tiistai 27. syyskuuta 2016

Waihdevuodet MENKAT 5 VUODEN JÄLKEEN päivitys

Päivitys 10.11.

Kipuja on ollut jo puolentoista kuukauden ajan. Vuotoa 3-4- kertaa, tosi niukkaa ja vain päivän ajan. Eilen olin naistentautien poliklinikalla. 12-vuotiaan näköinen, mutta pätevän oloinen lääkäri tutki ja otti koepalan kohdusta tai sieltä päin (sattui!). Varmuuden vuoksi, vaikka "kaikki kuitenkin näytti hyvältä". Tai ei täysin hyvältä; limakalvo kohdussa oli ohentunut, mikä kuulema tapahtuu ajan myötä jos ei käytä hormonikorvaushoitoja. (Ironista kyllä, jos niitä käyttää limakalvo saattaa paksuuntua niin, että sinne voi syntyä kasvaimia.) No se kuulema kuitenkin selitti ne pienet vuodot.

Ultralla sitten näki, että kipujen syy taas on suurella todennäköisyydellä kohdun seinämää painava kysta. Vaaraton kasvain siis. Se oli kuulema löydetty jo 2012, ja papereihin oli merkitty että seurataan sen kehittymistä. - Jaa, ei ole näköjään laitettu sulle kutsua tsekkaukseen, ihmetteli lääkäri.
Kysta oli neljä vuotta sitten ollut 4 cm läpimitaltaan. Nyt se oli 8 cm. Se pitää poistaa, kutsun leikkaukseen pitäisi kuuluman kolmen kuukauden sisällä.

Toivottavasti tästä katsauksesta oli hyötyä saman oireilun eteen joutuneelle.
(Alla alkuperäinen teksti.)


Pitäisikö huolestua?


Ärtynyt ja hermostunut olo, päätä jomottaa, alavatsaa särkee ja veri on punaista. Alkoi menkat ihan traditionaaliseen tapaan. Mutta miten se voi olla mahdollista? Sentään jo viisi vuotta viimeisistä kuukautisista! En enää edes muista mille hyllylle kaupassa suunnistaa tamponien hakuun. Tai ehkä niitä ei enää edes käytetä, ehkä tilalle on tullut joku hieno ionien kosketuksesta aktivoituva vaporisaattorikuula?

Jos kyse olisi pelkästä vuodosta, veikkaisin heti että no nyt se syöpä sitten tuli. Halleluja. Mutta tämähän on selvästi vanhaa kunnon hormonitoimintaa, oireiden perusteella. Mikä ottaa päähän. Koska niin kauan kuin hormonitoimintaa on, niin kauan vaihdevuodetkin jatkuvat. Tämä helvetinliekeissä kituminen ei näköjään ikinä, ikinä lopu.

Mikä neuvoksi? Lääkäriin en ainakaan heti lähde, mitäs se hyödyttäisi. Ainoa, mitä voisin kysyä, olisi että eihän tämä voi mitenkään liittyä rintojen pienennysleikkaukseen? Mutta se kuulostaa kyllä niin kaukaa haetulta, etten halua lähteä lekurin (todennäköistä) alentuvaa virnuilua kuuntelemaan. Tässä mielentilassa voisin purra siltä pään poikki.

Kellään samaa kokemusta?






EDIT 29.9.
Ei ne kestäneet kuin vuorokauden! Hyvä kun en alkanut kummemmin hötkyilemään.

Vähän kuitenkin googletin, ja selvisi, että yksi syy outoihin vuotoihin voi olla kohdun limakalvon paksuuntuminen. Mikä taasen voi aiheuttaa kohdunkaulan ja kohdunrungon syöpää.
Limakalvon paksuuntumista esiintyy naisilla, jotka käyttävät hormonikorvaushoitoja.
Itsehän en kyseisiä hoitoja käytä.

EDIT 6.10. No, vaikka vuoto loppui, niin kipu jatkui. Jouduin sitten kuitenkin lääkärin pakeille. Tämä määräsi labrakokeisiin ja laittoi lähetteen naistentautien poliklinikalle. "Koska postmenopausaalisten vuotojen syy tulee aina tutkia." Palaan asiaan.



5 kommenttia:

  1. Voi ei, Puskissa! Päivitin tän tekstin, lisäsin pari juttua, ja kommentit katosivat. No muistan ne kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hättä :) Mutta sillä pääsisit lopullisesti menkoista :D

      Poista
    2. No hitsi kun ei ne lääkärin mukaan mitkään menkat olleet/ole. Jotain muuta häikkää. Ensi kuun alussa on aika Naistenklinikalle, siellä selvinnee enemmän.

      Poista
  2. Toivottavasti ei ole mitään vakavaa. Onko kellään vaihtarit tehnyt samaa kuin minulla, että noin puoli vuotta hikoiluttaa ja sitten se lakkaa taas puoleksi vuodeksi? Minä olen 47v ja kohtu poistettu, joten ei hajuakaan olisko menkat loppuneet jo. Äidillä loppu juuri 47 vuotiaana. Minulla tätä puolenvuoden hikoilua kestänyt jo 3 vuotta. Eli tällaisetko on nyt minun vaihtarit, että puoli vuotta tuskaa ja puoli vuotta saa olla rauhassa, vai paheneeko tämä koko vuoden hikoiluksi? Olisin kiitolllinen vastauksista, josko jollain muilla samoja kokemuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että ei tule kauheesti vastauksia, aika vähän on yleensä kommentointia. Mutta sen voin sanoa, että itse tunnen kaksikin naista - molemmat 54-vuotiaita - joilla on melko samanlainen rytmi ollut jo usean vuoden, on-off.

      Poista