Waihdevuodet: AARGH! JO 4 VUOTTA AALTOJA!

Enää ei ihmisen lapsi edes muista, millaista elämä oli ennen.

Se oli varmaan tällaista? Mun elämä?

Kun neljä vuotta sitten aloitin tämän blogin pitämisen, kuvittelin olevani kuivilla vuodessa tai parissa. Hah! Vaan niinkin olisi voinut käydä. On paljon ärsyttävän onnekkaita naisia, jotka surffaavat aallokosta rantaan huimalla vauhdilla. Kaiken lisäksi on naisia, joille ei tule oikein mitään kunnon oireita - omassa lähipiirissänikin on niitä peräti kaksi!
Molemmat ovat päässeet tosi vähällä: muutama kuukausi pikkasen yöhikoilua, siinä kaikki.

Ja nekit tutut, joille on vähän reilummin oireita alkanut pukkaamaan, ovat hormonikorvaushoidoilla päässeet kuin koira veräjästä. Tosin sitähän ei voi tietää, miten emäntien käy kun jossain vaiheessa hoidot on pakko lopettaa. Joillekinhan aallot iskevät sitten rytinällä. Eipä kävis sekään kateeksi. Toisaalta: kaveri haki toissa viikolla hormonireseptin, ja gynekologi oli sanonut että näitä pillereitä voipi sitten popsia vaikka 10 vuotta. Ja jos sen jälkeen oireet alkaa, niin koko lopun elämänsä! Äimän käkenä Tytin kanssa mietittiin, että voiko se pitää paikkaansa, kun ei kuunaan ole sellaista kuultu. Tiedä häntä. Meikäläiselle ihan se ja sama, kun en voi niitä käyttää ollenkaan. Luomuna mennään.

Näiltä sivuilta voi vilkaista, miten montaa temppua olen hikipäissäni kokeillut helpotuksen toivossa. Joskus olen jotain löytänytkin, tai ainakin luullut löytäneeni. Mutta kyseessä onkin mitä luultavimmin ollut vain luonnollinen vaihtelu, jos keino ei ole pitkällä juoksulla auttanut. Kuvaanhan kuuluu, että muutaman kuukauden välein tulee 2-4 viikon helpompi jakso, joskus täysin oireeton (ainakin itselleni). Ensimmäisinä vuosina aloin aina heitellä kärrynpyöriä riemusta, mutta en enää. Olen alistunut. Makaan koristen lattialla. EI NÄMÄ LOPU KOSKAAN! Vasta kuolo mun korjaa. Sigh.

Okei, totuuden nimissä sanottakoon, että ON olemassa joitakin jippoja jotka vähän jelppaa. Mutta kun ne auttaa tosissaan vain vähän, niin ei maksa jaksaa vaivaa ikuisesti; että aina sinnittelisi vain kahdella kupillisella kahvia neljän sijaan, ja käyttäisi ruokien maustamiseen pelkkää suolaa ja sitäkin vain seitsemän kidettä, ja lähtisi "reippaalle lenkille raittiiseen ulkoilmaan" joka jumalan päivä, ja laihduttaisi miljoona kiloa ja pysyisi saavutetussa painossa. Kyllä, on tullut kokeiltua. Mutta ei ihmisen lapsi pitkään jaksa, kun palkinnoksi saa melkeinpä vain taputuksen päälaelle.

Kokeiltu on tietysti myös toinen toistaan kalliimmat pillerit, kapselit, jauheet, uutteet ja eliksiirit. Pah.
(Joillekin jokin niistä kyllä toimii, näin väittävät.)

Ainoa, mikä auttaa varmasti - joskin vain hetkellisesti - on tuuletin. Sellaista vain on hiukka hankala raijata mukana. Eikä ne Alepassakaan hyvällä katso, jos vetää heidän sähköänsä jatkojohdolla hyllyjen välissä. Ratikoissa taas ei ole töpseleitä. Paristokäyttöisiä tuulettimia ei ole olemassakaan, ei ihmisille ainakaan. Löytyy ainoastaan keijukaisille mitoitettu malli, jonka teho on köykäisempi kuin lehmän henkäys.

Kotioloissa tuuletin kyllä pelittää, täytyy vaan tietyissä pisteissä rampata laittamaan sitä päälle ja pois. Kun ihan joka paikassa sellaista ei voi pitää käden ulottuvilla. Tai voisi, jos olisi varaa hankkia ainakin keittiöön ja olohuoneeseen viisi masiinaa molempiin. Makkarissa pärjää yhdellä, vaan olisipa sellainen malli joka sammuu itsekseen vartin päästä! Vaan koska ei ole, niin ensin joutuu heräämään siihen helvetilliseen kuumuuteen ja juuri kun on nukahtanut, niin hyytävään kylmyyteen.

