Waihdevuodet - NE ALKAA jo 40+

Menopaussi vai vaihdevuodet vai mikä-häh?

TÄSTÄ TERMIT HALTUUN 

Netissä vaihdevuodet on varsinainen Villi länsi. Googlaamalla saa monta erilaista ja keskenään ristiriitaista tulkintaa tästä aiheesta ja termistöstä. Etenkin virallisen oloisiksi naamioitujen "terveys-infojen"sekä luontaislääkemyyjien sivustoilla heitellään tosi vajavaista tai jopa täysin väärää tietoa. Jopa eri terveydenhoidon ammattilaiset käyttävät samoja sanoja eri tarkoituksissa! Toki kuranttia tietoakin löytyy, on vain käytettävä aikaa sen etsimiseen. Itse selasin istumalihakset hellinä kymmeniä sivustoja netissä ja luin kolme oikein gynekologien kirjoittamaa kirjaakin, ja näin se homma mitä todennäköisimmin oikeasti ja mahdollisimman lyhykäisesti kerrottuna menee:

Ensinnäkin, VAIHDEVUODET ei ole synonyymi sanalle menopaussi. Vaihdevuodet tarkoittaa koko sitä ajanjaksoa, pituudeltaan noin 5-15 vuotta, jolloin naisen munasarjojen toiminta heikkenee ja lopulta loppuu kokonaan.

VAIHDEVUODET jaetaan neljään jaksoon:

Vaihe 1. PREMENOPAUSSI alkaa useimmiten 40 ikävuoden jälkeen. (Ei ole kuitenkaan tavatonta, että jo pari vuotta aikaisemmin.) Hormonitoiminta vähenee huomattavasti. Hedelmöittymisen mahdollisuus on kääntynyt jyrkkään laskuun jo 35-vuotiaana. Kuukautiskierto pysyy yleensä vielä säännöllisenä, mutta tavallisesti se lyhenee 3-4 päivällä. Tämä vaihe kestää, yksilöllisesti, noin 3-7 vuotta.

Vaihe 2. PERIMENOPAUSSI  lasketaan alkavaksi siitä, kun kuukautiskierto muuttuu selvästi ja pysyvästi. Vuotoja jää välistä, tai niitä alkaa tulla liian usein, tai ne muuttuvat aiempaa kivuliaimmiksi, kohdusta löytyy myoomia (hyvälaatuisia kasvaimia) tai tapahtuu muuta selvästi poikkevaa. Monilla kuukautiset muuttuvat niin runsaiksi, että hoidoksi määrätään hormonikierukka ja jopa kohdunpoisto. Sitten alkaa tulla vähitellen, naisesta riippuen, erilaisia "varsinaisia vaihdevuosioireita"; äkilliset mielialanvaihtelut, unettomuutta, yöhikoilua, sydämen tykytystä, migreeniä... Oirelista* on varsin pitkä, mutta ei kukaan kaikista kurjuuksista joudu kärsimään. Tämä vaihe kestää noin 2-8 vuotta.
VINKKI: Lisää perimenopaussista tekstissä "Ukolle kenkää... ja muita perimenopaussin oireita"

Vaihe 3. MENOPAUSSI = se tarkka hetki, kun naisen vihoviimeinen munarakkula irtoaa ja valuu kuukautisvuotona ulos. Asiasta ei voi olla takuuvarma vasta kuin 12 kk:n kuluttua (ehkäisyn kannalta tärkeä tieto), mutta yleensä kuutta "kuivaa" kuukautta pidetään jo varmistuksena, että kuukautiset ovat kokonaan loppuneet.

Vaihe 4. POSTMENOPAUSSI alkaa siis samalla hetkellä, kun viimeiset kuukautiset loppuvat. Sanana postmenopaussi kuulostaa siltä, kuin koko riesa olisi ohi, mutta päinvastoin, se on vaihdevuosioireiden huippujakso. Silloin esimerkiksi nuo kuuluisat kuumat aallot lyövät korkeimmillaan. Sitä kestää, taaskin naisesta riippuen, tyypillisimmillään noin 1-5 vuotta.

Siinä se sitten olikin, lyhyesti summattuna. Riemukseni olen itse jo vaiheessa 4 - vaikka elo on yhtä helvettiä, niin tiedän, että loppusuoralla mennään!

