Eloa naisen aikuisen RINTOJEN PIENENNYSLEIKKAUS, 3

2 viikkoa leikkauksesta - miltäs nyt tuntuu?

No helkkarin paljon paremmalta, kiitos kysymästä! 

Haavat vähän kipuilee edelleen, mutta sen kestää. Kipulääkkeiden avulla. Yhden päivän yritin hurjastella ilman, mutta turhaa masokismia oli se. Teki liikkumisesta ihan mahdotonta, pienikin tärinä kun raastaa ja riipii rintoja -  ja siis liikkumisella tarkoitan käymistä lähi-alepassa, tien toisella puolella. 

Optikolla kävin kaikesta huolimatta yksi päivä, lukulaseilla kun saa heittää jo vesilintua vaikka vasta vuosi sitten hankin ne. Keskustaan pääsee meiltä ratikalla vartissa, mutta jo menomatkalla tuli huono olo, alkoi heikottaa ja oksettaa. Näin se näköjään keho reagoi, kun ikää on mittarissa jo 57 pykälää - toipuu hitaasti. Mutta siksihän sitä sairaslomaa kuukaudeksi määrättiin, että ottaisi ihan iisisti.

(Äh, huomasin juuri, taas kerran, että ryhti on niin kumara että otsa lepää näppiksellä. Miten voi olla näin vaikeeta muistaa suoristaa selkää! - Ryhtiä pitää korjaamalla korjata, se ei tapahdu itsestään, painotti lääkäri.)

Muuten kuuluu pelkkää hyvää. 

Ensimmäisellä kerralla, kun vaihdoin haavateippejä, aikaa meni tyyliin tunti; jouduin sänkyyn huilaamaan kolmesti, kun lähti jalat alta ja silmissä sumeni. Seuraavalla kerralla vaihto sujui vähän paremmin, ja sitä seuraavalla jne. Eilen sain kaikki 10 teippiä vaihdettua samalla seisomalla, jei, siitä huolimatta että haavoissa oli vielä pari aukinaista kohtaa ja vähän kudosnestettäkin tirisi. Uuh.

Olen alkanut tottua uuteen alapainotteiseen kroppaani. Mikä ihana tunne, kun ei niskassa roiku kilon punnuksia! Ja, ehkä näen harhoja, mutta ihan kuin kuin syvät urat olkapäissä olisivat madaltuneet. Siis ne rintaliivien olkaimista syntyneet. Oi ihanuutta, pääsen kohta ostelemaan sieviä rintaliivejä suloisissa kuoseissa! G-kupeille ei sellaisia ole, on vain valkoisia, mustia ja beessejä (yök). Eikä pienemmät liivit edes maksa paljon mitään, siinä kun kunnollisista isoista liiveistä joutuu pulittamaan kuusi kymppiä. 

Okei, tämä ei ehkä ole riemukasta, että nyt maha pömpöttää isompana kuin kummankaan raskauteni loppuvaiheessa. Mutta siitä lääkäri etukäteen varoitti. "Vatsa näyttää sitten suuremmalta." Todellakin! Vaan koska se ei tullut yllätyksenä, pystyn elämään asian kanssa. Ja heti kun kykenen, niin alan harrastaa sellaista liikuntaa, joka polttaa erityisesti vyötärönseutua paisuttavaa ja vaarallista viskaalista rasvaa. Koska mä voin! Koska mä ihan oikeasti kohta voin!