Vaihdevuodet TASAISTA TAAS

Oli niin ankea tuo edellinen postaus ja varsinkin otsikko, että ajattelin päivittää tilanteen.

ONGELMAT SELVISI OIKEALLA LÄÄKKEELLÄ

Viime kerralla pauhasin kun kuumat aallot ja muut oireet palasivat. Sitten vihdoinkin apteekeista alkoi pitkän tauon jälkeen löytyä oikeaa lääkettä, Indivinaa, ja oireet pikkuhiljaa vaimenivat. Edelleen saan karseita hikoilukohtauksia jos joudun puuhaamaan jotain fyysisesti rankkaa, mutta muuten on ihan normiolo.

Saas nähdä sitten mitä tapahtuu, kun hormonilääkitys täytyy lopettaa. Koska jossain vaiheessa niin tulee tapahtumaan. Se vähän hermostuttaa, vaikka turhaahan se on - käy niinku käy.

Sitä paitsi, mistä sitä tietää onko enää edes hengissä muutaman vuoden päästä!

Parasta vaan ottaa iisisti ja nauttia hyvistä asioista elämässä, niitä on vielä paljon.

Vaihdevuodet TAKAISIN HELVETTIIN

Rauha-kissa tässä kanavoi tunnetilaani.

Terve taas. Palasin tämän päivityksen tekemään, jotta tiedätte, että näinkin voi käydä:
KUUMAT AALLOT ALKOIVAT UUDESTAAN.

(Paljon ennen näitä helteitä, eivät siis liity toisiinsa.)

Viime keväänä aloittamani Indivina-lääkityksen teho alkoi kolmisen kuukautta sitten vaimentua. Pikkuhiljaa tuli yöhikoilua ja aaltoja, laimeita kuitenkin. Pyysin lääkäriltä uutta reseptiä, vahvempaa annosta. Vaan kuinkas kävi - en saanut vahvempaa versiota enkä enää edes tavallistakaan, koska koko hemmetin Indivina oli loppunut koko Suomesta!

Indivinalla ei ole rinnakkaistuotetta. Se on ainoa valmiste, joka on tarkoitettu naisille, joilla on ollut vaihdevuosioireita jo vuosia ennen lääkkeen aloitusta. Sain tilalle uuden valmisteen, jota oli tarkoitus käyttää ne kuukaudet ennen kuin Indivinaa taas saisi. Olisi luullut lääkärin etsivän tilalle valmisteen joka on niin lähellä Indivinaa kuin mahdollista, eikö?

No, melko pian alkoi kipu alaselässä. Pidin sitä rasituskipuna, kun on ollut muuttoa ja muuta touhuilua. Sitten alkoi vuoto, oikein kirkasta kunnon verta, ja kova alavatsakipu. Ihan kuin menkat. Siinä sitten vedät henkeä ja kiroat ja huolestut; verenvuoto on todella huono juttu, jos viimeiset kuukautiset loppuivat seitsemän vuotta sitten JA kun käytössä on kuitenkin hormonikorvaushoito.

Siitä sitten lääkäriin, joka silmät ymmyrkäisinä ihmettelee, että mitähän tässä nyt pitäisi tehdä, voi voi...
- No jos vaikka laittaisit lähetteen Naistenklinikalle?

Rempatun Naistenklinikan päivystyksessä oli hienoa ja siistiä, ja kun hoitaja näki kehnon kuntoni, ohjasi hän minut vielä erilliseen odotushuoneeseen pötköttelemään ja toi kipulääkettä. Kauhean hyvä palvelu! Tunnin päästä pääsin lääkärin tykö.

En viitsi pitkästyttää selostamalla käyntiä sen kummemmin, mutta tutkittiin kunnolla. Labrat ja koepalat otettiin, vaikka lekurin diagnoosi olikin jo 90% valmis ultran jälkeen. Syy kipuihin ja vuotoihin oli uusi lääkkeeni, täysin vääränlainen! Minulle oli määrätty valmistetta, joka on tarkoitettu naisille, joilla vaihdevuodet ovat vasta ihan alussa. Ja sen kuuluukin aiheuttaa vuotoa! SIIS JUMALAUTA.

Nyt on käytössä sitten valmiste numero kolme. Muutaman päivän käytön jälkeen kivut ja vuoto vähenivät ja lakkasivat pian kokonaan. Mutta, mutta - kuumat aallot ovat vaan jatkaneet yltymistään! Olo alkaa olemaan sama kuin ennen lääkityksiä, tosi paskamainen ja toivoton.