Ja hei tosiaan, kenenkään ei kannata ahdistua: osalle naisista kun ei tule lainkaan oireita, osalle vain jotain pientä, ja runsaista oireista kärsivillekin löytyy erilaisia helpotuskeinoja. Mutta näistähän olen kertonut jo aikaisemmin, löytyvät ihan ensimmäisistä Waihdevuodet -kirjoituksissani. Niihinkin info on etsitty virallisista lähteistä, ei tuotemarkkinoijien "lääketieteellisiksi" naamioiduilta sivuilta :)

----
* Tämän listan vaihdevuosioireista nappasin "Minoon vaan minoritya..." -kirjoituksestani:

Kenellekään, siis kenellekään, ei tule kaikkia näitä oireita mitä seuraavaksi luettelen. Ihan vaan siksi laitan koko kavalkadin, että jos niitä alkaa tulemaan ja ikä on suht kohillaan, niin ei tarvihe heti pelästyä, että sairausko iski - kyse kun voi olla vain luonnonvoimista.

Kuumat aallot (80% naisista), masentuneisuus (75% naisista), yölliset hikoilupuuskat, ärtyneisyys, hermostuneisuus, rintakivut, sydämen tykytys, päänsärky, nivel- ja lihaskivut, tuntohäiriöt käsissä ja jaloissa, haluttomuus, painonnousu, unihäiriöt, väsymys, aggressiivisuus, hermostuneisuus, ummetus, virtsaamisvaivat ja -karkailu, muistin huononeminen. Lisäksi: estrogeenitason vaihtelu tuntuu aivoissakin ja aiheuttaa PMS-tyylisiä mielialan vaihteluita kuten kiukkuisuutta, itkuisuutta sekä jo mainittua masennusta.

Painonpudotus: Ei päivää ilman uutta plääniä

Jukupliuta NYT se löytyi! Täydellinen plääni! Tämän kun luen keskittyen läpi joka ikinen aamu, niin tulen hoikaksi, kauniiksi ja onnelliseksi! Tai saan rahat takaisin! Vaikken mitään maksanutkaan! Mitä enemmän huudan, sitä paremmin toimi!!!

I love my body exactly as it is.

I am my perfect weight.

I am my perfect size.

I eat only when I am truly hungry.

I am drawn only to foods that truly nourish my body.

I eat slowly.

I savor every bite.

I love to eat.

I release the fear of food.

Chewing every bite thoroughly, I stop the moment I am full.

I drink lots of water and herbal teas.

Every bite I eat is easily assimilated in my body.

Food flows through my body with ease.

Every morsel I eat rejuvenates my cells.

All the food I eat energizes me.

I breathe deeply as I eat and digest.

I eliminate any excess with ease.

I love to exercise.

I love walking briskly.

I have respect and a high regard for myself.

I balance my life around work, rest, and play.

I support, love, and accept myself unconditionally.

I am happy and peaceful beyond my wildest dreams.

Eloa naisen aikuisen: PUUTTEESTA

Näkyykö se oikeasti naamasta, jos lakkaa saamasta?

Vakkarikommentoijani otti tuossa taannoin puheeksi asiallisen ongelman. Mitä tehdä, jos asuu sinkkuna - tahtoen tai tahtomattaan - mutta halut hyrräävät luonnollisesti kuten muillakin? Outsa oli työnsä puitteissa kuullut ruiskeesta, jolla sukupuolivietti saataisiin kokonaan katoamaan, mutta niin radikaaliin toimenpiteeseen tuskin monikaan lähtisi. Aatelkaas, jos tuo aine tulisi apteekin hyllyille - siinä sitten nököttäisivät viagrat ja haluntappajat vieri vieressä :D

Noh, itse jouduin työni puolesta perehtymään aiheeseen muutama vuosi sitten. Ei tosin pelkästään sinkun näkökulmasta, mutta ilman seksiä elämisestä ylipäänsä. Hyvä Terveys -lehti tilasi minulta aiheesta artikkelin, jota varten tein paljon taustatyötä ja useita haastatteluja. Artikkeli löytyy lehden nettisivuilta, mutta valitettavasti lyhennettynä (avoimet henkilöhaastattelut jätetty pois). En tiedä, saako sitä laillisesti kopioida, joten tässä linkki:

http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Ilman-seksiä-tyytyväisenä/1122/

