tiistai 30. toukokuuta 2017

Waihdevuodet NYT NIITÄ HORMONIMYRKKYJÄ TÄNNE!


- JA VÄHÄN SASSIIN!  *



Seitsemäs vuosi kamelin selän katkaisi


- Parasta myrkkyä mitä löytyy, ihan sama, kuollaan sitten siihen syöpään!
Ei siinä lääkäriparka edes yrittänyt ottaa tilannetta haltuun, vaan kirjoitti ääneti reseptin. Varmaan oli ymmärtänyt parista lauseesta, että jos ihminen on kohta seitsemän vuotta kärvistellyt helvetillisissä kuumissa aalloissa ja kokeillut jo kaikkea muuta paitsi hormonikorvaushoitoa, on turha alkaa kyselemään mitään.

Ennen apteekkia kävin sentään verikokeissa ja rintojen ultraäänitutkimuksessa. Mammografiaan yrittivät raijata väkipakolla, mutta en suostunut. Se on aina sattunut enemmän kuin kuuluisi, olen pyörtynytkin pari kertaa, ja nyt rintojen pienennyksen jälkeen jo pelkkä mielikuva prässikoneesta pisti hyperventiloimaan. Elokuisen leikkauksen jäljiltä rinnat ovat nimittäin edelleen arat ja niitä vihlookin aina välillä. Sormella jos painaa, niin sattuu. Mutta se ei haittaa, pieni hinta muutoin niin isosta ilosta.

Ultrassa selvisi syy kosketusarkuudelle: molemmissa rinnoissa on useita pieniä kystia, leikkauksessa syntyneitä. Ne voivat kuulema kasvaa ja muuttua pahalaatuisiksi, tai sitten eivät. Mutta tämän epävarmuuden tienhän valitsin jo sillä hetkellä, kun päätin aloittaa hormonikorvaushoidon. Kuusi vuotta olin siitä kieltäytynyt, validista syystä: rintasyöpäriskini on koholla, koska äitini sairastui siihen 55-vuotiaana. Rankoista hoidoista huolimatta hän menehtyi 57-vuotiaana, vuotta nuorempana kuin mitä itse olen nyt.

Tiedän, tiedän, ei saa antaa pelolle valtaa. Mutta ei se ole pelkoa, mitä nyt tunnen, se on alistumista. Kyllä se syöpä tästä puhkeaa. Näen jo itseni heräämästä leikkauksesta, jossa poistettiin toinen tai molemmat näistä herttaisenkeveistä rinnoistani. Tiedän, että viereiseen petiin sattuu joku sympaattinen, ylipirteä kolmentoista lapsen äiti, jonka reippautta kaikki ihailevat, ja joka yrittää puhkua minuunkin taisteluhenkeä. "Ei me tähän kuule kaaduta, sisko!" Mutta minä olen luuseri ja teeskentelen nukkuvaa.

Näen itseni istumassa sytostaattihoidoissa, letku käsivarressa kuten elokuvissa, ja tiedän, että tulen voimaan niin pahoin että sitä ei osaa edes kuvitella. Olen eirtyisen herkkä voimaan pahoin, sitä aina ihmetellään kun olen syystä tai toisesta sairaalahoidossa. Anestesia- ja kipulääkkeet saavat oksentamaan ja yökkimään tyhjää vielä pari vuorokautta operaatiosta. En pysty juomaan, saatika syömään, ja kotiin lähtemisestä tulee aina vääntöä ja tuskien taival. Syöpämyrkkyjen jäljiltä olo on takuulla niin kamala, että haluaisi vain äkkiä päästä koiranputkea kasvamaan.

Sitten sädehoito, siihenkin joudun. Se ei kai satu eikä okseta, mutta kun on - tietysti - jumalaton ahtaan paikan kammo niin eihän siitä tuubiin ahtautumisesta mitään tule. Saan vain hankalan potilaan maineen eikä minulle tuoda peittoa, vaikka hampaat kalisten sitä rukoilen.

Peruukki vai ei? Lähtökohtaisesti olisin sitä mieltä, että kyllä, ehdottomasti. Niitähän on tosi kauniita, aidon tukan näköisiä. Saisi kerrankin kokeilla mitä on olla sähäkkä punapää tai dramaattinen mustatukka. Pulmusten Peggy tai Kleopatra. (On tietysti mahdollista, että persoona ei muutu mukana.) Mutta jotain vikaa peruukeissa on oltava, kun niin moni ei halua niitä käyttää. Kietovat mieluummin päähänsä huivin, joka istuu liian tiukasti ja syöpä näkyy kilometrin päähän. En edes omista huiveja! Mutta ehkä käy niin, että se, miltä juuri silloin näyttää, on murheista pienin. Tinder-profiilin luominen ei ehkä käy edes mielen vieressä.

