittelevia jälkkäreitä, mutta jättävät pienen ladon kokoiset juustopiiraat ja kermaleivokset väliin. Yhtäkkiset moninkertaiset kalorimäärät lisäävät kaikilla helposti kilon painoa viikossa, ylikin, mutta useimmat ovat reissussa vain 1-2 viikkoa. Minä taas 3-4 viikkoa.

Joten syy ei ole ollut systeemissä. 5:2:ssa ei ole vikaa vaan minussa.
Miksi käyttäydyn poikkeustilanteissa kuin pikkukakara karkkikaupassa ilman aikuisen valvontaa. Miksi teen sellaista? En tiedä. Mutta se selittää, miksi onnistuin lihomaan aina katkon aikana 3-5 kiloa, jopa 10 kiloa sen yhden tosi pitkän tauon aikana. Samalla ylensyömisellä kaikki muutkin lihoisivat, vaikka eivät olisi kuulleetkaan 5:2:sta. Mutta normaalit ihmisethän eivät ylensyö, minulla on aivoissa joku feelu mikä pistää tekemään sitä aina kun on hyvä tekosyy ja kun "silmä välttää". Kenen silmä? Terapian tarpeessa olen.

5:2 on pistämätön systeemi, jolla saan kerta toisensa jälkeen palautettua itseni lähtöpisteeseen. Esimerkiksi tällä hetkellä olen suurinpiirtein samoissa mitoissa kuin olin kolme vuotta sitten (+-2kg) ja olen kuitenkin käynyt välillä 12kg korkeammalla.

5:2 -systeemiin on niin älyttömän helppo palata. Saa aloittaa aina puhtaalta pöydältä, ihan tuosta vaan - ei tarvitse hankkia minkään maailman pussikeittoja tai kapseleita tai jauheita tai liittyä mihinkään klubeihin. Lakkaa vaan tekemästä ruokakaupassa tyhmiä päätöksiä.

Vaan kuinka selviytyä vastaisuudessa poikkeusolosuhteissa ilman lankeemusta?

En todellakaan tiedä, ei harmainta hajuakaan. Onko ainoa keino pysytellä kotona neljän sisällä ettei joutuisi kiusaukseen? Eikö ikinä enää iloista peukuttamista Lievestuoreella tai Luxorissa? Höh, nyt tuli paha mieli. Mikähän lohduttaisi, hmm...eiku!





tiistai 12. huhtikuuta 2016

Eloa naisen... MAAGISEN AJATTELUN AIKA




                                        Muistat vielä Kristiina Halkolan? Olet jo tavannut Kuoleman?

                                          Tämän näytelmän sinä haluat nähdä.






Jos muistat Kristiina Halkolan elokuvia, olet sitä ikäluokkaa, joka on jo istunut hautajaisissa. Olet ehkä menettänyt äitisi, isäsi, iäkkään sukulaisen, puolisosi tai parhaan ystäväsi. Kehtaan sanoa näin, koska olen itse sitä ikäluokkaa. Mutta ei sinulla välttämättä tarvitse olla aikuisia lapsia, eikä kymmeniä avioliittovuosia takana, jotta tämä tarina koskettaisi. Didionin sanoin:
Vielä se tapahtuu teillekin. Yksityiskohdat vaihtelevat, mutta kyllä se tapahtuu. 

Näytelmän nimi on Maagisen ajattelun aika. Voisi se olla myös Maanisen ajattelun aika. Tarinan juju on aikajanalla kiemurtelevassa, lauseiden ja muistikuvien lankoja maanisesti sekoittavassa ajatussokkelossa, josta tyhjän päälle tipahtaneen ihmisparan pitäisi nähdä mitä todellisuudessa tapahtui, ja sitten tehdä päätöksiä, hoitaa asioita, yrittää muistaa, yrittää unohtaa, hahmottaa faktoja ja erottaa ne harhoista, siitä toivonhippusesta että jospa sitä ei tapahtunutkaan? Kaikki tämä näennäisesti tyynenä ja järkevänä, sillä niin me vaimot ja äidit toimimme. Me olemme vahvoja, ettei maailma romahda. Meidän täytyy olla, sillä kuka muu muka?

Monologinäytelmä Maagisen ajattelun aika perustuu samannimiseen kirjaan, joka perustuu todellisuuteen, tapahtumiin yhden vuoden ajalta kirjailija Joan Didionin elämästä. Mutta vaikka tapahtumat rajoittuvat lyhyeen ajanjaksoon, niin itse tarina rakentuu monilta vuosikymmeniltä. Tarinan päähenkilöt ovat Didion, aviomiehensä John Dunne, myöskin kirjailija, sekä aikuinen tytär Quintana.

Didion ja Dunne ovat ihmeellinen pariskunta, he kulkevat kaikkialla yhdessä. Käyvät yhdessä lounaalla joka päivä, matkustavat yhdessä, pohdiskelevat yhdessä, tapaavat yhdessä laajaa tuttavapiiriään, lukevat toistensa puolivalmiita tekstejä - elävät symbioosissa, mikä useimpia ahdistaisi. Mutta he ovat onnellisia. Muuten kyllä samanlaisia kuin me muut.