Heh, itseäni hymyilytti äskettäin nasakka repliikki tv-sarjassa Bored to Death. Siinä eronnut nainen valaisee eroamisensa näennäistä helppoutta: - Ainoa syy pysyä yhdessä olisi seksi. Vaan niin kovasti en sitä tarvitse. Siis onhan se ihan ok kun sitä parhaillaan tekee, mutta muuten - what's the point? *

Tarkkailijana ja kypsäntuntuisesti asiaa taas puntaroi Venla Hiidensalo kirjassaan Mediahuora. Vaikka roolihenkilö Maria onkin tässä meitä nuorempi, niin naisille veistetyssä veneessä kuitenkin - joskin loivemmilla aalloilla:

"Maria oli Matin katoamisen jälkeen irtisanoutunut vapaaehtoisesti sukupuolisuhteista. Se oli hänen vapautensa hinta, eräs niistä, sillä vapauden laskua maksettiin kuten veroja, moneen kertaan ja kaikilla sektoreilla. Hän oli ripustanut sukupuolensa kaappiin ja vaelsi nyt halujen puutarhassa kuin hyönteistutkija. Hän tarkasteli siellä rehottavia eri lajeja kliinisesti mikroskoopillaan. Halu oli hallitsematon voima, ja siksi se piti ripeästi lassota ja köyttää tunteilla. Lilliputit ahersivat uupumatta naulatakseen jätin lattiaan. Yhteiskunnan karvakolmiossa oli ensin halu, sitten tunne ja lopulta valistunut tahto. Järjestelmän koko paino lepäsi tämän perustuksen varassa. Halu kuljetti tarinaa eteenpäin ja ylläpiti järjestystä.

Sukupuolisuhteiden verkon yläpuolella Maria oli vapaa. Kukaan ei vaatinut eikä odottanut häneltä mitään, kiinnittänyt vikuroivaa hirviötä hänen aisoihinsa. Marian ei tarvitsisi esittää naaraan alistumiseleitä. Hän omisti ruumiinsa vedenalaisen kuumaiseman ihan itse."

* Repliikin suomennus allekirjoittaneen

Painonpudotus: Eih, taas kilo lisää!

Alotuspaino oli 82... siten tippu 78:aan... ja nyt on noussu jo 85,5 kiloon! A-PU-VA!

Muutaman viikon välein uusi ihana dieetti-idea, josta jaksan innostua, mutta mikään ei auta. Mä vielä tajuaisin, jos jumittaisin samassa, mutta miten voi tulla koko ajan LISÄÄ hirveellä vauhdilla?

Oikeesti, ei naurata enää yhtään. Nyt todella tarvitsisin sen personal trainerin, joka vahtisi vierellä mitä ostan, mitä syön, mitä teen... Luulin, että handlaisin sen itsekin ihan iisisti, mutta en näköjään. Voi helvatan helvatan helvata.

Hei, keksin, pitäisi löytää joku RYHMÄ! Ryhmänpaine toimii, oikeesti tosi hyvin, tiedän sen entuudestaan Painonvartijat-ajoilta!

Mistähän semmoisen ryhmän löytäisi? Kun sen pitäisi olla ihan oikeista fyysisistä ihmisistä koostuva ja yhteen, yhteiseen paikkaan kokoontuva porukka, ei mikään tiritiriteijaa-virtuaalijengi. Eikä mielellään mikään senioripiirikään. Uuh, kai se on pakko alkaa googlailemaan (hakematta oheen pientä purtavaa "että jaksaisi" :)

Voi että kun löytyis joku leppoisa intensiivikurssi, sikahalvalla, esmes Baleaareilla...

Image: Martin, Joe USFWS

Eloa naisen aikuisen: ULKONÄKÖPAINEISTA

What others think of me, is none of my business.

Tuon lauseen olen kirjannut Facebookiin lempisitaatikseni, vaan HAH! Ei todellakaan pidä paikkaansa. I DO care. 

Uskallan väittää, että jos joku naisihminen oikeasti tuohon asenteeseen nykymaailmassa kykenee, niin hän majailee joko suljetulla osastolla tai Antarktiksella akku tyhjänä ja laturi paskana. Molemmat vaihtoehtoja, joita olen itsekin harkinnut :) Kolmas vaihtoehto on pysytellä mahdollisimman paljon omassa kyökissä, mikä kokeilu onkin tässä parhaillaan menossa.