Mutta hei, nämähän on jo loppuunkuluneita juttuja. Mitäpä näitä samoja vuoden välein vuodattamaan. Toivonkin mitä hartaimmin, että vuoden päästä en istuisi enää vinkumassa tässä!

Waihdevuodet: UKOLLE KENKÄÄ & muita perimenopaussin merkkejä

Fyysistä häikkää 40+ alkaen

Olin 41, kun kuukautiset -  noin joka toiset - muuttuivat niin runsaiksi ja rankoiksi, että pistivät epäilemään keskenmenoa joka kerta. Runsailla tarkoitan sellaista tulvaa, joka hulahti maxitamponin ja kahden päällekkäisen yösiteen läpi noin tunnissa. Eikä mitkään buranat purreet lamauttavaan kipuun. Lääkäri tutki, ei ollut sairaudesta kyse. Ehdotti kohdunpoistoa, joka laukaisisi vaihdevuodet per heti. Vaihtari oli keltarauhaskierukka; se asennettiin, mutta poistettiin puolen vuoden päästä kun aiheutti jatkuvia tulehduksia ja kipua. Ei siis voinut kuin vain purra hammasta ja alistua kestämään entistäkin kurjempia kuukautisia - toivoen, ettei se 4-6 tunnin tuskaisin vuotovaihe ajoittuisi juuri kummipojan häävastaanotolle.

Menkkarumba jatkui säännöllisen epäsäännöllisenä seuraavat 10 vuotta. Loppua kohden ne sentään vähenivät, alkoivat ensin jäädä joka toisen tai kolmannen kerran kokonaan pois tai/sekä  muuttuivat tosi niukoiksi. Silti ärsyttävästi PMS-oireita oli ja päälle kipua monta päivää, vaikka itse vuotoa olisi kestänyt vain päivän. Välillä menkat myös hupaisasti yllättivät ja kestivät 20 päivää putkeen. Viimeiset kolme vuotta ne menivät näin; ensin saattoivat jäädä kokonaan välistä 2-3 kuukaudeksi, sitten jo puoleksi vuodeksi. Joka kerta sitä pidätti hengitystään, että joko nyt, joko ne loppuivat?

Kaikkihan pitävät kirjaa kuukautisistaan (hehehe), eikö? Viimeistään perimenopaussissa se oikeasti kyllä kannattaa aloittaa. Omat viimeiset merkintäni ovat vuodelta 2011: 20.3. Pelkkää kipua. 14.4. Vuoto + kova kipu (kipua jo 6.4.) 13.5. Vain PMS. 15.6. Vain PMS. 17.6. Heavy vuoto! 15.8. Vain PMS. 1.9. alkaen kuumia aaltoja, aaltoja, aaltoja (usein silti PMS ja kipua)... Viimeinen vuoto näkyi alkaneen siis 17. 6. 2011.

Tuo menkkojen totaalinen sekoaminen oli yksi merkki perimenopaussin (joka seuraa premenopaussia ja edeltää postmenopaussia) alkamisesta, mutta tuli muitakin:

Aikaisemmin niin tasaiset yöunet muuttuivat; unta ei meinannut saada vaan joutui pyöriskelemään tunninkin, ja sitten kun vihdoin nukkui niin heräili 4-5 maissa, ja silloin joutui pyörimään kaksi tuntia että nukahti uudestaan - usein vain hetkeä ennen kuin piti herätä. Hikoilua ei vielä ollut. Tuohon aikaan hommasin ensimmäiset rentoutusnauhat, joiden kuunteleminen auttoikin uneen pääsemiseen, sekä luontaistuotekaupan valeriaanavalmisteita. Myöhemmin lääkäri määräsi unilääkkeitäkin, että saisin edes välillä vedettyä pitkät yöunet, vaikkakin kemikaaleilla (mikä ei ole niin hyvää unta). Opettelin olemaan katsomatta kelloa kun yöllä heräilin, se vaan stressaa lisää.

Alkoivat myös sydämentykytykset ja -muljahtelut. Nyt niihin on jo tottunut, mutta alkuun tottakai pelkäsin, että kyse on sydänviasta. Päälle kun sattui vielä muutamat rytmihäiriötkin (joista yksi rekisteröityi sydänfilmille), katsoi lääkäri parhaaksi passittaa meikäläisen sydämen rasitustestiin. Selvisin siitä puhtain paperein ja helpottuneena.