No okei, juuri tällä hetkellä onnea vähän varjostaa se, että Quintana, heidän ainokaisensa, makaa koomassa sairaalassa. Mutta kyllähän hän paranee! Didion pitäisi siitä huolta! Sinä olet turvassa, äiti on tässä! Kaikki ok! He ovat juuri palanneet sairaalasta tytärtä katsomasta, kun Dunne saa sydänkohtauksen, kesken illallisen, ja kuolee siihen paikkaan. Siitä alkaa sydäntä lämmittävä tarina, johon Didion meidät kietaisee. Alkaa vuosi, jonka hän eli maagisen ajattelun vallassa.

Didion on yhtä kuin Kristiina Halkola. Kristiina Halkola on yhtä kuin Didion. Hurmaavan Halkolan roolisuoritus on niin uskottava, upea ja mieleenjäävä, että kun joskus näen hänet toisessa roolissa, tulen ihmettelemään, että mitä Didion tuolla tekee! Halkola-Didion saa meidät nauramaan, nielemään itkua, ihastelemaan, hämmästelemään, ymmärtämään, turhautumaan mukana ja - no niin, ajattelemaan. Ajattelin siellä, että minäkin sanoisin noin, minäkin uskoisin noin! Mutta Didion ei ole hössöttäjä eikä melodramaattinen - siinä meidän eromme - hän on älykäs nainen hirveässä tilanteessa.

Ensimmäisenä aamuna miehensä kuoleman jälkeen, Didion heräsi sängyssä yksin ja hänen olonsa oli lyijynraskas kuten aina silloin kun he olivat riidelleet. Mutta tällä kertaa Didion ei millään muistanut, mistä he olivat riidelleet. Se ärsytti, sillä kuinka he voisivat sopia jos hän ei edes muistanut mitä riita koski. Sitten hän muisti. Sama tapahtui joka aamu usean viikon ajan. Ja pari kuukautta Dunnen kuoleman jälkeen Didion päättää lahjoittaa tämän vaatteet hyväntekeväisyyteen. Jätesäkki toisensa jälkeen täyttyi ja lähti. Mutta sitten tuli stoppi. Kengät. Miten hän voisi antaa pois kengät, Dunnehan tarvitsee niitä kun tulee? Vaikka Didion tajuaa, mitä ajattelee, hän ajattelee silti niin.

Pään sisällä tapahtuu paljon, mutta se ei ole suoralinjaista ajattelua. Siellä pyörii sekaisin isoja ja pieniä asioita kuin pyykkikoneen rummussa. Konkreettiset yksityiskohdat, ne on napattava joukosta. "Sairaalasta annetussa muovikassissa oli vakosamettihousut, villapusero ja vyö, ei muuta." Niistä pystyy pitämään kiinni. "He kysyivät, halusinko papin. Sanoin haluavani. Pappi ilmestyi ja sanoi sanansa. Kiitin häntä." 

Vasta neljä kuukautta myöhemmin Didion pääsee surutyön alkuun. Siihen mennessä hän on lukenut paljon suremista käsittelevää kirjallisuutta ja oivaltanut jotakin. "Toistaiseksi olin pystynyt vain suremaan surun syventymättä murheeksi. Suru oli passiivista. Se oli jotakin joka tapahtui. Murhe, surun tunteiden käsittely, vaati huomiota." 

Katsojana ajattelin, että kuinka sitä edes pystyisi antamaan huomiota omalle surulle, kun eli edelleen kriisitilassa. Pysyvä huoli ja pelko tyttären kohtalosta on perusteltua, Quintana on todella huonossa kunnossa. Välillä ennuste näytti jopa hyvältä, tyttö pääsi vähäksi aikaa pois sairaalastakin. Sitten tultiin taas lujaa alas ja jäätiin horjumaan kuoleman rajamaille. Johnin kuolemasta Didion ei voinut tuoreeltaan puhua Quintanan kanssa, vaikka tämä lyhyinä hereilläolon hetkinään kyseli että missä isä on, kuinka isä voi? Lopulta Didion kertoi, mutta joutui kertomaan sen vielä kahdesti uudestaan, koska Quintana ei pystynyt pitämään mielessään mitä asiasta oli jo puhuttu. Kohtuutonta, ajattelin minä. Ihan liian paljon kärsimystä yhdellä kertaa.

Toisaalta, tyttären asioiden hoitaminen tuo Didionin arkeen konkreettista tekemistä ja vie ajatukset muualle. Täytyyhän hänen esimerkiksi ottaa selvää kaikista toimenpiteistä ja lääkityksistä, että asiat tulevat tehdyksi oikein ja että mitään ei jää huomaamatta! Minäkin samassa tilanteessa lukisin kirjat ja tutkimukset ja ramppaisin sairaalan käytäviä D-dimeerikaaviot ja Farmakologian perusteet kainalossa. Näin samoin me äidit ajatellaan.

Näytelmässä Didion poukkoilee aiheesta ja muistosta toiseen, tästä hetkestä menneisyyteen ja takaisin. Se jättää katsojalle ilon oivaltaa ja rakentaa langoista vyyhteä, ja tekee näytelmän seuraamisesta kiehtovaa. Yhtään sanaa ei saa hukata. Eikä haluakaan hukata, muistelot ovat hauskoja tai liikuttavia tai kiinnostavia, tai kaikkea yhtä aikaa. Monenlaisia tapahtumia nousee pintaan. Paljon on sellaista, mihin on helppo samaistua.