Mutta hei, ennen kuin kaikki tuo kurjuus alkaa, niin on hetken aikaa aivan mahtava olo! Ei aaltoja, ei ahdistuskohtauksia, ei unettomia öitä, ei tuskaisen hikisiä hetkiä vieraiden ihmisten parissa, on tämä vaan niin ihanaa - paitsi ettei ole! Edelleen aallot tyrskyää, ihan yhtä kuumina! Ketuttaa ihan huolella, kun on ison riskin ottanut, eikä helpotusta ala kuulua. Okei, on aallot vähän sentään harventuneet, joten katsotaan nyt vielä. Vastahan tässä kolmatta viikkoa mennään.

Eikä sentään kaikki ole syvältä. Ärtyneenkin sielu hyrähtelee, kun valo on kirkasta, ilma lämmintä, meri sininen ja vihreys henkeäsalpaavaa!  <3 KESÄ <3



Note: Blogin tekstit sisältävät mustaa huumoria & sarkasmia



* Kuvani muokkauksesta kiitokset Hannulle!


9 kommenttia:

  1. Joko hormoonit auttavat? Syötkö pillereitä vai onko sinulla geeliä tai laastareita? Minä painun eniviikolla hakemaan myrkkyjä vaikka minulla veritulppariski. En vaan kestä enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule, kyllä ne vihdoin auttavat! Puolitoista kuukautta olen nyt pillereitä napsinut, ja enää hyvin lieviä lämpimiä oloja iskee silloin tällöin. Eli pillereitä siis otan, sellaisia jotka on tarkoitettu immeisille, joiden kuumat aallot on kestäneet vähintään 3 vuotta.

      Todellakin niiiiiin ymmärrän tuon, että et kestä enää; minä jos kuka. :)

      Poista
  2. Mä meinaan pyytää sitä geeliä, kun kuuntelin sen Maija Kajan haastattelun ja se siinä sanoi, että jos käyttää geeliä niin riskit pienemmät. Onneksi sinulla on auttanut pillerit. Siis eihän tuollaista voi ihminen kestää. Minuakin tunnin välein yöllä riivaa hirveät kuumat allot. Univelka on jo sitä luokkaa, ettei pian pysty töitä hoitamaan. Siis miten kummassa naisia rääkätään näin? No jostain luin, että ennen naiset kuoli jo noin 45 vuotiaina, eli lääketieteen ansiosta, kun näin pitkään eletään niin tämmöiseen helvettiin joutuu. En välitä riskeistä enää pätkääkään. Tulkoot veritulppa jos tulee, saa ainakin hetken elää normaalia elämää.....3 vuotta olen kärsinyt, ei enää...oma lääkärikin tarjosi jo minulle sairauslomaa pelkän unettomuuden vuoksi ja sanoi, että ihminen voi seota, jollei nuku. Ei auta lääkärin unilääkkeet ei. Kun kuuma aalto tulee, niin se herättää ihmisen kyllä vaikka koomasta.....

    VastaaPoista
  3. Toi on niin totta, kuumiin aaltoihin herää ihan väkisin. Uni jää katkonaiseksi ja lyhyeksi ja se tärkeä REM-vaihe jää puuttumaan ehkä kokonaan. Mulla on sen takia muisti mennyt surkeaksi, ja varmaan käsityskykykin, kun ei ole kohta seitsemään vuoteen nukkunut yhtään kunnollista yötä.

    Toivottavasti geeli auttaa sua. Ettet turhaan ota riskiä. Vaikka samaa mieltähän siis riskin ottamisesta olen. Mulle ei lääkäri edes ehdottanut muuta vaihtoehtoa kuin pillerit.

    Niin totta tuo, että ennen vanhaan naiset kuoli kun oli tehtävänsä suorittaneet eli synnyttäneet lapset ja hoitaneet ne ainakin imetysvaiheen yli. Niistä tuli vain turhia taakkoja heimolle, kun piti ruokaakin jakaa ja kaikki.