Tuntohäiriöitä alkoi tulla raajoihin. Yöllä kun heräili, niin kylkeä kääntäessä huomasi toisen puolen jalan tai käden puutuneen palikaksi. Ei vaarallista sekään, verenkiertohäikkää vaan.

Muisti alkoi huonontua, jopa niin paljon, että lähipiiri huolestui tosissaan. Mistä johtuen itse aloin pelätä Alzheimeria. Kun kerroin siitä lääkärille, hän laittoi neurologiseen tutkimukseen, jossa tehtiin aivojen kuvauksen lisäksi vähän nolon oloinen kyselytesti, tyyliin "muistatko kuka on Suomen presidentti." No, kysymyksillä testattiin, voisiko kyseessä olla varhaisdementia. DEMENTIA, 47-vuotiaana! Ei tietenkään se sitä sitten ollut. Lääkäri, nuori nainen, totesi tietsikkaansa näpytellen että muistin pätkiminen oli "normaalia tuon ikäisellä naisella". Hahaa. Olin siis jo siirtynyt luokitukseen "tuon ikäinen".

Paukkuu ovet, paukkuu pää

Perimenopaussivaihetta elävällä naisella lapset ovat yleensä jo isoja. He eivät enää kaipaa hoivaa ja huolenpitoa niin paljon kuin aiempina vuosina, jolloin se olikin ihana ja rakas, tärkeä tehtävä. Eikä todellakaan mitään uhrautumista!

Välihuomautuksena pakko sanoa, että ahdistaa tämä monen (julkkis)äidin ruikutus siitä, kuinka paljon lapsi ryövää aikaa "omasta elämästä" - haloo, eikö lapsi kuulukaan siihen omaan elämään? Tuliko ihan puskista, että kun lapsia tehdään niin niistä myös huolehditaan - joka päivä, ei vain silloin kun instakuvauksiltaan ja harrastuksiltaan ennättää? Surettaa kamalasti lasten puolesta, jotka joutuvat tuntemaan itsensä kiviriipaksi heti kun eivät enää olekaan söpöjä vauvanukkeja, joiden kuvia esitellä somessa. Jotkut vanhemmat yrittävät jopa saada lapsensa päivähoitoon kesälomien ajaksi. Onneksi kunnallisissa päiväkodeissa sanotaan että ei onnistu. Että mitä jos kokeilisitte viettää aikaa lastenne kanssa edes lomalla. Julmurit! (Suokaa anteeksi moraalinen kannanottoni.) Ja vielä: kunnioitan naisia, jotka (ympäristön painostuksesta huolimatta) eivät hanki lapsia, koska eivät yksinkertaisesti halua lapsiperhe-elämää. Fiksua ja suoraselkäistä, kukaan ei joudu kärsimään.

No, joka tapauksessa, me rakastamme lapsiamme niin että sydämeen sattuu ja huolehdimme ja hoivaamme, ja yritämme yleensä myös opettaa arkiset kotihommat. Jotta kasvettuaan vanhempiaan pitemmiksi, he osaavat jo huolehtia perustarpeistaan itsekin. Ainakin pitäisi osata. Jos nyt kuitenkin niin huonosti on päässyt käymään, että sohvalla lojuu vielä teinejä joiden jäljiltä käytetyt astiat ja tyhjät purkit kertyvät pöydälle ja likaiset vaatteet keoksi lattialle, eteisen nurkassa ulosviemistä odottava roskapussi kerää kärpäsiä, omaan huoneeseen väkipakolla haettu imuri hautautuu käytön puutteessa tyhjien sipsipussien ja parittomien sukkien alle, eikä edes iltapalan teko tahdo onnistua omin voimin, niin varokoot - joku kaunis päivä mami räjähtää kuin painekattila. Vaikka vähän pelkääkin taivaan putoavan niskaansa. Siinä jälkikasvu istuu sitten silmät selällään, kuuntelee ja nyökkäilee ja lupaa ryhdistäytyä. Ja luikkii paikalta heti kun äiti kääntää selkänsä. Jos ei, ja luultavasti ei, mitään muutosta tapahdu, niin seuraa uusi räjähdys. Ja taas. Lopulta hän pakottaa perheen pöydän ääreen ja sanelee uudet säännöt - vaikka powerpointia käyttäen - eikä suostu kuuntelemaan selityksiä ja mutkutuksia. Mullistavan uutisen hän säästää viimeiseksi: tästä lähtien sääntöjen rikkomisesta seuraa sanktioita! Ne hän kirjaa mustalla tussilla suoraan keittiön seinään tai aakolmoselle jääkaapin oveen. Enää ei äitiä parane häiritä Emmerdalen aikana! Kun vaan jaksaa pysyä tiukkana, niin jälkikasvu kyllä taipuu uuteen malliin, näin on kylillä kuultu kerrottavan.