Mietin, olenko koskaan ennen nähnyt näytelmää, jonka keskiössä on yli 50-vuotias nainen ja hänen päällisin puolin tavallinen arkinen elämänsä? Ei puumajuttuja, ei vitsailua vaihdevuosista, ei väkisin väännettyä huumoria jenkkakahvoista eikä mitään "hyväntahtoista" ikäpilkkaa? En ole, mutta nyt olen - ja ajattelen, että olen onnellinen. Sillä minähän riitän, me riitämme. Olemme ihan tarpeeksi hyviä juuri tällaisina kuin me olemme.

Didion piti muuten koko hääseremoniansa ajan aurinkolaseja päässään, etteivät muut näkisi kuinka hän itki. Miksi Didion itki?

Se selviää Teatteri Jurkassa. Mikäli onnistut saamaan sinne vielä lippuja. Muun muassa Hesarissa oli niin hyvä arvostelu, että pienen huoneteatterin ovella on riittänyt tunkua. Tee itsellesi ystävänpalvelus ja käy varaamassa liput heti taikka nyt :)



Kuvat Marko Mäkinen


Tiedoksi: Jos paria tekstissä olevaa suoraa lainausta ei löydy näytelmästä, niin se johtuu siitä, että luin kirjan juuri ennen näytelmää ja nämä kaksi sekoittuvat päässäni. Mutta kyse on samasta tarinasta, ja se välittyy samanlaisena, olipa muutama kohtaus tai repliikki mukana tai ei.










torstai 31. maaliskuuta 2016

Waihdevuodet ASHWAGANDHA TAITAA VÄHÄN AUTTAA



Just, taas uusi "superfood" -villitys?






Kyllä ashwaganda superfoodeihin kai lasketaan, macan ja raakakaakaon ja gojimarjojen ym. joukkoon. Mutta kuuluuhan kymmenien superfoodien listaan myös nokkoset, pakurit, mustikat ja monet muut marjat, että ei ne kaikki mistään itäisiltä mailta tule eikä höpöhöpöä ole. Villityksestä en ole kuullut, oma löytöni on.

Ashwagandhasta löytyy tietysti netistä satoja sivuja tarinaa ja markkinointiturinaa, niitä uskokoon ken haluaa. Mutta: oma kokemukseni on että vau, se ihan oikeasti vaikuttaa!

Noin kuuden viikon käytön aikana olen ollut huomattavasti pirteämpi kuin normaalisti näin talven taittuessa kevääksi. Enkä ole saanut flunssan flunssaa, vaikka kaikki muut pärskivät, köhivät ja kuumeilevat.
Tosin vedän päivittäin myös isot annokset C-vitamiinia, eikähän sitä tiedä kuinka suuri merkitys tällä nykyisellä maidottomuudellanikin on. Paha mennä sanomaan, mistä mikäkin aiheutuu, ehkä kyseessä on kaikkien tekijöiden summa.

Joka tapauksessa, vielä kovempi juttu on, että ashwagandha on vähentänyt noin 80% sitä ahdistusta ja hermostuneisuutta, mikä iskee aina viisi minuuttia ennen kuumaa aaltoa. Tämä ainakin on ihan suora vaikutus vaihdevuosioireisiin.

(Ehkä joku miettii että no hellanduuleli, onpas kamalaa jos muutaman minuutin ahdistaa - mutta kun se tapahtuu noin kymmenen kertaa päivässä, niin laskutoimitukseni mukaan se tekee 27 250 ahdistusminuuttia viimeisen 3,5 vuoden aikana. Ei ihan pikku juttu.)

Toinen ashwagandhan suora vaikutus vv-oireisiin on unen laadun paraneminen. Kun otan sitä illalla noin tunti ennen nukkumaanmenoa, niin saan nopeammin unen päästä kiinni ja nukun sikeämmin. Ekan kerran herään kuumaan aaltoon vasta neljän tunnin jälkeen, kun aiemmin heräsin jo kahden tunnin päästä.

Ja sitten vielä tämä, jota moni pitäisi kai hyvänä: unen määrä on lyhentynyt. Vaikka menen nukkumaan vasta puoli yhden/yhden maissa, niin viimeistään seitsemältä katson jo virkeänä kelloa. Vaikka olen heräillyt aaltoihin aamuyöstä 2-3 kertaa.
TOSIN: nyt kun katu- ja siitepölykausi alkoi, on herääminen tuttuun tapaan vaikeata. Mutta siihen asiaan ei auta kai mikään. (Tai no muuttaminen Kreetalle jelppaisi. Mut ku ei o fyffee.)

Ashwagandha siis taitaa tosiaan vähän auttaa. Ainakin minua. Jos sinä, joka juuri nyt luet tätä, olet vilkaissut muita aiheesta kirjoittamiani juttuja, niin hiffaat kyllä kuinka iso juttu se on.

Mitä, miten, mistä?