Aina ei ole meillä naisilla ollut näin. Ei ole tarvinnut välittää mitä muut sinusta ajattelevat ulkonäkösi takia, sillä muillakin piirteilläsi on ollut merkitystä. Tottahan nuoruutta on ennenkin jumaloitu, mutta ei hysteerisesti. Tokihan näteistä tytöistä ovat miehet tykänneet, mutta se nätteyskin on ollut makuasia isolla asteikolla. Jokaiselle on löytynyt ottajansa. Ja kun ne tyttöset (kuten pojatkin) ovat vanhenneet ja ulkonäöltään hiljalleen muuttuneet, niin sitä on pidetty yhtä normaalina asiana kuin että vesi jäätyy pakkasella. (Heh, funtsatkaa, ihanku luonnolla olis joku oma kiertokulku tai jotai muuta kreisii!)

Nyt luonnotonta on se, että vanhenee. Ei, oikeastaan se menee niin, että on luonnotonta jos ei yritä peitellä sitä että vanhenee. Siis jos on nainen. Lisäksi se on tahditonta muita kohtaan, vähän kuin niistäisi nenää hihaansa. Ei se nyt suoranaisesti kiellettyä ole, mutta ei sitä todellakaan ole kiva katsella! Tätä mieltä tuntuvat olevan miesten lisäksi myös yllättävän monet kanssasisaret.

Vielä 90-luvulla sekä lähiö- että seurapiiripissikset laitattivat silikonit ja hiustenpidennykset ja verhoutuivat vyölaukun pituisiin hameisiin "ihan itseään varten". Nykyään myönnetään suoraan, että muita varten. Mutta kuitenkin oikeastaan itseä varten, koska "kosmeettinen kirurgia parantaa naisen elämänlaatua". Mitä se ei kyllä tekisi, jos nainen asuisi metsämökissä yksiksensä. Joten toisten ihailusta se "parempi elämänlaatu"siis kuitenkin lähtee. 

Onhan tätä asiaa puitu vähän väliä, muka, erityisesti naistenlehdissä. Että hyi, hyi, on väärin tämä. Ja studioon on roudattu joku täydellisellä kasvoluustolla ja bambinsilmillä siunattu hohtavahampainen elämäntapaintiaani kertomaan meikitön selviytymistarinansa. - Shamaanileirillä murhasin isävihani ja synnyin uudestaan! 

Heti seuraavalle aukeamalle lehti onkin sitten ladannut uuvuttavan listan asioista, joita sinun pitää ostaa, nostaa, rullata, strechata, bauntsata, syväkuoria, tehohautoa ja age-synchronoida, sillä haluathan olla "Blondi, jonka ympärillä miehet matelevat" (oikea otsikko 40+-naisten lehdestä). Vai oletko sittenkin Viehkeä viettelijä, Seksikäs syöjätär tai Rohkea rokkimimmi? Tietysti syksyn muotiväreissä!

Kunpa en tietäisi näistä jutuista mitään, mutta (ihan lapsellisesta askarteluviritteisestä syystä) olen alkanut kantaa kotiin noita kauneusraamattuja lehtiroskiksesta - ja nyt pysyn väkisinkin vähän jyvällä ikuisen nuoruuden arkkitehtuurista. Tiedän, että kaivan omaa hautaani. Baz Luhrman kirjoittaa hienosti yhdessä biisissään: "Don't read beauty magazines. They will only make you feel ugly." Mutta Baz onkin mies; ei miehen tarvitse pysyä nuorena ja koreana ollakseen haluttava, päinvastoin, sex appeal se vaan kasvaa iän myötä. Siinä kun Jennifer satsaa (pelkästään) hiuksiinsa kymmeniä tuhansia, antaa Gere kuontalonsa vapaasti harmaantua - ja nousukierre Hottest Man Alive -listalla sen kun jatkuu. Just a gigolo, eh?