Sitten seuraa vaikeampi pala, se mies. Kuinka pistää pelisäännöt uusiksi kumppanin kanssa?
(Tämä koskee tietenkin vain heitä, joilla suhde ei toimi, ei ole toiminut ehkä vuosiin.)

Siis kuinka saan miehen ymmärtämään, että tähän asti olen sietänyt paljon shittiä koska lapset ovat olleet pieniä ja jomman kumman meistä on täytynyt olla aikuinen. Vaikka sinä, mieheni, olet ollut väärässä, epäoikeudenmukainen ja lapsellinen, niin minä olen suostunut olemaan se turvallinen, luotettava aikuinen, perherauhan vuoksi, lasten vuoksi. Olen kävellyt kuin munankuorilla, kun olet pahalla tuulella, ettet hikeentyisi mistään ja pilaisi kaikkien fiiliksiä ruokapöydässä, saati pitkään odotetulla Särkänniemen reissulla. Olen selitellyt lapsille, ettet tarkoittanut pahaa vaikka sanoit anteeksiantamattoman julmasti ja ilkeästi, ja vakuuttanut, että rakastat heitä yli kaiken joka tapauksessa. Olen juoksuttanut koiraa ripulille kovassa pakkasessa kuumeinen vauva kainalossa, kun olet jälleen kerran ollut viidettä tuntia ylitöissä - ja yrittänyt jaksaa empata, kun aamulla huokailet, että et "eilen saanut oikein mitään aikaan duunissa". Olen yrittänyt saada sinut ymmärtämään, että lasten kanssa tulee olla johdon- ja oikeudenmukainen, ja tuskaillut sitten välikädessä kun et ole kumpaakaan - kas kun vanhempien pitäisi pitää yhtä lasten edessä. Olen kantanut kokonaisvastuun perheen pyörittämisestä kaikki nämä vuodet, muistanut kaikki merkkipäivät, vanhempainillat, koulukuvaukset, leiponut sen sadat korvapuustit lätkäturnausten buffetteihin ja hankkinut lahjat jopa sinun sukulaistesi häihin tai 60-vuotispäiville - ja keksinyt tekosyyt, kun et ole jaksanut lähteä paikalle.

Lisäksi olen lukenut parisuhdekirjoja, katsonut parisuhdedokumentteja ja käynyt parisuhdekursseilla, jotta olisin parempi  ihminen ja kumppani, koska tiedän että minussa on parantamisen varaa - sinusta sinussa ei ole. Olen itsekseni ihmetellyt, että miten edes päädyimme yhteen, kun sinun lasisi on aina puolityhjä ja minun puolitäysi; odottanut, että koska minä jaksan tehdä suhteen eteen töitä, niin jossakin vaiheessa sinäkin älyät aloittaa sen. Olen kertonut sinulle kaiken tämän lukemattomia kertoja, nätisti ja kärsivällisesti ja monesta eri näkökulmasta, ja kyllä - välillä huutaen pää punaisena, jos eivät lapset ole olleet kotona - mutta ihan sama, miten puhun, reaktiosi on kuitenkin aina a) "älä  jaksa" b) "okei, mä olen ihan paska, senkö sä haluut kuulla!" tai alentuvasti c) "taitaa olla menkat tulossa"

Yksi kaunis perimenopaussipäivä se sitten vaan tapahtuu. Menet seisomaan miehesi ja tietokoneen väliin, odotat että hän nostaa ärtyneen katseensa sinuun, ja toteat rauhallisesti että nyt läikähti yli.
Joko sinä opettelet ottamaan osasi vastuusta tai sanot sitten ihan suoraan, jos ei sinusta ole siihen. Mutta näin tämä ei jatku enää, ihan vaan koska en suostu siihen. Tässä menee raja. Ei toista voi muuttaa, ei, mutta voit itse muuttaa itseäsi jos haluat. Pystyt kasvamaan, jos yrität. Siksi annan sinulle vielä yhden mahdollisuuden. Eli se on nyt tulos tai ulos. Siinä vaihtoehdot. Ota tai jätä, dude.

Uskomatonta kyllä, yleisessä tiedossa on että tuossa kohtaa monet miehet ovat loksauttaneet leukansa lattiaan että "Mitäh, mikäs sulle nyt tuli?" Ai että mikä NYT tuli? Olisit kuunnellut viimeiset 5-10-15 vuotta, niin ei tarvitsisi kysyä.