Minä olen käyttänyt jauhemaista ashwagandhaa ihan vaan sekoitettuna puoleen lasiin vettä, joskus harvoin smoothiessa. Voisi sitä laittaa kai mihin tahansa nesteeseen. Taikka vaikka ujuttaa raakasuklaaseen, jossakin vinkattiin - ihan kuin tämmöinen tavis joskus oikeasti ryhtyisi niin työlääseen ja montaa raaka-ainetta vaativaan projektiin. Hippien hommaa on se :)
Ashwagandhaa saa myös kapseleina ja uutteena.

Netistä olen ashwagandhani tilannut, kuten tilaan muutkin luontaistuotteet. Ostan tietysti paljon kerralla, niin säästän postikulut. Tälläkin hetkellä on iso paketti odottamassa noutamista lähisiwasta, jippii! Mä olen niin lapsellinen, että riemastun joka paketista kuin joululahjasta, kun en ikinä muista mitä kaikkea olen tilannut :) Ashwagandhaa saa myös ihan kaupoista, ainakin täällä Helsinskissä.

En suosittele ashwagandhaa, enkä ole suosittelematta. Mutta minua auttoi - enemmän kuin mikään muu tähän mennessä. (Jos muistan oikein. Ei voi tietää. Jospa A. alkaisi auttaa muistiinkin?)


PIKALISÄYS: Lähdin keittämään kahvia ja sivusilmällä näin jonkin ruskean paketin hautautuneena pähkinäpussien ja kuivahedelmien alle... HAH! On se hippien homma ollut jossain vaiheessa jo aika lähellä, kun kerran tarvikkeetkin olen hankkinut :)









Ashwagandhasta muualla:

Perinteisesti ashwagandhaa keitetään hunajalla makeutetun lämpimän maidon kera ja otetaan kupillinen kahdesti päivässä.

 
Ashwagandha sopii oikein hyvin esim. raakasuklaan joukkoon maistumatta lainkaan läpi.

Ashwagandha soveltuu erityisesti vaihdevuosiaan läpikäyvillä naisille. Kasvin ainesosat lisäävät serotoniinia aivoissamme, mikä edesauttaa hyvänolon tuntemuksiamme. Intiassa kasvia käytetään joogan ja mietiskelyn tukena sen mieltä kirkastavien ominaisuuksien vuoksi. 

Tärkeimmät vaikuttavat aineet ashwagandhassa ovat alkaloidit ja laktonit.

Stressin sietoa lisäävät ravintolisät ovat avuksi, kun elimistö on kovilla. Lisäravinteista erityisesti B-vitamiinit, magnesium, kalsium, sinkki, seleeni ja alfalipoiinihappo ovat tärkeitä. Myös rasvahapoilla on tärkeä merkitys erityisesti aivojen toiminnan ja toipumisen kannalta. Rohdoksista ja yrteistä ruusunjuuri, ashwagandha, reishi ja tulsi rauhoittavat ja auttavat kehoa ja mieltä tasapainoon.
(Ympyrätalon apteekin sivuilta, siis ap-tee-kin. Jopas, jopas.)

Tässä englanninkielisessä alzheimer-blogissa puntaroidaan ashwangan mahdollisia vaikutuksia:
http://www.alzheimers.net/2013-11-21/ashwagandha-for-alzheimers/












lauantai 20. helmikuuta 2016

5:2 paastoten MAIDOTONTA & LIHATONTA







Kaksi kuukautta ilman maito- ja lihatuotteita. Näkyykö missään?

No paino ei ole pudonnut. (Tai luultavasti ei ole, takuuseen en voi mennä kun vaaka hajosi.)
Housut ei kuitenkaan pyöri jalassa vielä, siitä voi jotain päätellä.

Mutta, mutta, kyllä se silti tuntuu kropassa. Vatsa ei ole enää täynnä ilmaa, mikä on mahtavaa! Eikä enää tuntuu siltä, kuin koko olemus olisi liian raskas kantaa. Siis ei pelkkä keho, vaan tosiaan koko "minuus" on ennen ollut niin painava että on vetänyt selän köyryyn. Ehkäpä maidottomuus ja lihattomuus vaikuttaa pään sisällä?

Jaa miksikö tämmöiseen ryhdyin?

Ensinnäkin, lihaa en ole oikeasti halunnut syödä enää pariinkymmeneen vuoteen.  Vaan kun tekee perheelle ruokaa (tai eron jälkeen minulle ja pojalle,) niin on ihan älyttömän vaikea keksiä lihatonta ruokaa mikä täyttäisi kaksimetrisen harteikkaan pojanklopin. Niin paljon kasviksia ja papuja ja soijarouheita ei jaksa kotiin kantaakaan, että niistä saisi tarpeeksi tukevia aterioita. Eikä se erityisemmin edes tykkää kasvisruuista, salaattia toki lisukkeena syö. Tähän asti olen sitten syönyt samaa sapuskaa, ihan helppuden takia, kun on kamala homma tehdä kahta eri ruokaa - jo yhden keksiminen joka jumalan päivä tuntuu niin työläältä. Mutta nyt lähdin sille hankalammalle tielle: kasvissafkaa itselle ja bolognesea poitsulle. Kohta kaksi kuukautta on menty näillä.

No miksi sitten maito pois?