Mitään helpotusta naisen paineisiin ei toden totta tule iän myötä. (Ryppyvoiteista en edes jaksa aloittaa, kuka hitto niitä sadan euron purkkeja oikeasti ostaa?) Ihan pahimmilta ilmiöiltä ollaan Suomessa vältytty: vielä ei odoteta kasikymppisten köpöttelevän otsa-silmäluomi-poskipää-leuka-huuli-kaula-rinnat-allit-kyynärpäät-vatsa-pakara-vagina-polviheltta-korjaamoihin - heitäkin jo on - mutta seiskakymppiseksi asti olisi tavistenkin pysyteltävä kuolemattomuuskuosissa. Ikäihmisten lehdessä iso-iso-äideille liimataan tekoripset, vedetään metallia luomeen, töpsytellään rypyt piiloon, sipaistaan kirsikkaa huuliin, "häivytetään masulinja" trendimekolla, ja ei kun "korkkarit jalkaan ja sambaamaan!" Hyvinkäällä Pirkko huokaa; on näytettävä hyvältä kahveja kaataessa Väinön Lions-klubin talkoissa, ja kun Väinöstä aika jättää, joutuu kisaamaan harvalukuisista miehistä palvelutalon päivätansseissa. Lehdistä on nähty, miten laitettuja naisia siellä käy. Parhailla on kuulema koko ajan vientiä, harmaavarpuset joutuu valssaamaan keskenään.

Okei mut joo, mikäs skenaario tässä nyt sitten niinku siintäis? Mitä voisin tehdä toisin, jotta pääsisin siihen tilaan, että vähät vieraitten ihmisten mielipiteistä välitän? Ei harmainta hajua! Jos löytyy hyviä ehdotuksia, niin tänne vaan, kiitos! Mutta pliis EI sitä kulunutta "Älä VÄLITÄ mitä muut ajattelee!" kun sehän tässä vähän oli niinku pointtina että on vaikea olla välittämättä :)

P.S. Tapanani on esittää asioita vähän kärjistetysti, toisin sanoen en ole tässä nyt itsaria suunnittelemassa, ei mitään hätää!

P.S.2 Eivät useimmat miehet moukkia ole. Esimerkiksi exäni ei koko 15-vuotisen yhdessäolomme aikana kertaakaan edes ilmeellään vihjannut, että vuosi vuodelta runsastuvampi ja valahtavampi ulkonäköni olisi alkanut häiritsemään. Vaikka varmaan on silmää naiskauneudelle siinä missä muillakin. Siitä propsit hälle.

Eloa naisen aikuisen: LEMMENJUNA MENI JO

Muistan hetken pilkuntarkasti. Se oli helmikuun 12. päivä vuonna 2008. Alkuilta, pientä pakkasta. Kävelytin koiraa alas jäistä ulkoilutietä kohti Ratsaspuistoa. Napsautin päälle edellisenä iltana lahjaksi saamani ruusunpunaisen iPodin, josta olin ollut aivan haltioissani. Sitten korviini kajahti James Bluntin kauniin biisin ensimmäinen säe. "My life is brilliant." Kurkkuun nousi pala; tuo ei ole totta.

Biisi jatkui, tuli kertosäe. "You're beautiful, you're beautiful, you're beautiful it's true". Äkkiarvaamatta parahdin itkuun ja nykäisin paniikissa koiraparan sivupolulle. Mitä kauemmas katuvaloista pääsin, sitä lujempaa haukoin henkeä, kompastelin eteenpäin naama märkänä ja ulisin. Julma, raaka fakta oli salamana taivaalta iskenyt aivoihin (tai alitajunnasta, luultavimmin): en ikinä enää kuulisi noita sanoja! Ei koskaan enää "olet kaunis", ei kenenkään suusta, ei tässä elämässä!

Sitä seurasi vielä rujompi, yhtä selvänäköisen kirkas oivallus: en koskaan enää kuulisi "rakastan sinua". En ainakaan vilpittömästi lausuttuna. Itkin itseni tyhjäksi, palasin naama pilkullisena sisälle enkä edes yrittänyt selitellä miksi viivyimme ulkona niin pitkään. Ei sitä kyllä kysyttykään. Puoli vuotta myöhemmin jätimme mieheni kanssa yhdessä avioerohakemuksen, ilman dramatiikkaa.

Noista lohduttomista oivalluksista on nyt kulunut neljä ja puoli vuotta, eikä mitään ole muuttunut. Suren asiaa yhä, ikävöin kuulla noita sanoja yhä. Jotta voisin ne joskus vielä kuulla, pitäisi rakastua, mutta en edes leikittele ajatuksella. En haluaisi sitä. Enkä usko että se olisi mahdollista. Aina joskus kun tahtomattani näen ryhdittömän kuvajaiseni Siwan ikkunasta tai otsanahasta alkaen lattiaa kohti valahtaneen naamani jossa suupielet kaartuvat alaspäin, niin olen vilpittömän tyytyväinen etten edes haikaile uutta miestä. Kauheata sanoa, mutta tämä on totta: en varmaan huolisi sellaista joka huolisi minut!