On olemassa ihania onnellisia tapauksia, joissa puolisot ovat ottaneet tässä kohtaa aikalisän, käyneet ehkä pariterapiassa tai vaan keskenään nostelleet kissoja pöydälle, ja toden totta jatkaneet suhdetta paremmalta pohjalta. "Rakastuimme toisiimme uudelleen". Niin voi siis tapahtua! Mutta jos kumppani ei, lupauksistaan huolimatta, heilauta evääkään muutoksen suuntaan, niin sitten sille voipi antaa kenkää elikkä heittää pihalle. Kuten allekirjoittanut asian ratkaisi.

Mikäpä minä olen ketään neuvomaan, mutta omasta esimerkistäni voin sanoa sen, että jos avioero otetaan ennen kuin aletaan ihan vihaamaan toista, niin siitä voi seurata "onnellinen ero". Kuten meillä kävi. Eropäätöksen jälkeen odoteltiin vielä puoli vuotta, että miehelle löytyi asunto vierestä; näin tehtiin ero lapsen kannalta niin pehmeäksi kuin ikinä olla mahdollista. Ei ole tarvittu aikatauluja, milloin kukakin "saa" lasta tavata, kun poika voi läpsytellä varvastossusillaan kodista toiseen. Koska emme päästäneet vihaa väliin, me aikuisetkin osaamme olla luontevasti tekemisissä keskenämme. Me kolme käymme ulkona syömässä ja shoppailemassa pojalle varusteita ja minigolfaamassa, ja hakemassa kissanhiekkaa säkeittäin (kun itselläni ei ole autoa). Me jopa mahdumme samaan kesämökkiin. Näin hyvin ei ole suhteemme voinut sitten alkuaikojen.

Kolmatta elämää pukkaa

Ai miksikö avioero osuu juuri perimenopaussiin? No siksi, että kun naisen hormonitoiminta radikaalisti muuttuu toista kertaa elämässä (ensimmäinenhän oli, kun kuukautiset alkoivat), päälle napsahtaa uutukainen vaihde; olen-olemassa-huolehtiakseni-jälkeläisistä -moodi alkaa kutistua ja olen-oman-elämäni-valtiatar -vaihe lähtee kasvamaan. Alkaa niin sanottu Naisen kolmas elämä. Ensin oli lapsuus, sitten "ruuhkavuodet", ja nyt sitten chillimpi kolmas elämä - mutta vain, jos sen rohkenee ottaa. Muuttuvat hormonit morsettavat yötäpäivää, että nainen, herätys, nyt jos koskaan! Ne pumppaavat aivoihin puhkua sanoa ei. Ei käy. Minä en halua. Muiden vuoro. Minä teen nyt sitä mikä on hyväksi minulle. Jos tuon energian antaa valua hukkaan, jos uudenlaista tahtotilaa ja voimaa ei uskalla käyttää, niin silloin suostuu siihen, että mikään ei muutu. Loistava tilaisuus menee ohitse. Eikä se välttämättä ole sille kumppanillekaan hyvä ratkaisu, että pysytään hammasta purren yhdessä.

Pahinta on, että jos alistuu iän kaiken elämään itseään vastaan, painekattila ei pääse purkautumaan niin kuin sen pitäisi. Johonkin sen aina vain kasvavan paineen kuitenkin pitää mennä. Jos ei päähän, niin sitten kehoon, missä se aiheuttaa sekasortoa ja sairauksia. Pahimpia ja yleisimpiä seuraamuksia ovat rintasyöpä sekä sydän- ja verisuonisairaudet. Näin ainakin, mikäli uskomme amerikkalaista gynekologia ja naistentautien erikoislääkäriä Christiane Northrupia, joka on kirjoittanut naisen hormonitoimintaan liittyen parikin monisatasivuista, tieteellisiin tutkimuksiin perustuvaa kirjaa.

Hmph, tästä kirjoituksesta piti alunperin tulla rento ja nasakka, mutta pitkittyessään se mutkistui ja vakavoitui ja emotionalisoitui ties minne. Pari tärkeää asiaa täytyy silti vielä lisätä:

Kaikki miehen ja naisen väliset suhdeongelmat tekstissä eivät ole suoraan omasta elämästäni.

Sysäyksen perimenopaussi-ikäisten eroamisista kirjoittamiseen sain, kun osuin hiljattain sattumalta juttusille kolmen 42-47-vuotiaan naisen kanssa. Siis eri aikaan, eri paikoissa. Kävi ilmi, että kaikki nämä mimmit olivat päätyneet näyttämään miehelleen ovea tässä tekstissä mainituista syistä. Ja voi ihme, miten onnellisia ja helpottuneita naisia he olivatkaan, kaikilla hymy herkässä ja paljon valoisaa energiaa. Hauska sattuma oli, että he kaikki olivat pistäneet kotinsa sisustuksen uusiksi ja vielä samalla tavalla - tummat sävyt pihalle, valkoiset ja pastellit tilalle!

