11 viikon jälkeen paino 77,9 kg Pudotusta yhteensä 3,1 kg
Muutos: 0 g
En tajua. Missä mättää? Olen orjallisesti noudattanut pistesysteemiä, mutta grammaakaan ei ole lähtenyt. Ei grammaakaan! Vuosi sitten lähti puoli kiloa viikossa, joskus kilokin, ihan täysin samalla keinolla. F*ck!
Viime yönä, kun en täysikuun takia saanut sitäkään vähää nukuttua mitä vaihdevuotinen nyt yleensä onnistuu saamaan, oikein syväpohdin tätä juttua. Kävin läpi ruokia ja päivittäisiä muita aineita joita syön, ja luulen että ongelman syynä on joko a) uusi vaihdevuosilääke (tai ei se ole siihen tarkoitukseen edes tehty, jostakin muistinsa lokeroista hajamielinen mieslääkärini sen kaivoi eikä mitään selitellyt) joka ainakin aiheuttaa jatkuvaa näläntunnetta tai sitten b) ravintolisäkasa, jota en ehkä osaa pisteyttää oikein. Siinä on montakin osasta, joihin ei mitään pistetietoja oppaista löydy, arviolta pitää vaan heittää jotakin mm. maca-jauholle, psylliumsiemenjauheelle, Bach Bluten Vitality Eliksiirille (aivan jär-kyt-tä-vän pahaa)... gojimarjoille, jotka ainakin rusinoihin rinnastettuina ovat suuripisteisiä...
Ongelmallista on, että ei voi vaan laittaa niitä pisteitä reilulla kädellä, varmuuden vuoksi, koska jos oikeasti ne onkin kevyempiä, päivän kokonaispistesaldo ei tule täyteen. Ja liian vähän on laihtumisen kannalta yhtä paha kuin liian paljon. Pistesysteemin perusta on se oikea pistemäärä, muuten ei painonpudotusta tapahdu. Eikä selvästi tapahdu! Ääh, miksi tää on näin vaikeeta?
KOSKA tämä on näin vaikeeta, olen alkanut miettiä vaihtoehtoja. Yksi vaihtis olisi tietysti lopettaa koko rimpuilu ja sopeutua keskivartalorenkaaseensa, tai oikeastaan omalla kohdallani se on koko torson alueelle levittyvä läskikuorrutus. (Ai miten kaunis sana: torsoläskikuorrutus.) Mutta lopettamiseen en ihan vielä alistuisi, sillä kaapissa on liian monta vaatetta joiden haluaisin mahtuvan päälle. Vielä ei ole jätesäkin aika.
Toinen vaihtoehto on radikaali konstinvaihdos. Jos aloittaisikin karppaamaan; välttelisi rasvan sijasta hiilihydraatteja. Ei tarvitsisi laskea pisteitä! Voisin ihan hyvin lähteä sille tielle, koska muutama vuosi sitten tuli kokeiltua parin kuukauden ajan ja tiedän vähän mitä olisi edessä. Ensinnäkin tiedän, että painonpudotuksen kannalta se toimii ja lisäksi siitä tulee ihan mieletön olo, ainakin alkuun. Tosi virkeä ja epäväsynyt eli aivan outo olotila, mutta kai siihen tottuisi.
Totuus on kuitenkin, etten usko itsekuria riittävän, kun sitten joutuu kokonaan luopumaan leivästä, pullasta, pastasta ja perunasta sekä vielä suklaasta ja jäätelöstäkin. Mitä järkeä on elää ilman jäätelöä? Kaiken huipuksi ei edes terveellisiä herkkuja kuten hedelmiä ja marjoja saisi syödä kuin ihan skidisti.
Totuus on kuitenkin, etten usko itsekuria riittävän, kun sitten joutuu kokonaan luopumaan leivästä, pullasta, pastasta ja perunasta sekä vielä suklaasta ja jäätelöstäkin. Mitä järkeä on elää ilman jäätelöä? Kaiken huipuksi ei edes terveellisiä herkkuja kuten hedelmiä ja marjoja saisi syödä kuin ihan skidisti.