Yritän välillä miettiä, että mitä tilalle, mitä rakkaussuhteiden tilalle? Maailman upeimmat lapset ja syötävän suloiset lapsenlapset ja poutapilvet ja perhoset ja hyvät kirjat jada-jada-plaa-plaa tuo tietysti mielettömästi sisältöä elämään, mutta haluan vielä muutakin. Jotakin muuta kuin mitä jo on, jotain samalla lailla omaa ja sykähdyttävää kuin romantiikka. Mitä ihmettä se voisi olla, että se olisi sellaista, että sen voisi myös saada? Jään miettimään... ja miettimään...

Ainakin kannattaisi jättää romanttiset elokuvat väliin, sen tajuan, niin ei tulisi näin noloja blogituksia. Aion silti julkaista tämän, sillä toivon, että se lohduttaisi jotakuta toista, joka luulee ettei kukaan muu tunne ja ajattele näin säälittävästi. Juna meni jo, mutta tarvotaan me radanvartta, ties vaikka sulle kuitenkin tulis komea konnari tai muu kiva ylläri vastaan... :)

Painonpudotus: Jojoilun olemus

Erillinen jatko-osa "VÄHÄVEHNÄINEN VINTAGE -DIEETTI" -päivitykseen:

       ON EES-TAAS PAREMPI KUIN PELKKÄ TAAS

En olisi kuuna kullanvalkeana uskonut, että minusta tulisi jojottaja.

Yli kolmekymppiseksi luulin oikeasti, että voisin syödä lopun elämääni suklaata ja sipsejä ja pysyä 65-kiloisena. (Olen 175 cm pitkä eli pituus-paino-suhde oli ihan bueno.)

Sitten kun kolmevitosena uskomaton tapahtui, lihoin 7 kiloa, olin varma että saisin ne pois pelkästään tahtomalla - olivathan ne tulleet tupakanpolton lopettamisen eli jalon syyn takia. Heti kun vain viitsisin tahtoa, niin kyllähän lähtis.

No, sitten lihoin vähän lisää... ja vähän lisää... Lopulta, 42-vuotiaana, painoin 80 kiloa. En silti ollut huolissani, olinhan aina sanonut että en välitä mitä painan (hah, laihojen sanoja!) vaan ainoastaan siitä, etten näyttäisi norsulta. Sitten näin kesälomalla vahingossa oman sivukuvani isosta peilistä, kun istuin hotelli Rosendahlin sängyllä - mahani kirjaimellisesti lötkötti reisien päällä ja jopa terävä leuka näytti pyöreältä (kait kun niitä oli kolme päällekkäin). Kun tulin tajuihini, ymmärsin, että nyt oli tullut aika alkaa tahtomaan kilot pois. Ei liene yllätys, kuinka siinä kävi. Oli pian pakko myöntää, että minä, siis ikuisesti hoikka minä, joutuisin laihdutuskuurille. Jojo-gongi kumahti ensimmäisen kerran.

Painonvartijoissa lähtikin 13 kiloa, hip huraa. Vannoin, etten päästäisi grammaakaan takaisin. Viime vuoden tammikuuhun mennessä oli tullut kaikki takaisin ja vielä 10 kiloa yli - 90 kg:n raja meni rikki! Sain kuitenkin kevään aikana laihdutettua pois 10 kiloa. Tämän kuun tammikuuhun oli tullut 2 kiloa takaisin. Sain laihdutettua 4 kiloa. Nyt lokakuuhun mennessä on tullut taas 6,5 kiloa takaisin - parissa kuukaudessa!

Voisin antaa lopullisesti periksi, kun ei tästä kerran mitään tule. Nauraa hyytävästi jojottamisen naurettavuudelle. Selittää nuttura tutisten jokaiselle, joka vain jaksaisi kuunnella, kuinka epäterveellistä jojoilu on. Ja sitten ahmia vain ja lihoa ja itkeä ja ahmia. Mutta ei, minulla on toinen plääni: jos en kerran pysty laihtumaan ja pysymään saavutetussa painossa, niin aion hitto vie jojottaa lopun elämääni!