Vielä täytyy lisätä, että monen lähipiiri ei välttämättä ollenkaan tue perimenopaussilaisen pyrkimyksiä täysin ansaittuun parempaan elämään. Well, fuck'em. Siinähän kiehuvat. ;)




Photo: Ron Leisman Toonclips.com

Waihdevuodet - NE ALKAA jo 40+

Menopaussi vai vaihdevuodet vai mikä-häh?

TÄSTÄ TERMIT HALTUUN 

Netissä vaihdevuodet on varsinainen Villi länsi. Googlaamalla saa monta erilaista ja keskenään ristiriitaista tulkintaa tästä aiheesta ja termistöstä. Etenkin virallisen oloisiksi naamioitujen "terveys-infojen"sekä luontaislääkemyyjien sivustoilla heitellään tosi vajavaista tai jopa täysin väärää tietoa. Jopa eri terveydenhoidon ammattilaiset käyttävät samoja sanoja eri tarkoituksissa! Toki kuranttia tietoakin löytyy, on vain käytettävä aikaa sen etsimiseen. Itse selasin istumalihakset hellinä kymmeniä sivustoja netissä ja luin kolme oikein gynekologien kirjoittamaa kirjaakin, ja näin se homma mitä todennäköisimmin oikeasti ja mahdollisimman lyhykäisesti kerrottuna menee:

Ensinnäkin, VAIHDEVUODET ei ole synonyymi sanalle menopaussi. Vaihdevuodet tarkoittaa koko sitä ajanjaksoa, pituudeltaan noin 5-15 vuotta, jolloin naisen munasarjojen toiminta heikkenee ja lopulta loppuu kokonaan.

VAIHDEVUODET jaetaan neljään jaksoon:

Vaihe 1. PREMENOPAUSSI alkaa useimmiten 40 ikävuoden jälkeen. (Ei ole kuitenkaan tavatonta, että jo pari vuotta aikaisemmin.) Hormonitoiminta vähenee huomattavasti. Hedelmöittymisen mahdollisuus on kääntynyt jyrkkään laskuun jo 35-vuotiaana. Kuukautiskierto pysyy yleensä vielä säännöllisenä, mutta tavallisesti se lyhenee 3-4 päivällä. Tämä vaihe kestää, yksilöllisesti, noin 3-7 vuotta.

Vaihe 2. PERIMENOPAUSSI  lasketaan alkavaksi siitä, kun kuukautiskierto muuttuu selvästi ja pysyvästi. Vuotoja jää välistä, tai niitä alkaa tulla liian usein, tai ne muuttuvat aiempaa kivuliaimmiksi, kohdusta löytyy myoomia (hyvälaatuisia kasvaimia) tai tapahtuu muuta selvästi poikkevaa. Monilla kuukautiset muuttuvat niin runsaiksi, että hoidoksi määrätään hormonikierukka ja jopa kohdunpoisto. Sitten alkaa tulla vähitellen, naisesta riippuen, erilaisia "varsinaisia vaihdevuosioireita"; äkilliset mielialanvaihtelut, unettomuutta, yöhikoilua, sydämen tykytystä, migreeniä... Oirelista* on varsin pitkä, mutta ei kukaan kaikista kurjuuksista joudu kärsimään. Tämä vaihe kestää noin 2-8 vuotta.
VINKKI: Lisää perimenopaussista tekstissä "Ukolle kenkää... ja muita perimenopaussin oireita"

Vaihe 3. MENOPAUSSI = se tarkka hetki, kun naisen vihoviimeinen munarakkula irtoaa ja valuu kuukautisvuotona ulos. Asiasta ei voi olla takuuvarma vasta kuin 12 kk:n kuluttua (ehkäisyn kannalta tärkeä tieto), mutta yleensä kuutta "kuivaa" kuukautta pidetään jo varmistuksena, että kuukautiset ovat kokonaan loppuneet.

Vaihe 4. POSTMENOPAUSSI alkaa siis samalla hetkellä, kun viimeiset kuukautiset loppuvat. Sanana postmenopaussi kuulostaa siltä, kuin koko riesa olisi ohi, mutta päinvastoin, se on vaihdevuosioireiden huippujakso. Silloin esimerkiksi nuo kuuluisat kuumat aallot lyövät korkeimmillaan. Sitä kestää, taaskin naisesta riippuen, tyypillisimmillään noin 1-5 vuotta.