Karppaamisessa on myös se ongelma, että jo parin kuukauden jälkeen alkaa loppua ruuat kesken. Aika nopeasti kyllästyy kananmuniin. Enkä kertakaikkiaan voi yökkimättä edes katsoa tofukokkelia enkä loputtomiin haudutella kuhaa - joka tosin olisi liian kallistakin (ja ei, sen sijasta EI voi syödä silakkaa koska se on pahaa ja inhottavaa karjanrehua).
Liha taas on monin tavoin ongelma. Ensinnäkin, haluaisin olla kasvissyöjä. Toiseksi, jos lihaa syön, se ei saisi olla tehotuotettua lihaa. Muunlaista on niukasti tarjolla, lähinnä riistaa, ja hinta sitten sen mukaista. Sianlihaan en ole koskenutkaan ehkä 20 vuoteen, naudanlihaa syön vähän - makaronilaatikkoa, lihapullia ja hampurilaisia pitää teinin kanssa välillä tankata. Mutta jauhistakaan ei kestä hankkia mistä vaan, sillä ainakin tyhjiöpakatut halpikset ovat pinkilä limalla runsastettuja, siitä hinta. Pyrinkin hakemaan jauhelihan Hagiksen hallista, josta sitä saa puhtaana ja tuoreena (eli että kokonainen ruhokaan ei ole ollut missään vaiheessa pakastettuna). Nakkeja syödään joskus, lähinnä keitossa, mutta valitsen aina niitä jotka on käytännössä pelkkää jauhoa; karppaajana joutuisin varmaan valitsemaan lihaisia makkaroita (klönttejä, yök).
Silloin kerran kun karppaamista kokeiltiin, ostettiin usein uusiseelantilaista nautaa, sen kun vakuutettin olevan vapaana laiduntanutta. Tiedä sitten oliko, mutta vaikka olisi ollutkin, niin pelkäänpä että ihan yhtä julmasti teurastettua kuitenkin. Pahalla omallatunnolla siis lihaa, punaista lihaa, joutuu syömään vaikka parhaansa yrittäisi. Ihan oma lukunsa ovat sitten broileri ja kalkkuna! En edes halua joutua ajattelemaan sitä kidutusta, mihin ne joutuvat ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseensä (joka lempeimmillään on tukehtuminen umpitäyteen ahdetussa häkissä). Jos maailmassa olisi hitustakaan oikeutta, kaikki tuotantolaitokset lopetettaisiin tällä sekunnilla. Vähintäänkin tulisi miljoonasakon uhalla estää esittämästä härskin harhaanjohtavia mainoksia, joissa terveennäköiset pikku kanaset kuopivat iloisina nurmea aurinkoisella pihamaalla lintujen livertäessä taustalla.
Liha taas on monin tavoin ongelma. Ensinnäkin, haluaisin olla kasvissyöjä. Toiseksi, jos lihaa syön, se ei saisi olla tehotuotettua lihaa. Muunlaista on niukasti tarjolla, lähinnä riistaa, ja hinta sitten sen mukaista. Sianlihaan en ole koskenutkaan ehkä 20 vuoteen, naudanlihaa syön vähän - makaronilaatikkoa, lihapullia ja hampurilaisia pitää teinin kanssa välillä tankata. Mutta jauhistakaan ei kestä hankkia mistä vaan, sillä ainakin tyhjiöpakatut halpikset ovat pinkilä limalla runsastettuja, siitä hinta. Pyrinkin hakemaan jauhelihan Hagiksen hallista, josta sitä saa puhtaana ja tuoreena (eli että kokonainen ruhokaan ei ole ollut missään vaiheessa pakastettuna). Nakkeja syödään joskus, lähinnä keitossa, mutta valitsen aina niitä jotka on käytännössä pelkkää jauhoa; karppaajana joutuisin varmaan valitsemaan lihaisia makkaroita (klönttejä, yök).