Siksi, kun halusin kokeilla. Lehdistä olen lukenut, mitä hyötyä siitä saattaisi seurata. Senhän jo mainitsinkin, että enää ei vatsa koko ajan pömpötä kuin vappupallo, mitä se ennen teki vaikka käytinkin laktoosittomia tuotteita. Tykkään! Toinen syy on se, että nyt kun käytän soijamaitoa, -jogurttia, -kermaa jne, niin eihän sitä tiedä vaikka se vähentäisi vaihdevuosioireitani. Soijaahan ihan suositellaan. Eikähän sitäkään tiedä, vaikka se pitkällä juoksulla auttaisi laihtumaankin. Soijamaidossa on enemmän vähätyydyttynyttä rasvaa, eli sitä terveellisempää.

Yksi yleinen luulo muuten on, että lehmänmaidosta ei voi luopua kun sitten ei saa kalsiumia. Höpsistä, ainakin Alpron soijamaidossa on tasan saman verran kalsiumia!

Mutta kuten sanottu, dramaattisia muutoksia ei ole (vielä) tapahtunut. Ehkä niitä ei vajaassa kahdessa kuukaudessa voi odottaakaan? Sitä paitsi, en ole ollut täysin ehdoton näissä asioissa (kuten en muissakaan), hyvin on laskiaispullat maistuneet ihan Mansikinmaitokermalla!

Entäs 5:2-päivät, mitenkäs ne onnistuvat?

Ihan hyvin. Ei mitään ongelmaa. Mutta ne välipäivät... Niissä on vähän sovittelemista, kun nyt olisi tärkeää syödä manteleita ja pähkinöitä. Lihan pois jättämisen takia. Helposti tulee rouskuteltua niitä kourakaupalla, kun ovat vaan niin hyviä. Mutta hitto kun niissä on paljon rasvaa. Hyvää rasvaa, mutta silti. On siis vaan opeteltava tyytymään pienempiin määriin. Mutta oppia ikä kaikki, ei kaikkea voi sisäistää kerralla, eihän?


perjantai 29. tammikuuta 2016

Waihdevuodet: KOKEMUKSIANI VAIHDEVUOSIVALMISTEISTA

Huom! Julkaisin tämän alunperin jo 1,5 vuotta sitten. Aiheesta on kuitenkin tullut kyselyjä (varmaan yhden lehtijutun takia) ja tälläsin sen nyt tähän uusiksi (vähän päivitettynä) jotta löytyy helposti. Nythän minulla on jo viides vuosi menossa...
















Jo kolme neljä vuotta kuumia aaltoja.
Ja se on ollut yhtä... sanonko? No sanon: yhtä helvettiä.

Tietysti, ja onneksi, on vuosien aikana aallokon korkeus sentään välillä vaihdellut. Loivemmat jaksot ovat kuitenkin kestäneet vain 3-4 viikkoa, kun rankoissa saa kitua 3-4 kuukautta. Nytkin alkamassa on jo kolmas peräkkäinen hikeä tursuva kuukausi, joka tuntuu vain pahenevan viikko viikolta. Niin on ihminen pieni ja voimaton luonnonvoimien kourissa!

Eikähän se hikoilu suinkaan ole ainoa oire; yhtä sietämättömiä ovat sekä aaltoa edeltävä ahdistuskohtaus ja aallon jälkeinen hypoterminen palelu, että äkillinen sydämen sykkeen nousu niin, että rintakehä rytisee ja korvissa humisee. Pahoina aikoina aallot vyöryvät ylle noin 30-60 minuutin välein. Öisin saa herätä 4-5 kertaa potkimaan peittoa päältään (vain päästäkseen onkimaan sitä lattialta puoli tuntia myöhemmin).

Ja toisin kuin luulisi, niin sään kalseus ei auta yhtään. Jos ei toki mikään muukaan, merkittävästi ainakaan. Ja mitä kaikkea olenkaan jo kokeillut - vaikka mitä! Varsinaisia vaihdevuosien hoitoon tarkoitettuja valmisteita ja muita juttuja.


Tosin en muista puoliakaan. Kun en muutenkaan muista enää mitään. Vaihdevuosioire kai sekin. On muistamattomuuteen toki muitakin syitä; jatkuva univaje, muun muassa. Ja liika koneella istuminen. Täti-ihminen ylikuormittaa aivonsa facebookin takia, aika noloa!

















TUOTTEITA, JOITA OLEN TESTANNUT
& oliko niistä mitään hyötyä:


Berex-vitamiinivalmiste.
Sisältää foolihappoa, jota kovasti vv-oireisiin suositellaan. Ja kuutta eri B-vitamiinia, joten ainakin mielialaa sen pitäisi keventämän. En huomannut mainittavaa vaikutusta.

Carnosin Lady Soya.
Kuukauden käytön jälkeen pientä parannusta mielialaan, fyysisiin oireisiin ei juurikaan. Jatkan tehokkaamman luontaistropin etsimistä.

Chello Forte.
Kahden kuukauden kuuri, pientä vaikutusta mielialan vaihteluihin. Tätä on kehuttu, pettymys oli suuri kun ei auttanut fyysisiin oireisiin.

Ergotamin. Reseptilääke.
YO-apteekin oma valmiste, joka tehdään odottaessa, ja jota ei myydä muualla. Lääkärin mielestä parasta mitä rahalla saa. Ei silti auttanut, vaan aiheutti pahoinvointia. Mikä saattoi tietysti johtua yhteisvaikutuksesta kaikkien muiden mömmöjen kanssa. 