Siinä se sitten olikin, lyhyesti summattuna. Riemukseni olen itse jo vaiheessa 4 - vaikka elo on yhtä helvettiä, niin tiedän, että loppusuoralla mennään!

Ja hei tosiaan, kenenkään ei kannata ahdistua: osalle naisista kun ei tule lainkaan oireita, osalle vain jotain pientä, ja runsaista oireista kärsivillekin löytyy erilaisia helpotuskeinoja. Mutta näistähän olen kertonut jo aikaisemmin, löytyvät ihan ensimmäisistä Waihdevuodet -kirjoituksissani. Niihinkin info on etsitty virallisista lähteistä, ei tuotemarkkinoijien "lääketieteellisiksi" naamioiduilta sivuilta :)

----
* Tämän listan vaihdevuosioireista nappasin "Minoon vaan minoritya..." -kirjoituksestani:

Kenellekään, siis kenellekään, ei tule kaikkia näitä oireita mitä seuraavaksi luettelen. Ihan vaan siksi laitan koko kavalkadin, että jos niitä alkaa tulemaan ja ikä on suht kohillaan, niin ei tarvihe heti pelästyä, että sairausko iski - kyse kun voi olla vain luonnonvoimista.

Kuumat aallot (80% naisista), masentuneisuus (75% naisista), yölliset hikoilupuuskat, ärtyneisyys, hermostuneisuus, rintakivut, sydämen tykytys, päänsärky, nivel- ja lihaskivut, tuntohäiriöt käsissä ja jaloissa, haluttomuus, painonnousu, unihäiriöt, väsymys, aggressiivisuus, hermostuneisuus, ummetus, virtsaamisvaivat ja -karkailu, muistin huononeminen. Lisäksi: estrogeenitason vaihtelu tuntuu aivoissakin ja aiheuttaa PMS-tyylisiä mielialan vaihteluita kuten kiukkuisuutta, itkuisuutta sekä jo mainittua masennusta.

Waihdevuodet: TÄTÄ EI NIIN JAKSAIS

Vuosi oireita takana. Mikä on muuttunut?

Ei mikään. Tuskainen hikikohtaus iskee noin tunnin välein, pisarat valuu pitkin naamaa ja yläkroppaa, ja sydän säklättää ylikierroksilla. Kohtausta edeltää muutaman minuutin tukehduttava ahdistus ja pahoinvointi, ja kohtauksen jälkeen alkaa hypoterminen palelu.

Ihokin kuivuu, ongelma josta olen tähän asti ollut autuaan tietämätön. Heti kun lämpötilat laskee ja tuuli kylmenee, olen taas pulassa; nyt kesällä olen just ja just pärjännyt ohuen kasvoöljyn varassa.

Rintoja kuumottaa, ne ovat arat ja molemmissa on kipeä kohta, jota painamalla kipu tuntuu kainalossa asti. Yritän olla kuvittelematta mitä se voisi tarkoittaa, mutta joskus yöllä kun oikein vihlaisee niin synkät aatokset pyrkivät pintaan: tämän ikäisenä äidillä puhkesi rintasyöpä, jep jep.

Ja se nukkuminen, hah. Kun läkähdyttävä kuumuus iskee, ei riitä että peitto lentää kaaressa sivuun. Haukkana pitää ponkaista vääntämään tuuletin päälle, ja päätä on riiputettava sängyn reunan yli että ilmavirta osuisi siihen. Ensimmäiset pari minuuttia. (Tuuletin on lattialla, jos se olisi ylempänä niin viima piiskaisi niskat kipeiksi.) Sitten kun pystyy taas heittäytymään petiin, ainoa siedettävä asento on leveä X. Siinä kun sitten jäähdyt sopivaksi ja vaivut uneen, niin pian heräät nokka jäässä ja keräät hytisten peitot ja yökkärin takaisin päälle.

Sitten vielä sokerina pohjalla migreenikohtaukset. Ei sentään joka päivä, ehkä 3-4 kertaa kuukaudessa, mutta ihan ilmankin pärjäisin, kiitos.

Vuosi sitten purnasin kyllä, mutta en epätoivoisesti, koska kuvittelin, että ennen pitkää löydän oireisiin huomattavaa helpotusta. Heti alkuun kehittelemäni luontaistuote-mix auttoikin kohtalaisesti, mutta sitten se jäi, osin rahanpuutteen takia. (Olen koko ajan persaukinen, en ala nyt selittää miksi.)