Silloin kerran kun karppaamista kokeiltiin, ostettiin usein uusiseelantilaista nautaa, sen kun vakuutettin olevan vapaana laiduntanutta. Tiedä sitten oliko, mutta vaikka olisi ollutkin, niin pelkäänpä että ihan yhtä julmasti teurastettua kuitenkin. Pahalla omallatunnolla siis lihaa, punaista lihaa, joutuu syömään vaikka parhaansa yrittäisi. Ihan oma lukunsa ovat sitten broileri ja kalkkuna! En edes halua joutua ajattelemaan sitä kidutusta, mihin ne joutuvat ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseensä (joka lempeimmillään on tukehtuminen umpitäyteen ahdetussa häkissä). Jos maailmassa olisi hitustakaan oikeutta, kaikki tuotantolaitokset lopetettaisiin tällä sekunnilla. Vähintäänkin tulisi miljoonasakon uhalla estää esittämästä härskin harhaanjohtavia mainoksia, joissa terveennäköiset pikku kanaset kuopivat iloisina nurmea aurinkoisella pihamaalla lintujen livertäessä taustalla.
Sitten vielä tämäkin: ruuanlaitto ei tod. ole intohimoni, vaan välttämätön velvollisuus. Olisiko minusta väkertämään ruokia, joiden ainesosien pitää antaa hikoilla tai tekeytyä? Alkaisin jo aamusta stressata ruuanlaittoa, ja kun se elämäkin on vielä hankkimatta...
Uumoilenkin vahvasti, että he jotka karppaamisen kapealla ja verrattain kalliilla polulla jaksavat pysyä, olivat (henkisesti) karppaajia jo ennen kuin koko asiaa oli keksitty. Noita aamuvirkkuja, jänteviä, pitkin vetävin askelin kiitäviä antiloopinmetsästäjiä. Itse olen ihmistyyppinä enempi mollamaijamainen istualtaan marjastaja. Kandeeko siis edes yrittää hei.
(Kun aloitin kirjoittamaan tätä, päätin sallia itselleni yhden suklaakeksin kahvin kanssa. Meni kuusi, he he he. I rest my case. )
(Kun aloitin kirjoittamaan tätä, päätin sallia itselleni yhden suklaakeksin kahvin kanssa. Meni kuusi, he he he. I rest my case. )
Tänään just ajattelin, että ikääntyvien naisten blogi olisi kiinnostava. Meidän ikäisten naisten blogeja, joissa rehellisesti kerrotaan miltä tuntuu ja mitä mielessä liikkuu, ei ole osunut silmiini.
VastaaPoistaPidin siitä, että et taida olla aamuvirkku itsensä löytänyt joogaava tehopakkaus, joka hoitelee aamusiivouksen kuuden aikaan, ryntää sen jälkeen uimaan 10 kilometriä, jolla on elämä hallussa ja yltiöpositiivinen asenne. Taidan siksi liittyä lukijoihisi. Hah, tarvitsen vertaistukea, etten koe olevani ainoa, joka ei ehdi, osaa tai saa aikaiseksi.
Minua hiertää korkea kolesteroli, joka on seurausta liiasta juustosta, suklaasta ja hyvästä ruoasta. Liha on heikko, vaikka tiedän mitä tehdä, en saa itseeni rotia.
Karppaamiseen suhtaudun epäilyksellä. Se ei voi olla pitemmän päälle terveellistä juuri kolesterolin takia.
Itse uskon, että valitettavasti on totta, että pitää syödä vähemmän ja liikua enemmän. Minun on kuitenkin hyvin vaikea saada ruokarytmi sellaiseksi, etten tule pahantuuliseksi ja huonovointiseksi, jos vähennän ja kevennän paljon syömisiäni. Enkä saa liikuttua tarpeeksi, istun liikaa koneella. Lisäksi pitäisi luopua iltaherkuista, jotka ovat yksi heikkouksistani. Mukava iltahetki, hyvä pikkuherkku ja lasillinen viiniä....