Femisoya Plus.
Jauhe, jossa soijaa, pellavarouhetta, ruusunmarjaa... Tekee kuulema niin kylläisen olon, että sillä voi korvata parikin ateriaa. No ei tee. Otan sitä silti pari kuuria vuodessa, kun se maistuukin niin kivalle jugurtin tai piimän kanssa.

Goji-marja.
Uskomaton mineraali-, vitamiini-, hivenaine- ja proteiinipommi, superfood, jota on kiva napostella kourallinen päivässä. Ei vaan voi olla vaikuttamatta yleiskuntoon, ilman en uskaltaisi enää ollakaan! Mutta kandee katsoa, että on luomua, halvat papanat kun voi olla ties mistä ojan pohjalta.

Goji-mehu.
Samoja marjoja, juotavassa muodossa. Teelusikallinen päivässä riittää. Mutta varsinaisia vaihdevuosioireitahan goji ei helpota.

Jättihelokkikapselit.
Mitään en huomannut, mutta ehkä olisi tullut pitkäaikaisvaikutuksia ajan mittaan? Nyt on niin paljon korvaavia tuotteita käytössä, että ei ollut järkeä hankkia toista purkkia näitä.

Kromi.
Ei sinällään juuri vaihdevuosioireisiin tarkoitettu, mutta auttaa ehkä välillisesti koska vähentää makeanhimoa > auttaa laihtumaan > laihtuminen pienentää vv-oireita? Karkkihimo on lähes kokonaan kadonnut. Ei valitettavasti tehoa vanukas-, kermavaahto- & jäätelöhimoon.

Ladyvita 50+.
Ainoa vaikutus oli jatkuva nälkä. Jatkuva.

Lyrica. Reseptilääke. 
Sihtasin netistä aineita, joista on saatu tieteellisesti vahvistettuja tuloksia vaihdevuosioireiden hoidossa. Löytyi yksi: pregabaliini. Tämän tiedon välitin lääkärille, joka ei ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä aineesta, mutta oikeilla hakusanoilla löysi lääkeraamatustaan Lyrican. Sillä olikin kohtalaisesti vaikutusta, mutta vain kolotuksiin ja muihin fyysisiin oireisiin, ei hikoilukohtauksiin. Napsisin silti varmaan vieläkin, jos ei sattumalta olisi selvinnyt, että se on pääosin kroonisin sairauksiin tarkoitettu voimakas kipulääke - pikkuseikka, jonka lääkäri unohti mainita. 

Macajauho.
Maineensa veroinen, mitä hormonitoiminnan herättelyyn tulee. Epäilemättä saa “lakanat lepattamaan”, kuten Ruohonjuuren esittelytekstissä luvataan. Vaan ei se vanhenevaa sinkkutätiä paljoa lohduta, etenkin, kun se saa alavatsan tuntumaan siltä kuin menkat alkaisi uudestaan - eli lähtisi vielä se ainoa ilo koko vaihdevuosiprosessista! Onkohan se edes mahdollista? No, kuumia aaltoja maca ei ainakaan laimenna, vaikka nuori myyjätär sellaista lupailikin. Pistelen sitä silti pari pussillista vuodessa, koska se sisältää niin paljon kaikkea muuta keholle tarpeellista. Superfoodien aatelia. Tässä pätkä esittelytekstiä:
Maca sisältää mm. proteiinia, kuitua, B1-, B2- ja C-vitamiineja, alkaloideja ja aminohappoja sekä eri mineraaleja, kuten magnesiumia, kalsiumia, natriumia, kaliumia, kuparia, sinkkiä, rautaa ja mangaania.

Melatoniini 5mg. Reseptilääke.
Auttaa nukahtamaan, ihan varmasti. Uskon, että melatoniinin ansiosta saan myös nukuttua putkeen peräti 3-4 tuntia, mikä muutoin ei onnistu. Melatoniiniahan ihmisen elimistö tuottaa itsekin, eli ei ole mikään kemiallinen myrkky. Mutta vahvaa pitää olla minulle, mitkään reseptivapaat 1mg:n keijuversiot lähimarketin hyllyltä ei auta tuon taivaallista.

Melatoniini. Reseptivapaa. Miedompaa kuin äsken mainittu, tietysti, mutta monille sekin riittää uneen pääsemiseen.

Menoforce Strong.
Luontaistuotekaupan täti hehkutti kuinka kaikki ovat tätä kehuneet. Odotukseni olivat siis korkealla. Kahden kuukauden kuurilla ei kuitenkaan ollut huomattavaa vaikutusta.

MenoHop.
Hip, hop, tää on pop! sano myyjä. Tai jotain. Suosittu tai ei, aaltojen tempoa se ei hidastanut.

Pohjan akan yrttiuute.
Nojaa, ei kai se ota jos ei annakaan. Toista pulloa ei tämä akka kuitenkaan ostanut.

Propral. Reseptilääke.
Auttaa pahimpaan sydämentykytykseen. Onneksi tuli kerran pohdittua ääneen terveydenhoitajan vastaanotolla, että ei kai siitä mitään haittaa voi olla jos sydän hakkaa ihan hulluna kerran tunnissa. Joka päivä. On tehnyt sitä jo vuosia, kun on ollut näitä kuumia aaltoja. Mihin hän oikein huudahti, että no on! Lääkäri kirjoitti hoitajan pyynnöstä reseptin.


