Waihdevuodet: MULLE ÄLÄ ALA

Alkuhuomautus: on tosi ystävällistä, että vakkariblogikaverit käyvät kommentoimassa toistensa tekstejä, mutta näihin vaihdevuosi- ja painonpudotusjuttuihini en oikeasti odota kommentteja kuin heiltä, joihin aihe oikeasti kolahtaa. Kiitos aikomuksesta kuitenkin!

Nonnih, aallot katalat tuli heti takaisin!


Mitä minä sanoinkaan siitä, että jos uskaltaa ääneen riemuita niin siinä käy huonosti? Niinpä. Katajaan kapsahdin että rytinä kävi. Kuumat aallot ja oheisoireet tuli kaikki takaisin. En ala niitä nyt luettelemaan, kun olen niin moneen kertaan niistä jo kertonut. Mutta kyllä kyrsii, voitte uskoa.

Aloin miettimään, että mitenköhän se näkyy päällepäin, että ihmisellä on vaihdevuodet menossa. Siis jos jätetään sivuun itsestäänselvyydet, kuten hikipisarat otsalla ja tumma puna kaulalla. Ainahan vitsaillaan, kuinka "vihaisiksi akoiksi" naiset muuttuvat hormoonihuuruissa tai mummotaudissa tai mitä niitä halventavia ilmaisuja nyt onkaan, mutta pitääkö se paikkansa?

Kun mietin omaa tuttavapiiriä, niin ei pidä. Kukaan ei riehu kuin mielipuoli, paitsi ne, jotka ennenkin riehuivat kuin mielipuolet. Mutta se ollaan huomattu, että mitään skeidaa ei oikein kukaan enää siedä kenenkään taholta. Mikä ilmaistaan selkeästi. Tulkitaanko se vihaisuudeksi, jos sanoo asiat suoraan, vaikka ei yhtään korottaisi ääntänsä?

Jos ajattelen omaa elämääni, niin juu. Mutta se johtuu osin siitä, että asun murrosikäisen kanssa, jolloin huutamista on kaikki mitä piltti ei haluaisi kuulla.
- Tuu syömään.
- Mitäh?
- Syömään.
- Joo joo joo, mitä sä raivoot!
- Ihan rauhallisesti puhun. Mutta tuu nyt, olen käynyt jo kerran sanomassa.
- JOO JOO, ÄLÄ HUUDA SIINÄ!
5 minuutin kuluttua:
- Tule nyt, oikeesti, ruoka jäähtyy.
- Mitäh?
- Syömään.
(Ei katsekontaktia, pelaaminen jatkuu.)
- Hei nyt, vauhtia.
- Häh?
- Että syömään, tule nyt.
- JOOJOO! Älä ragee!
- En ragee, mutta tule jo. On tosi epäkohteliasta odotuttaa toista, varsinkin jos se toinen on tehnyt sen ruuan.
- Ihan kohta!!
- Eikun nyt.
- JOO JOO JOO, MITÄ SÄ HUUDAT!

Mahtaisikohan päteä muuallakin, että ihmiset ei tykkää, kun niille sanotaan asioista vaikka sanottaisiin ihan rauhallisesti? Hmm, joitain muistoja nousee mieleeni...

Monen eri kaupan jonossa, kun viereen on auennut toinen kassa:
- Anteeksi, mutta eikö olisi oikeudenmukaista päästää ensimmäiseksi meidät, jotka olemme jonottaneet tässä jo pitkään?
- Ynh. (Ei hievahdakaan.)
- Minusta on epäreilua, että rynnätään tähän etummaisiksi, vaikka muut ovat jonottaneet pitempään.
- Mä nyt tulin tähän ekana!
- Niin tulit, se juuri olikin pointtini. Tulit tähän ensimmäiseksi, vaikka kuuluisit jonon hännille.
- Voitko lopettaa!
- Lopetan heti, kun sinä lopetat etuilun. Ole ystävällinen ja siirry jonon päähän.
- EI JUMALAUTA MITÄ PASKAA! (paiskaa korinsa maahan ja rynnii tiehensä)