Uudessa Suomessa oli 6.4. kylmäävä otsikko: "Lihan hintaan kuolemanvero". Tartarpihvin rakastajana pelkään, että seuraava pihvi juuttuu kurkkuun jo sen vuoksi.
Kaiken keskellä tuntuu siltä, että mietin turhan paljon omaa kroppaani ja itseäni, vaikka haluaisin nähdä ja ymmärtää asioita laajemmin ja enemmän itseni ukopuolelta, enkä olla tyypillinen huonoa omaatuntoa kantava naisihminen.
Kuitenkin, tsemppiä meille ja Iloista Pääsiäistä.
Voi että Riitta, ihan puhut kuin mun suulla. Ei ehdi, osaa tai saa aikaseksi - check. Liikaa herkkua, liian vähän liikuntaa - check. Liikaa koneella istumista - check.
PoistaJa erityisesti tuo viimeinen kappale: just niin! Niin inhoon sitä, että ajatukset pyörii jatkuvasti oman fyysisen ja henkisen tilan tarkkailussa ja niistä johtuvassa huonommuuden tunteessa, kun hitto vie, elämä loppuu vielä kesken ennen kuin ihannetila on saavutettu JA kaikkea ihanaa, kaunista & mielenkiintoista tapahtuu koko ajan itse ulkopuolella, haluun kokea ne!
Mut joo, tsemppiä meille, yritetään vähemmän? Ehkä se ilo siitä irtoaa :)
Hei taas,
Poistaluin juuri Fazerin lehteä Forever Fabulous. (Tämä ei ole mitään mainostusta, mutta pitäähän sitä kertoa lähde ;) Siellä oli pieni juttu Vaasan yliopiston julkaisemasta tutkimuksesta "Kontrollointia ja kaaosta painonhallinnassa". Ajattelin, että sinua kiinnostaisi. Tutkimuksessa haastateltiin 20 painoonsa tyytyväistä ja tyytymätöntä kuluttajaa, jotka jaettiin neljään tyyppiin:
Syylliset lipsujat
-liittävät syömiseen paljon tunteita ja ovat hyvin ylipainoisia. Ruoasta haetaan lohtua ja syyllisyys voi ajaa syömään lisää.
Hintatietoiset stereotyypikot
-luottavat omiin kokemuksiinsa ja tietoihinsa. Suhtautuessaan kriittisesti yleiseen terveystietoon he saattavat syödä epäterveellisesti tietämättään. Hinta on tärkeä ruoan valintaperuste.
Kontrolloivat terveysorientoituneet
- suhtautuvat ruokaan ja syömiseen kriittisesti. He tarkkailevat painoaan, vaikkei tarvetta olisi. He valmistavat ruoan itse ja korostavat luonnollisuutta.
Rennot sallijat
- hyväksyvät itsensä eivätkä halua ottaa painosta liikaa paineita. He tiedostavat terveellisyyskäsitykset, mutta haluavat nauttia elämästä. He kokevat hallitsevansa painoa pienillä arkipäivän valinnoilla.
Hui! Löysin itseni noista kaikista! Ystäväni pystyn helposti sujauttamaan näihin raameihin, mutta minä tunnun poukkoilevan päivästä ja elämäntilanteesta riippuen noiden kaikkien välissä kuin flipperin pallo.
Oi olipa mukava lukea tekstiäsi joka oli kuin omasta elämästäni, tässä juuri luen ja heikkona ihmisena suklaata samalla mussutan.
VastaaPoistaJuuri tämänlaista tekstiä kun lukee, niin helpottaa, etten olekkaan hikipisaroideni kanssa yksin, jossain tuolla on minulla kohtalotoveri.
Olen takkuillut tuon uhkaavasti nousevan painoni kanssa, karppaamalla ja tarkoin seuraamalla ruokavaliotani, ilman tuloksia, aivan kuin läski vain kupeillani kasvaisi ihan omaa tahtia.