Jotta ei se kävisi tylsäksi, aion vastakin kokeilla aina uusia dieettejä. Yhdellä saattaa lähteä viisi kiloa, toisella tulla viisi, ihan sama - en kuitenkaan koskaan jaksa pitkään pysyä valitulla radalla. Vähän kyllä jännittää, kuinka tämä Vähävehnäinen vintage tulee toimimaan... Jos se osoittautuu menestykseksi, voin patentoida sen ja tulla sikarikkaaksi. Ja sitten voin palkata George-Clooney-klooni-PT:n pitämään itselleni kuria :)

Muuten, VÄHÄVEHNÄINEN dieetti on isompi idea kuin miltä se kuulostaa. Mutta koska en halua pilata omia tsäänssejäni, niin en ala edes listaamaan mitä kaikkea se käytännössä tarkoittaa. Sen sijaan, kuten jo aiemmin totesin, aion edetä vain yhden pienen kauppareissun kerrallaan.

BJOING!

Painonpudotus: Plösön uusi yritys

Lähtöpaino 9.1. 2012: 82 kg

Paino alimmillaan: 77,9 kg >>> pudotus 4,1 kg

Paino 10.10. 2012: 84,5 kg >>> NYT LISÄYS 2,5 kg (lähtöpainoon)

(Lisäys peräti 6,6 kg siihen, mitä oli alimmillaan keväällä!)

Kun ei vanhat keinot selvästikään tunnu tepsivän, kehittelin ihan itse tämän uuden innovaation:

VÄHÄVEHNÄINEN VINTAGE -DIEETTI

Vintage ruokaa = ruokaa mummolan tapaan. 

Eli mitä tahansa ruokaa, mutta itse valmistettuna > ei lisä-aineita, säilöntäaineita eikä ylimääräisiä sokereita (jota joka paikkaan ängetään maun parantamiseksi). 

EIKÄ, ja tämä on se tärkein juttu, ei paljon yhtään vehnää!

Mummolassahan vehnää oli vain pullassa. Sitä kyllä pistettiin pöytään aina kahvin kanssa, mutta ei syöty kuin yksi tai kaksi palaa. Ja se oli pitkoa, ei mitään suklaakuorrutettua dallassilmäkierrettä. Leivät mummo leipoi itse, ohraa ja ruista, ja tietysti karjalanpiirakat ruiskuorella.

Vehnäjauhoa oli myös ruskeassa kastikkeessa, mutta ei sellaista kastiketta ollut usein. Sianlihakastiketta joskus, taidettiin kutsua läskisoossiksi jos oikein muistan. Jauhelihakastiketta rupesi olemaan vasta kotona joskus 70-luvulla, samoin nakki-. Mutta eihän niihin laitettu sitä jauhoa kuin pari lusikallista.

Ja että mikseikö vehnää? Koska se ei mulle selvästikään sovi. Aina on vatsa turvoksissa. Kysymys kuuluukin, että kuinka siitä pääsen irti nyt, kun olen kuukausikaupalla kaksin käsin vetänyt berliininmunkkia ja viineripitkoa ja täytekeksejä - ihan joka ikinen päivä jotain leivonnaista. Eikä siinä tietenkään kaikki; jälkkäriksi on mennyt suklaata ja jädeä ja vaniljavanukasta. Lohtumussutusta parhaimmillaan. MUTTA SE VEHNÄ, siitä pitää päästä nyt ensiksi eroon. 

Pari päivää olen jo harjoitellut. Jopa. Viekkareissa kiemurrellen jättänyt kaupassa pullan ostamatta, sen sijaan valinnut kahvin kylkeen jonkun ihanan makean jugurtin. Jännä juttu on, että kun olen päässyt yli sen kahvihetken - normipäivän kohokohdan - niin en ole pullaa sen jälkeen edes muistanut kaivata. 

Nyt aion mennä päivä kerrallaan, askel kerrallaan, kuin alkoholisti, enkä asettaa itselleni mitään muita tavoitteita kuin että ei vehnää. Katsotaan, katsotaan... 

Vua kuuleha mummo sielä pilive piälä, puotakko miulle roppakaapala sisuva ja voemmoo, kiitos :) 

(äh, aika nolo savonnus, korjatkaa joku pliis jos osaatte)