RegulatPro uute.
Luontaishoitajat kuulema vannovat Regulatin nimeen ja suosittavat mm. vakavasti sairaille, kuten syöpäpotilaille, jotta elimistö kestäisi rankat hoidot. Ja kyllä, esitteessä luvattiin sen auttavan myös vv-oireisiin. Auttoiko? Ei tietenkään. Ja tiedoksi: Regulatin maku on us-ko-mat-to-man kamala! "Appelsiininmakuista" my ass - noh, onneksi se on edes kallista. Eiku siis mitä häh...? :)
(350ml 60e).
Edit: 30.1.16:  Jalkaani vaivannut erittäin kivulias, jo aiemmin mainittu plantaarifaskiitti parani 2 kuukauden Regulatin käytön jälkeen (kokeilin sitä kampaajani Annen suosituksesta). Voi olla, että jalka olisi parantunut muutenkin, olihan sairaus kestänyt jo yli puoli vuotta, jona aikana jouduin vetämään rankat kipulääkitykset ja ottamaan muutamat kortisonipistokset. Ei voi tietää.

Salvisan salviauute.
Yhdessä macajauhon, Pohjan akan yrttiuutteen ja gojimarjojen kanssa tuntui nostavan mielialaa ja madaltavan aaltoja, mutta a) en tiedä, oliko se oleellinen aine mixissä ja b) mainittu mix ei kuitenkaan jaksanut tehota enää parin kuukauden käytön jälkeen.

Seronil. Reseptilääke.
Lopetin sen noin kuukausi sitten, kun luin, että SSRI-lääkkeet ovat pahaksi. Noin yleisesti. No eilen sitten lääkäri kertoi lehdessä, että "...vaihdevuosioireisiin ne ovat ainoa varmuudella helpotusta tuova lääke." Hah! Siinä siis syy, miksi (mieliala)oireeni ovat viime viikkoina olleet pahemmat kuin vuoteen, ei olisi pitänyt lopettaa! Ei muuta kuin pillerit takaisin käyttöön. Päätelmä: Seronil vähentää oireita, ainakin ahdistus-.

Shavatari lady balance.
Shavatari tarkoittaa terttuparsaa, eikä tässä luontaiskaupan yrttituotteessa muita aineosia ole. Se on kuulema perinteinen ayurvedinen hormonaalisten vaivojen helpottaja, mutta eipä minulle helpotusta tuonut tämäkään (2 kk kokeilujakso). Kauhean karhea pilleri, vaikea nielaista. Kallis.

 
SoyaFlavona.
Kahden kuukauden kuuri juuri lopuillaan. Ei mitään vaikutusta, mutta syön sen silti loppuun kun ei roskiinkaan raaski heittää. Lisää en osta.

Soijajugurtit.
Saahan niistä soijaa, mutta myös niin paljon sokeria että lakkasin lusikoimasta niitä parin viikon jälkeen. Mahdollinen vaikutus jäi saavuttamatta. (Vaan kyllä ne maistuivat ihanilta...)

Soijamaito.
Koska sitä soijaa pitää joka tapauksessa jostakin saada, korvasin lehmänmaidon soijamaidolla. Huono idea, se kun ei käy teehen eikä kahviin koska menee kokkeroiseksi. Tulipahan kokeiltua.
Edit: Nykyisin on saatavilla nimenomaan kahviin tarkoitettua versiota, sitä vaan ei monesta kaupasta löydy. Lisäksi olen kuullut, että tavallinenkin soijamaito toimii, jos sen lisää hiukan jäähtyneeseen kahviin, koko ajan sekoittaen.

Tumma suklaa, 60-80% kaakaopitoisuus.
Nykytiedon mukaan sallittu herkku, jonka pitäisi auttaa jopa painonpudotukseen. Kunhan pysyttäytyy suosituksessa 20g/vrk. No, siitä en tiedä, mutta uskon suklaan sisältämän epikatekiinin verisuoni- ja sydäntauteja ehkäisevään vaikutukseen. Ja kohottaahan se mielialaa, herranen aika - suklaa!

Valeriaanakapselit. 
Löytyy eri merkkejä, mitä vahvempi, sen tehokkaampi. Auttaa rauhoittumaan nukkumaanmenoa varten sekä jos niin sikana ahdistaa ettei henkeä saa. Ainakin, jos ottaa tuplasti enemmän kuin suositus on (mä en sitten sanonut tätä!).

Vitamiinit.
Ainakin B, C, D ja E. Deetä ja Eetä vähintään 1g. Tuskin tarvitsee perustella.

Yrtti-, marja- ja hedelmähaudukkeet.
Teeksi niitä kansanomaisesti kutsutaan, vaikka ne eivät sisälläkään teiiniä eikä kofeiinia, mitä teenlehdistä valmistetussa teessä luonnollisesti on. Niin on ihania makuja ja kymmeniä erilaisia sekoituksia. Toiset viilentävät, toiset lämmittävät, toiset virkistävät ja toiset rauhoittavat. Muun muassa Bedtime, Sleep Easy, Snore & Peace ja Chamomille & Vanilla ovat ihania iltajuomia, niitä voin varauksetta suositella. Ainakin nämä haudukkeet toimivat hyvänmakuisena nesteytyksenä, jos ei muuta; vettä kun ei aina jaksa sitä suositeltua 1,5 litraa päivässä lipittää.