Liikkumista olon harrastanut lähes aina, kuten tänäänkin kävin hiihtämässä 15 kilometriä upeassa aurigon paisteessa. Liikun lähes päivittäin paljon jo työnikin puolesta.
Kesällä liikun pyörällä kaikki työmatkat kun tuota julkista liikennettä ei täällä meillä pohjolan perukoilla ole. Ja paino se vain tasaiseen nousee, oisko siis syy tuon juuri syödyn suklaan :-) johon olen vain niin heikkona.
Vaan kaikkiaan oli helpoittavaa lukea noita ajatuksiasi ja niihin on helppo myös yhtyä, tuohon lääkitys puoleen en ole itse vielä ollut valmis alkamaan, vaan yritän kovin kärvistellä ja kestää. vaan eihän sitä tiedä mihin se heikko ihminen sortuu ;-)
Nyt jatkan tuosta auringosta nauttimista ja varmasti käyn sivuillasi uudemmankin kerran kuulumisiasi lukemassa, joten tuhannesti tsemppiä taistoosi ja aurinkoa päiviisi.
t.tinsu
Sullahan on Tinsu tosi hyvin tuo liikunta hallussa, vau! Pysyt ainakin hyvässä kunnossa, vaikka fazerin sininen vähän lanteilla näkyiskin :) Olen ihan kade tuosta että aina olet liikkunut, sillon ei varmaan tunnu vaikealta lähteä.
VastaaPoistaItsellä teettää tosi tiukkaa. 1-2 kertaa viikossa saan käytyä liikuntakeskuksessa, mutta kivaa se ei ole eikä todellakaan mitään tehotreeniä. Vaan kohtahan se on kesä, jospa yrittäisi sitten fillaroida reippahasti.
Mutta se on kumma juttu kyllä, että vaikka karppaat ja skarppaat ruokavalion kanssa niin silti kiloja kertyy? Hmm... Toisaalta, se mitä olen lukenut niin neljän-viidenkympin tienoilla naisihmisille kertakaikkiaan tulee rasvaa takapuoleen, reisiin ja lanteille, se on joku maailmankaikkeuden laki jota ei kai siis voi kiertää millään keinolla :) Joka tapauksessa, itseäni kyllä kiusaa sata kertaa enemmän nämä kuumat ja jääkylmät aallot ja hirveät hikikohtaukset kuin läskimakkarat konsanaan.
Ei mulla siis mitään varsinaista vaihdevuosilääkitystä ole. Nämä lääkärin kirjoittamat mitättömät tabletit ei vaikuta tuon taivaallista, vaikka ensin niin kuvittelinkin, plaseboja varmaan ovat. Kun ne siellä apteekin takahuoneessa salaperäisesti kyhättiinkin eikä niillä ole edes nimeä! Ainoa oikea, toimiva lääkityshän olisi hormonihoito. Se kuulema tehoaa takuulla, vie kaikki oireet. Mutta sitä en minäkään halua eikä sitä mulle edes suositella.
Nuita erilaisia luomutuotteita yritän hankkia sitä mukaa kuin pystyn, jotta edes pientä helpotusta saisi. Päivä kerrallaan tässä siis sinnitellään, siellä ja täällä.
Voi hyvin ja hiihtele tyttö vielä kun lumia riittää!
Anna ripaus tahdonvoimaa mullekkin!
VastaaPoistaOot tiputtanut jo 3,1kg! Minä vaan lihon ja lihon, kun saan jatkuvasti ahmimiskohtauksia. :<
Voi kuule, jos menet lukemaan noita tuoreimpia kirjoituksiani tästä aiheesta, niin näet miten mulle kävi. Huonosti kävi. Taisi joka gramma tulla takaisin. Toivottavasti ei ylikin, sitä en tiedä kun ei ole vaakaa kuin salilla, jossa en (tietenkään) ole käynyt viikkoihin. Aion kyllä jatkaa; pakkohan se on kun on vuoden kytky tullut tehtyä enkä pysty hyvällä omallatunnolla vaan makoilemaan kun tililtä lähtee joka kuukausi (mun mittapuulla) iso summa.