Bussissa:
- Ei mul oo antaa takasin.
- Minä kyllä haluan lipun.
- Joo mut toi on liian iso raha.
- 20 euroa liian iso?
- Joo, ei oo vaihtorahaa.
- Mutta haluan ostaa lipun. Miten aiot ongelman ratkaista?
- Käy rikkoos pienemmäks!
- Ja sinäkö odotat tässä?
- En tietenkää! Sielt tulee vartin päästä seuraava.
- Minulla ei ole aikaa odottaa seuraavaa.
- Ei oo mun ongelma!
- Itse asiassa se on nimenomaan sinun ongelmasi. Minä aion nyt mennä ja istua tuonne penkille ilman lippua, jos et pysty myymään sellaista.
- YNGHMPH!

Lounasravintolassa:
- Anteeksi, tarjoilija? Tähän annokseen kuului ruokalistan mukaan keitetyt perunat eikä muusia. Myöskin tästä puuttuvat "kauden uunikasvikset".
- Onhan tos vihanneksii. (Osoittaa sormellaan muutamaa hassua, pakastimen jäljiltä vielä puolijäistä parsakaalinnykeröä ja porkkananpalaa)
- Niin... Ne ovat puolikylmiä. Eivätkä oikein vastaa mielikuvaa kauden kasviksista, koska ovat pakastevihanneksia suoraan pussista.
- Ei kukaan muu oo valittanu!
- Ahaa... Voisitko kuitenkin kysyä keittiöstä, olisiko muunlaisia kasviksia?
- Mut ne ON tähän vuodenaikaan tommosii!
- Öh.... (nielen vastalauseeni, että kyllä lokakuussa pitäisi vielä löytyä vaikkapa lanttua) Saisinko nyt kuitenkin perunat vaihdettua. Olisi ystävällistä, jos ne saisi nopeasti, kun muu perhe syö jo.
10 minuutin kuluttua:
- OLEPPA HYVÄ! (paukauttaa lautasen pöytään)

Miten näissä esimerkeissä nyt sitten näkyivät vaihdevuodet? No siten, että itse en aikaisemmin olisi vastaavissa tilanteissa sanonut mitään, olisin vain puhissut sisäänpäin. Olisin välttänyt avointa konfliktia, vaikka kuinka olisin ollut oikeassa ja toinen väärässä. Olisin ajatellut, että ei saa nipottaa, vaikka se olisikin ollut jo viidessadas kerta kun saan kylmiä vihanneksia. Että ei saa vaatia, eihän nyt minun takiani tarvitse. Niin, olisin ollut se kiltti tyttö, jonka yli saa kävellä kun ei se uskalla avata suutansa, ettei sille itselle tule paha mieli. Mutta ei enää, nyt pidän kiinni jokanaisen oikeudestani "huutaa", vaikka se ei yhtään miellyttäisi kuulijaa.

Näinkö ne vaihdevuodet siis näkyvät ulospäin? Jos näkyvät, niin ei se ainakaan hormoneista johdu. Muiden puolesta en voi puhua, mutta omalta kohdaltani tiedän, että ajan kulumisesta se johtuu. Kun vuodet ja vuosikymmenet vilisee ohi hirveätä vauhtia ja niin paljon asioita haluaisi vielä tehdä, niin ei tässä kertakaikkiaan enää viitsi tuhlata aikaansa muiden edessä matelemiseen tai takana jonottamiseen. Minun aikani on nykyään niin arvokasta, että ihan itse päätän mihin sitä käytän - ja jos ei se muita miellytä, niin voi voi, syyttäkööt minun puolestani hormoneja tai vaikka mormooneja ja katsokoot nakkaanko kakkaakaan.


Photo: slate.com