MUITAKIN KOKEILUJA...

Liikunta. Olen satunnaisesti ja sykäyksittäin harjoittanut kävelylenkkeilyä ja salikuntoilua, mutta ihan liian vähän. (Kuten myös ääliötanssimista yksinäni suljettujen verhojen takana, liin harvoin sitäkin.) Tiedän, että liikunta auttaisi aivan saletisti jos sitä tekisi säännöllisesti. Jo puoli tuntia päivässä riittäisi. 

Joogankin aloitin, kävin peräti neljä kertaa. Ja harmonisin mielin lähdin sieltä aina kotia. Salikin oli niin kaunis ja tuoksui ihanalta! Uskon, että varmasti olisi jooga auttanut, jos olisin jatkanut sitä heti kun tuskainen jalkapohjavaiva alkoi hellittää. Mutta ei, kerran kun jättää jonkin kesken, niin on ylivoimaisen vaikea aloittaa uudestaan. Ainakin kun on pohjimmiltaan on 
laiska ja saamaton.

Saamattomuuden lisäksi tulee tosiaan aina vielä jotain kremppaa, joka estää senkin vähän mitä muuten yrittäisi; jalkaani kun iski plantaarifaskiitti, tulehdus kantapäässä, en pystynyt pariin kuukauteen kävelemään edes lähikauppaan. Oikeesti! Lääkärikin kielsi! Kesti 7-8 kuukautta, ennen kuin jalka kokonaan parani. Ja vaiva uusiutuu nopeasti, jos jalkaa rasittaa liikaa; esimerkiksi lenkkeily on poissa laskuista forever.

Painonpudotusta olen tietenkin yrittänyt, kukapa ei. Kolmen vuoden ja varmaan viiden eri dieetin avulla (mm. Painonvartijoiden pistesysteemi ja gluteenittomuus). Painoa on kuitenkin pudonnut vain 5 kiloa. Itse asiassa nekin kilot ovat lähtenyt yksinomaan 5:2 pätkäpaaston ansiosta. (Aiheesta lisää blogini 5:2-osiossa.) Mutta vaikka kiloja on pikkasen lähtenyt, eivät aallot ole lientyneet. Joten: ei toimi muutaman kilon painonpudotus.

Mielikuvaharjoituksia on kokeiltu, juu, katseltu sielun silmin itseä kellumassa Jäämeressä ja kuviteltu jääpalakylpyä. Ei tuottanut toivottua vilvoitusta kumpikaan.

Hengitysharjoitukset ovat tuttuja ennestään: sisäänhengityksellä keuhkot umpitäyteen ilmaa, hitaalla uloshengityksellä keuhkot ihan tyhjiksi, 1-3 sekunnin pidätys molemmissa ääripäissä. Toimii. Ainakin vähän. Se auttaa pikkaisen lieventämään ennen aaltoa iskevää ahdistuspuuskaa.

Rentoutusharjoitus/meditaatio. Toimii, auttaa nukahtamaan. Ainakin yhdessä melatoniinin kanssa. Mutta vaikutus ei kestä montaa tuntia.


Tuuletin toimii takuulla! Sellainen on ihan pakko olla ainakin makuuhuoneessa ja ruokapöydän päässä, muuten ei tulisi elämästä mitään. Makkariin olen sijoittanut sen niin, että yletyn makuultakin katkaisijaan helposti ja että ilmavirta ei posota suoraan kasvoihin. 




Viuhkoja olen hankkinut kymmenkunta eikä yksikään ole liikaa. Niitä pitää riittää joka laukkuun, sekä niihin kodin istumapaikkoihin, joihin tuulettimien hönkä ei ulotu. Viuhkat kandee hankkia ulkomaanmatkoilta, niin saa nättejä ja tyylikkäitä; kotimaisten köyhänmiehenbasaarien Japani-aiheiset paperiräppänät on meinaan aika noloja.

Paras viuhkamannekiini ikinä, päihittää ujot geishatytöt mennen tullen: Michael Monroe!

Viileä tyyny, josta olen kertonut omassa erillisessä jutussaan, oli hyvä hankinta. Ihana oli kierähtää sen päälle aallon alkaessa, tai vetää se syliin sikiöasentoon käpertyessä.Valitettavasti vain se lakkasi toimimasta vuoden päästä, pöh. Syynä saattoi olla se, että raahasin tyynyn mukaani Bangkokiin, ja koneen ruumassa sen vakuumisysteemi ehkä hajosi...? 

LadyCare magneetti.

Valmistajan mukaan LadyCare on kehitetty varta vasten vaihdevuosioireiden hoitoon.
Sen luvataan "tasapainottavan hormonitoimintoja lähettämällä staattista magneettikenttää".
Se asetetaan pikkareihin alavatsan kohdalle ja pidetään siinä yötäpäivää.
Nyt se on sitten jo pakko lähteä niitä mummoalkkareita hankkimaan, ei tuo mötikkä tavallisissa tangoissa tule pysymään. Hehe.