VastaaPoistaMullahan oli laihdutuksen lässähtämiseen syynä, tai tekosyynä, isän kuolema huhtikuussa, sen jälkeen ei millään jaksanut vahdata syömisiään. Tuli vedettyä välillä kaksin käsin herkkuja, sitten väliin mahtui päiviä että vasta myöhään illalla tajusi ettei ollut muistanut syödä mitään.
MUTTA en ole antanut periksi tästä notkahduksesta huolimatta. Enkä tulevista notkahduksista huolimatta. Tässä nyt vain hapuilen että miten tarkalleen jatkaisin.
Yhden asian olen päättänyt: vaikka haluan laihtua, niin tästä eteenpäin en suostu enää siihen, että ajatukseni pyörivät koko ajan ruuassa ja herkuissa! Että koko ajan pitää miettiä että saako tuota syödä. Ja että lähes koko ajan on paha mieli, joko sen takia että söi jotain kiellettyä tai sitten sen takia, että ei syönyt sitä, mutta jäi haikailemaan sen perään ja miettimään, että mitä järkeä on kohta edes elää jos koko ajan joutuu taistelemaan. Onko naurettavampaa syytä kitua?
Jossain päin kärsitään nälkää ja sotia ja julmaa oikeaa kidutusta, ja me täällä, kaiken yltäkylläisyyden keskellä, "joudutaan" kitumaan sen sijaan että voisimme olla iloisia ja nauttia elämästä kun kerran satuttiin syntymään hyväosaisten porukkaan? En tiedä...
Olen funtsaillut, että kaikki tämä järjettömyys johtuu loppujen lopuksi rahasta. Rahanhimosta. Sen vuoksi yli puoli maailmaa näkee nälkää, ja sen vuoksi meille toisille tyrkytetään kaikkea - ja helpoiten kaupaksi menee tietysti herkut, niistä kun saa pikkurahalla mielihyvää. Toiseen korvaan huutavat sitten syyllistäjät, että jos et liiku, niin lihot, sinä heikko ja tyhmä, että osta tästä kolmensadan lenkkarit ja kotigymlaite niin laihdut. Ja eurokasat kilisee tuotevalmistajien ja markkinoijien taskuihin..
Yritän siis sanoa, että tosi vaikea on sitä tahdonvoimaa itsestänsä kaivaa. Siitä ei ainakaan pidä syyllisyyttä kantaa, muuten menee täysin ilo elämästä. Kunhan yrittää parhaansa ja katsoo mihin se riittää, kuten urheilijat sanoo :)
Lopuksi vielä tuo Riitankin mainitsema keino, joka on ainoa mikä mulla jotenkin toimii: Älä osta kotiin mitään herkkuja. Älä osta. Älä osta. Älä osta!
(Jos tää mun hypnotisointi tehosi suhun, niin kerro :)
Tämä lisäys vielä:
VastaaPoistaMeillä sitä tahdonvoimaa vaaditaan noiden herkkujen suhteen, joillekin niiden vältteleminen ei tuota mitään tuskaa - no ei kai, jos ei niistä tykkää! Itsekin tunnen yhden ihmisen, joka ei ikinä, edes lapsena, ole tykännyt makeasta. Mutta jokaisella on asioita, joiden suhteen vaaditaan itsekuria, ja jota ei takuuvarmana ihan aina löydy. Että ei olla liian ankaria itsellemme, ei me olla yhtään sen huonompia ihmisiä kuin vaikka kauneusleikkauksiin koukkuun jääneet, niillä vaan menee enempi rahaa - eikä tulos ole aina toivotunlainen. Mieluummin olen mahasta läski kuin alienin näköinen naamasta, kiitos kysymästä!