Ei tässä muuta voi kuin odottaa, että sitä Indivinaa taas apteekkeihin tulisi. Eikä ole mitään takeita, että edes vahvempi Indivina enää toimisi. On tapauksia, joissa kuumat aallot ovat palanneet jäädäkseen vaikka mitä pilleriä olisi popsittu. Kertoi eräskin lääkäri.

Toisin sanoen: kärsin ensin kuusi vuotta kamalia oireita luomuna, koska rintasyöpäriskini on normaalia suurempi, sitten taivuin hormonilääkitykseen kun vakuuttivat että riski on sen arvoinen - ja nyt ollaan sitten siinä jamassa, että on SEKÄ aaltoja ETTÄ tummanpuhuva riskipilvi pään päällä.

Että kannattiko aloittaa hormonikorvaushoito?

Uusi blogini: Yhden naisen kolmas elämä

http://mvarish.blogspot.gr/

Siellä en valittele vaivojani, vaan kertoilen kokeiluistani. Tempuista, joita voin tehdä nyt, kun elän kolmatta elämääni; kun on ruuhkavuodet takana ja kuopuskin lähtenyt omilleen.

Toistaiseksi blogiin on kertynyt vasta muutamia tarinoita Kreikassa asumisesta sekä housesittingistä. Ja vähän muutakin. Pieni paikkakunta Peloponnesoksella, jossa asustelen, tuntuu kirvoittavan fiktiivisiäkin tarinoita.

En itsekään tiedä, mitä tuleman pitää jatkossa. Parhaani teen, ettei ainakaan nynnyilyksi mene. Siis elämä. Katsotaan mihin tämä viileämpi virtaus vie!

Kuumat aallot kuljettaa - THE END -

Hormonihoito tehosi, aallokko vaimeni, blogi päättyy.

Kuusi vuotta sitten aloin kirjoittelemaan kuumista aalloistani, viattomana kuvitellen, että ne kestäisivät vuoden tai kaksi. HAH! Monen monta joulua ja juhannusta myöhemmin jouduin katsomaan karvasta totuutta silmiin; ei niillä ollut aikomustakaan loppua. Lääkärikin sanoi, että oireet saattavat kestää lopun elämän, mikä oli masentavinta mitä olin kuullut naismuistiin.

Viimeisinkin hermosäie napsahti sitten poikki keväällä, kun aallot alkoivat vaimentumisen sijasta vain pahentua. Luomuna oli ollut tarkoitus painaa loppuun asti, mutta toisin kävi, taivuin hormonikorvaushoitoihin. Ne alkoivat tehota noin kuukauden käytön jälkeen, enkä kadu päätöstä vaikka pienessä paineessa joudunkin elämään. Jos sairastun, niin sairastun. Pääasia, että nyt saan elää ilman hirvittäviä hikoilukohtauksia ja muita oireita, joista olen auliisti tässä blogissa kertonut.

Onhan täällä ollut muitakin aiheita vuosien varrella. Erityisesti laihdutus, josta uhmakkaasti lupasin luopua pari kirjoitusta sitten. Aion edelleenkin olla laihduttamatta - siinäpä lupaus, joka tuntuu mukavalta jo pelkästään lausua - mutta meinaan kyllä jatkaa vyötärön metsästystä eli vatsan alueen rasvakerrosten keventämistä kunhan elo tässä vähän rauhoittuu.

Nyt on ollut turhan hektistä terveellisen syömisen opettelua ajatellen; erikoista matkustelua ja erityisen hankalaa moneen osoitteeseen muuttamista monta viikkoa putkeen. Ja kuten aina erikoistilanteissa, en jaksa paneutua ruuanlaittoon enkä edes terveellisiin välipaloihin, vaan vedän pizzaa ja pikkuleipiä cokiksella. Pääasia, että saa äkkiä murua rinnan alle, niin pääsee taas jatkamaan puuhailua. Palaan kyllä ruotuun, kun tämä yletön touhuaminen on ohi. Muutaman viikon kuluttua. Ruokailun kannalta, siis.

Muilta osin erityinen ajanjakso elämässä ei kuitenkaan pääty tähän. Päinvastoin, tästä se vasta alkaa!
Nyt kun ei kuumat aallot enää kuljeta, vaan elämänvirta vie, on jänskää katsoa että minne.
Kunhan tämä vanhan elämän paketoiminen (ja nuorison auttaminen oman elämänsä alkuun) pian loppuu, niin aloitan uuden blogin "Mennan kolmas elämä". Sieltä saat lukea housesitting-keikoistani ja kokeilustani Kreikassa asumisesta, ja ties mistä muusta, mitä tämmöinen 58-vuotias täti-ihminen onnistuu toteuttamaan. Voit myös seurata, kuinka vyötärön metsästys etenee - tai sitten ei.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, Kuumat aallot kuljettaa kuittaa!