    Nythän tää on ihan tolkutonta, että ihmiset elää satavuotiaiksi. Mikäs siinä, jos kunto pysyy hyvänä ja pää terävänä, mutta kun varmaan 95% sairastaa jotakin. Ja hoidoilla ja lääkkeillä pidetään väkisin hengissä jopa 20-30 vuotta sen jälkeen, kun luonnollinen kuolema olisi jo korjannut pois. Ja noista lisävuosista suurin osa ei sitten ole elämänlaadultaan kummoisia. Joko on täysin dementoitunut eikä tajua mistään mitään, tai fyysisesti niin sairas ettei pysty ilman apua mihinkään - ja on sitten jonkin kotihoidon varassa, joista saadaan joka päivä lehdistä lukea kuinka ala-arvoista se on. Ja omaiset pitää taakkana, kun haluaisivat elää rauhassa omaa elämäänsä, tietysti, ilman että pitäisi olla huolissaan joka päivä.

    Suurin osa ihmisistä haluaisi kuolla nk. saappaat jalassa, jos asiasta kysytään. Mutta minkäs teet, jos lääkitään ja leikataan ja taas lääkitään jne. Ainoa keino on lähteä oman käden kautta, mutta se ei varmasti ole helppo päätös, sotii ihmisluontoa vastaan. (Saatika, jos on vielä luterilaiseen kirkkoon kuuluva.) Sitähän tässä juuri joutui miettimään, kun syöpäriskin suurenemisen valitsi, että mihin sairasteluhelvettiin sitä saattaa joutua. Kamalaa sanoa, mutta veritulppa saattaisi olla armollisempi seuraus? Tai mistäs minä tiedän. Toivottavasti ei kumpikaan sairastuta mihinkään, eikö nämä karseat kuumat aallot voisi jotenkin käydä niin kuin etukäteismaksuksi terveenä pysymisestä? Hehehe.

    VastaaPoista
  4. Niin totta puhut. Ja olen aivan varma, että sinun syöpäriski ei suurene hormoonista. Enemmän se syöpäriski lisääntyy unettomuudesta. Oletko koskaan lukenut unettomuudesta, siinä sitä riskiä löytyy kaikkeen mahdolliseen. Olen siis jo ennen kuumia aaltoja potenut unettomuutta ja olen siitä paljon lukenut. Unettomuus voi tappaa, monella eri tavalla. Minulla sellainen kutina, että molemmat pysytään terveempinä, kun syödään hormooneja ja nukutaan kunnolla. Minulla on myös muisti mennyt aivan nollille ja syy on unettomuus. Elän oudossa horroksessa päivästä toiseen ja ylipainoa tullut, vaikka siis syön niinkuin ennenkin. Lääkäri sanoi siihenkin, että unettomuus tuottaa lihavuutta. Uskon sen täysin, koska elämäntapani ei ole muuttunut, ainoastaan totaalinen unettomuus on ruvennut riivaamaan ja syyn jo tiedätkin.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään ihan samassa veneessä ollaan. Mulla kanssa unettomuutta jaksottain jo vuosia ennen kuumia alltoja. Olen lukenut siitä kaiken mitä eteen sattuu. Noinhan se menee niin kuin sanoit, ja mua tuo ylipaino ärsyttää melkein yhtä paljon kuin muistin huononeminen ja keskittymiskyvyn puute. On epäreilua, että normaali eläminen ei riitä, vaan pitäisi kaiken väsymyksen keskellä vielä jaksaa kokata jotain superhyperterveellisiä kalorittomia vähähiilihydraattisia kasvispainotteisia ruokia. Eikä saisi herkutella edes leivonnaisilla samaan tapaan kuin muut, kaikesta hyvästä pitäisi kieltäytyä. Mitä elämää se semmoinen on?

      Poista
    2. Sain laakista estrogeeni laastarit. Ei pistänyt lääkäri tippaakaan vastaan, kun kerroin oireet. Ymmärsi heti tilanteeni. Nyt sitten odottelen vaikutusta. viikossa kuulemma pitäisi ruveta auttamaan!

      Poista
  5. No pakko kertoa sulle......Maanantaina laitoin ekan laastarin ja viime yönä ei kuumista aallloista enää tietoakaan. Siis aivan mieletön olo, kun sain nukuttua ja muutenkin tuntuu, että olen kuin uusi ihminen!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi olla totta, ihan mahtavaa! Piti pyytääkin, että kerrothan miten vaikuttaa - sitten joskus - mutta että kahdessa päivässä? Onpa tehokkaita laastareita. Ja jos nyt jo tuntuu kuin olisit uusi ihminen, niin mieti millainen tulevaisuus odottaa. Siis vau, onneks olkoon.

      Poista