Ilmaisista keinoista olen kokeillut liikuntaa ja kuntoilua, vähän; motivaatiota on nakertanut milloin mikäkin kremppa, joka on pakottanut pitämään pitkiä taukoja. Nyt on jalka kävelykiellossa, kun menin ja teloin sen hölmöyksissäni - ei enää koipi noussut kuin nuorna likkana ja paukautin sääriluun täysillä kaiteeseen josta yritin loikata yli. Siitä on jo kaksi viikkoa, mutta edelleen jalka kipuilee ja on turvoksissa, tai siinä on oikeastaan sellainen puolikkaan avocadon kokoinen kova pahkura siinä iskukohdassa. Tätäkö se vanheneminen on, että haaverit paranee paljon hitaammin?

Sitten oli vielä ne jäätyneet olkapäät (frozen shoulder), ensin oikeassa, nyt vasemmassa kädessä. Seisovaa kipua ei enää ole, mutta rasitus vihlaisee ja jää sitten särkemään tunneiksi. Käden liikerataahan sairaus supistaa kanssa reippaasti, esimerkiksi rintaliivien pukemisesta on tullut ihme kiemurtelua.
Eihän tämä siis vaihdevuosioire ole, oikeasti, mutta sattuu sopivasti juuri tähän ikään. Japanissa sen nimi onkin "viisikymmenvuotiaan naisen sairaus"!

Jos jokin on vuoden aikana muuttunut, niin oma asenne: olen alistunut. Tää on nyt tätä. Ei mennyt ohi vuodessa, voi olla että vie viisikin. Tai kymmenen. Hormonihoitoja en silti ota vaikka henki menis. Phuuh, taas se alkaa. Voi ketunvillat.

Waihdevuodet MINOON VAAN MINORITYN EDUSTAJA!

Jos olet näitä jorinoitani lukenut ja kauhistunut, niin lue sitten tämäkin:

NELJÄSOSALLE NAISISTA EI TULE MITÄÄN VAIHDEVUOSIOIREITA

Helpottiko? Voit hyvinkin kuulua niihin hannuhanhittariin. Tai sitten heihin, joiden ainoa vaiva on pelkät hedarit tai unihäiriöt. Tai sitten voit saada useampia oireita, mutta ne ovat niin lieviä, että eivät häiritse ruusuilla tanssimista (jota myös sun elämäksi kutsutaan). Tai sitten ne kestävät vain vuoden, mikä on ei-mitään. Useimmilla niihin kuitenkin menee 2-5 vuotta, alkaen siitä kun menkat muuttuu epäsännöllisiksi, ja voimistuen sitten kun menkat kokonaan loppuu. (Toisilla vaivat saattaa kestää jopa 10 vuotta, mutta ei nyt mietitä sitä.)

Itse satun kuulumaan siihen vähemmistöön, jolla on paljon ja sylettävän inhoja oireita. Pahimpina nuo korkeat kuumat aallot ja mielettömät mielialamyrskyt. Siksi mie ruikutan niin korkiilta ja kovvoo! Vaikka toisaalta liittyy tähän jotain hyvääkin: amerikkalaistutkimuksen mukaan voimakkaat oireet pienentävät rintasyövän mahdollisuutta peräti 40-60 % (HS 28.1.2011) Se on kova juttu!

Kenellekään, siis kenellekään, ei tule kaikkia näitä oireita mitä seuraavaksi luettelen. Ihan vaan siksi laitan, että jos niitä alkaa tulemaan ja ikä on kohillaan, niin ei tarvihe pelästyä että sairausko iski kun kyse lienee vaan luonnonvoimista: 

kuumat aallot (80%), masentuneisuus (75%), yölliset hikoilupuuskat, ärtyneisyys, hermostuneisuus, rintakivut, sydämen tykytys, päänsärky, nivel- ja lihaskivut, tuntohäiriöt käsissä ja jaloissa, haluttomuus, painonnousu, unihäiriöt, väsymys, aggressiivisuus, hermostuneisuus, ummetus, virtsaamisvaivat ja -karkailu, muistin huononeminen. Lisäksi: estrogeenitason vaihtelu tuntuu aivoissakin ja aiheuttaa PMS-tyylisiä mielialan vaihteluita kuten kiukkuisuutta, itkuisuutta sekä masennusta.

Tästä tuli nyt tämmöinen faktapläjäys, mutta aikaisemmista kirjoituksistani saattoi saada niin hurjan kuvan että tuntui tärkeltä jakaa vähän objektiivisempaakin tietoa asioista. Näitähän löytyy netistä ja kirjoista tuhansia sivuja, poimin tähän vain muutamia juttuja.

Huh, nyt kun sain tämän pelottelusta siinneen syyllisyyden tunnoltani voin kaatua höyhenenkevein mielin sänkyyn hikoilemaan ja pyörimään ;)