Vyötärön metsästys: osa 2 PROJEKTI YSKÄHTELEE

Mansikan itsepoiminta on ihan parasta!

Pakko tunnustaa, vaikka nolottaa, että vähän kehnosti on projekti lähtenyt alkuun. Sinänsä hullua, koska innostus on edelleen suuri, ja motivaatio. Silti havahdun lähes joka päivä siihen, että taas tuli ostettua kaupasta sokeria & vehnää jossakin muodossa. Yleensä berliininmunkkina.

Eikä alkuvuodesta tosi hyvin alkanut terveellinen ruokavalio muutenkaan jaksa enää potkia. Vielä jokunen viikko sitten pystyin pitämään kiinni siitä, että joka aterialla oli paljon kasviksia, mutta nyt sekin on hiipunut. Hyvä kun saan tomaatin pilkottua lautaselle. Enkä tee enää kolmea fiksua ateriaa päivässä + välipaloja, ettei aterioiden välillä nälkä kasvaisi liian suureksi.

Kaiken huipuksi olen sortunut taas typerään naposteluun; vähän väliä pitää käydä jääkaapilla tai muulla kaapilla kurkistamassa, että olisko täällä jotain pientä hyvää. Ja koska en ole noudattanut fiksua linjaa kaupassa, niin onhan siellä. (Tähän raskaus huokaus.)

Jotain hyvääkin: en ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon kuten kautta vuosien tässä vaiheessa olen tehnyt. Siis ihan aina. Nyt jaksan edelleen uskoa itseeni, en ole heittänyt tieten tahtoen läskiksi. Eli kyllä tästä vielä noustaan, pohjalta ei pääse kuin ylöspäin!

Onpa turha päivitys, nollainformaatiota, ehkä ajattelet. Halusin kuitenkin jakaa tämänkin, koska tiedän, että en ole ainoa polulta hairahtunut. Yhdessä kaaduttiin, mutta hei, noustaan myös yhdessä! Kohta notkuu toripöydät ihania tuoreita makeita terveellisiä herkkuja, mansikoita ja herneitä, ja heti perään mustikoita, vadelmia ja herukoita, nomnom. Torilla tavataan, ystäväni?

Waihdevuodet NYT NIITÄ HORMONIMYRKKYJÄ TÄNNE!

- JA VÄHÄN SASSIIN!  *

Seitsemäs vuosi kamelin selän katkaisi


- Parasta myrkkyä mitä löytyy, ihan sama, kuollaan sitten siihen syöpään!
Ei siinä lääkäriparka edes yrittänyt ottaa tilannetta haltuun, vaan kirjoitti ääneti reseptin. Varmaan oli ymmärtänyt parista lauseesta, että jos ihminen on kohta seitsemän vuotta kärvistellyt helvetillisissä kuumissa aalloissa ja kokeillut jo kaikkea muuta paitsi hormonikorvaushoitoa, on turha alkaa kyselemään mitään.

Ennen apteekkia kävin sentään verikokeissa ja rintojen ultraäänitutkimuksessa. Mammografiaan yrittivät raijata väkipakolla, mutta en suostunut. Se on aina sattunut enemmän kuin kuuluisi, olen pyörtynytkin pari kertaa, ja nyt rintojen pienennyksen jälkeen jo pelkkä mielikuva prässikoneesta pisti hyperventiloimaan. Elokuisen leikkauksen jäljiltä rinnat ovat nimittäin edelleen arat ja niitä vihlookin aina välillä. Sormella jos painaa, niin sattuu. Mutta se ei haittaa, pieni hinta muutoin niin isosta ilosta.

Ultrassa selvisi syy kosketusarkuudelle: molemmissa rinnoissa on useita pieniä kystia, leikkauksessa syntyneitä. Ne voivat kuulema kasvaa ja muuttua pahalaatuisiksi, tai sitten eivät. Mutta tämän epävarmuuden tienhän valitsin jo sillä hetkellä, kun päätin aloittaa hormonikorvaushoidon. Kuusi vuotta olin siitä kieltäytynyt, validista syystä: rintasyöpäriskini on koholla, koska äitini sairastui siihen 55-vuotiaana. Rankoista hoidoista huolimatta hän menehtyi 57-vuotiaana, vuotta nuorempana kuin mitä itse olen nyt.

Tiedän, tiedän, ei saa antaa pelolle valtaa. Mutta ei se ole pelkoa, mitä nyt tunnen, se on alistumista. Kyllä se syöpä tästä puhkeaa. Näen jo itseni heräämästä leikkauksesta, jossa poistettiin toinen tai molemmat näistä herttaisenkeveistä rinnoistani. Tiedän, että viereiseen petiin sattuu joku sympaattinen, ylipirteä kolmentoista lapsen äiti, jonka reippautta kaikki ihailevat, ja joka yrittää puhkua minuunkin taisteluhenkeä. "Ei me tähän kuule kaaduta, sisko!" Mutta minä olen luuseri ja teeskentelen nukkuvaa.

Näen itseni istumassa sytostaattihoidoissa, letku käsivarressa kuten elokuvissa, ja tiedän, että tulen voimaan niin pahoin että sitä ei osaa edes kuvitella. Olen eirtyisen herkkä voimaan pahoin, sitä aina ihmetellään kun olen syystä tai toisesta sairaalahoidossa. Anestesia- ja kipulääkkeet saavat oksentamaan ja yökkimään tyhjää vielä pari vuorokautta operaatiosta. En pysty juomaan, saatika syömään, ja kotiin lähtemisestä tulee aina vääntöä ja tuskien taival. Syöpämyrkkyjen jäljiltä olo on takuulla niin kamala, että haluaisi vain äkkiä päästä koiranputkea kasvamaan.

Sitten sädehoito, siihenkin joudun. Se ei kai satu eikä okseta, mutta kun on - tietysti - jumalaton ahtaan paikan kammo niin eihän siitä tuubiin ahtautumisesta mitään tule. Saan vain hankalan potilaan maineen eikä minulle tuoda peittoa, vaikka hampaat kalisten sitä rukoilen.

Peruukki vai ei? Lähtökohtaisesti olisin sitä mieltä, että kyllä, ehdottomasti. Niitähän on tosi kauniita, aidon tukan näköisiä. Saisi kerrankin kokeilla mitä on olla sähäkkä punapää tai dramaattinen mustatukka. Pulmusten Peggy tai Kleopatra. (On tietysti mahdollista, että persoona ei muutu mukana.) Mutta jotain vikaa peruukeissa on oltava, kun niin moni ei halua niitä käyttää. Kietovat mieluummin päähänsä huivin, joka istuu liian tiukasti ja syöpä näkyy kilometrin päähän. En edes omista huiveja! Mutta ehkä käy niin, että se, miltä juuri silloin näyttää, on murheista pienin. Tinder-profiilin luominen ei ehkä käy edes mielen vieressä.

Mutta hei, ennen kuin kaikki tuo kurjuus alkaa, niin on hetken aikaa aivan mahtava olo! Ei aaltoja, ei ahdistuskohtauksia, ei unettomia öitä, ei tuskaisen hikisiä hetkiä vieraiden ihmisten parissa, on tämä vaan niin ihanaa - paitsi ettei ole! Edelleen aallot tyrskyää, ihan yhtä kuumina! Ketuttaa ihan huolella, kun on ison riskin ottanut, eikä helpotusta ala kuulua. Okei, on aallot vähän sentään harventuneet, joten katsotaan nyt vielä. Vastahan tässä kolmatta viikkoa mennään.

Eikä sentään kaikki ole syvältä. Ärtyneenkin sielu hyrähtelee, kun valo on kirkasta, ilma lämmintä, meri sininen ja vihreys henkeäsalpaavaa!  <3 KESÄ <3



Note: Blogin tekstit sisältävät mustaa huumoria & sarkasmia



* Kuvani muokkauksesta kiitokset Hannulle!

Vyötärön metsästys: osa1 NYT SE ALKAA

Uusi projekti: Vyötärön metsästys

Sanoin, että lopetan laihduttamisen. Niin teenkin. Ei enää vaakaa.

Mutta ryhdyin tositoimiin mahan kanssa, se on pakko saada pienemmäksi. Pakko. Uskon, että siellä on sisäelimien välissä pahaa viskaalista rasvaa, mutta ei sitä tutkittu ole. Ihan sama, pienemmäksi vatsa pitää saada. Vyötärö esiin. Kun vartalomalli on omppu, niin se on kyllä tosi vaikeata. Mutta ei se mahdotonta ole.

Otin mäkilähdön projektiin liittymällä 8 viikon pituiselle verkkokurssille, jossa läskejä karistetaan syömällä. Ei siis pussikeittoja tai paastoamista (niin hyvä kuin 5:2-pätkäpaasto onkin). Tässä ohjelmassa syödään paljon, viisi ateriaa päivässä. Kaksi niistä on ruokaisia välipaloja, muut kolme kunnon aterioita. Aamiainen, lounas, päivällinen. Täyttäviä annoksia, joissa kaikissa tarpeeksi proteiinia ja rasvaa ja hyviä hiilihydraatteja. Siis lihaa, kalaa, raejuustoa ja kananmunia tms, rasvaa öljyistä, voista, pähkinöistä ja kasviksia ja palkokasveja ja juureksia puoli kiloa päivässä.

Aivan valtava muutos meikäläiselle, jonka aamiainen on ollut lähinnä muroja ja lounas leipää, pullaa ja pannullinen kahvia. Eikä mitään välipalaa, päivällinen vasta 18-20 maissa. Ja sitten mitä myöhempään olen valvonut, sitä enemmän olen ennen nukkumaan menoa mussuttanut. Yleensä kaikkea epäterveellistä, sokeriahan pitää saada että pysyy hereillä. Koska onhan se elintärkeää saada vielä yksi jakso katsottua jostakin Netflix-sarjasta! (Olen idiootti, tiedän, niin typerä etten tajua miten voin ylipäänsä olla enää hengissä.)

Tästä ohjelmasta (verkkokurssista) vielä, että tarkoituskaan ei ole yrittää päästä vyötäröläskeistä 8 viikossa. Duh! Ei, tavoite on päästä ihan oikeasti kiinni terveellisemmistä elämäntavoista. Oppia syömään oikeata ruokaa pari kertaa päivässä, niin ei pääse nälkä yllättämään. Koska nälkäisenä sitä tosi helposti sortuu berliininmunkkeihin tai mihinkä vaan, minkä nopeasti ja ennen kaikkea helposti saa nenänsä eteen. Eli jotain mässyä jolla pärjää siihen asti, että jaksaa tehdä ruokaa.

Tiedän, tiedän. Onhan näitä oppeja lueskeltu lehdistä jo vuosikausia. Mutta asiasta lukeminen ja asian tekeminen ovat kaksi eri juttua, enkä itse olisi päässyt haikailua pitemmälle ilman tämmöistä valmiiksi laadittua ohjelmaa. On ihanaa, kun joku kertoo jokaiselle päivälle mitä tehdä, ei tarvitse kuin totella!

Aloitin juuri neljännen viikon ja alan jo muistaa ulkoa, mitä ruoka-aineksia ateriaan tulisi kuulua. Esimerkkinä vaikka tämänpäiväinen aamiaiseni: kahden munan munakas, jossa paprikan paloja joukossa, lisäksi raejuustoa puoli purkkia, minitomaatteja, porkkanaraastetta, kurkkuviipaleita, muutama hasselpähkinä ja pari mukillista kahvia. Ihan helppoa!

Okei, kurssin ohjelmaan kuuluu myös jokaiselle päivälle suunniteltu liikuntajuttu. Joku ihan simppeli, jonka voi tehdä kotona, kuten vatsarutistukset tai lankutus ja mitä niitä on. Sitä ennen lämmittelyksi vaikka kuntopyöräilyä.

Noh, oma versioni liikuntaohjelmasta on se pelkkä pyöräily. (Eikä sitäkään joka päivä.) Mutta on minulla siihen hyvä perustelukin: tarkoitushan oli opetella fiksumpaa arkielämää, eikö, jonka voi ottaa tavaksi? Ihan suorilta voin sanoa, etten takuulla tulisi vastaisuudessa kotioloissa kyykkäilemään. Mutta siihen kuntopyöräilyyn voisin koukuttua. Kun se on niin helppoakin, koska pyörä löytyy kotoa.

Ja sitten (rummunpärinää) tulos 3 viikon jälkeen: -2cm pois vyötäröltä. Ihan hiton hyvä alku minusta. Enää 13 senttiä ja tavoite on saavutettu!

P.S. Ei tässä kaikki ollut, alkua vasta. Jatkossa tulen selvittämään, kuinka suolistoremppa tehdään ja miten se vaikuttaa, etsin täsmäliikkeet keskivartalon muokkaamiseen ja paljon muuta!