maanantai 24. lokakuuta 2011

Kahvit kaupungilla: Kupponen henkevässä seurassa

Suomen Spiritualistisen Seuran ovi oli valmiiksi auki, mikä sopi teemaan, joka oli Avointen ovien päivä. Ilmaiset meedioistunnot ja tarot-tulkinnathan oli niin iso houkutin ja Alppitalo tuossa niin lähellä, että sain kuin sainkin itseni raahattua paikalle. Siitäkin huolimatta, että arvelin tuvan olevan täynnä joko spiritismilautoja kaupittelevia hurupäitä tai sitten hartaita, harmaita mummeleita. Ja olihan siellä niitä jälkimmäisiä, mutta vain ehkä viidesosa porukasta. Loput oli ihan sekalaista sakkia, paitsi että joukosta puuttui, ylläriylläri, kokonaan miehet.

Paitsi että yhtäkkiä ovensuuhun ilmestyikin yksi, semmonen parimetrinen ja nelikymppinen Martti Suosalon oloinen. Oli se ensin niin eksyneen näköinen siinä sukkasillaan, että jokainen meistä naisihmisistä olisi rientänyt hätiin jos se olisi katsekontaktin ottanut. Mutta hänpä kokosikin ihan itse itsensä ja siirtyi sivuilleen vilkuilematta, parilla pitkällä vetävällä askeleella myyntipöydän ääreen. Siitä tuli sitten turvapaikka. Kaikkihan me syrjäkarein vilkuiltiin ja odotettiin seuraavaa siirtoa, mutta ei se muuta tehnyt kuin selaili kirjaa toisensa perään. Tai ainakin oli selailevinaan. Mutta silti siitä ei saanut silmiään irti, sen habitus oli nimittäin niin huippu. Tyyppi seisoa törötti kaikessa komeudessaan jalat leveässä haara-asennossa, lantio edessä, hartiat takana, leuka vähän pystyssä ja pää vähän kallellaan ja omahyväinen hymynpilke toisessa suupielessä. Samanlaista reteyttä ei yleensä näe kuin savolaisen autokorjaamon pihalla! I-ha-na. Ja niin urheasti mukavuusalueensa ulkopuolella.

Muuta mielenkiintoista siellä ei sitten näyttänyt olevankaan, ja koska olin tullut tavoilleni uskollisena myöhässä niin kaikki meedio- ja tarotvuorot oli jo jaettu. Meinasin jo lähteä pois, mutta sitten joku tuli kysymään jonotanko henkiparannukseen, ja se tuntui vähän kohtalon johdatukselta ja uskaltauduin kokeilemaan. Tosi kultaisen oloinen täti piteli käsiäni omissaan, pidin silmiä kiinni ja tuli mukavan rauhallinen olo. En oikein osannut odottaa mitään. Sitten hän siirtyi taakseni seisomaan ja laski kädet harteilleni, ja silloin rinnassa rusahti lujaa, sydämen kohdalla, vähän kuin olisi salama iskenyt. Säikähdin tietysti ja sain tosissani pidätellä, etten räjähtänyt itkuun; tuntui, että jos olisin antanut mennä, ei sille olisi tullut loppua. En tiedä, mitä siinä tapahtui, enkä kysellyt. Jotain. Järkytys vaihtui kuitenkin nopeasti takaisin rennon rauhalliseksi ja lämpöiseksi oloksi.

Harmillista oli, että se karismaattinen miekkonen oli häipynyt poissaollessani paikalta. Olisin vaikka väkisin raahannut sen kokeilemaan sitä henkiparannusta; jotainhan se selvästi oli hakemassa, kun kerran paikalle oli tullut. No, toivottavasti se löysi etsimänsä sieltä myyntipöydästä.

Kahvit. Valkoisella liinalla katetulla pöydällä oli koruton kattaus: kahvia termarissa, Hyla-maitoa ja keksivati. Sekä purkki vapaaehtoista kolehtia varten. Mutta jotenkin siitä sähkäristä jäi niin autereinen olo, että pahvimukista juotu kahvi ja kaupan kaneliässät maistuivat aivan kertakaikkisen jumalaisilta.

Kotona katsoin sivistyssanakirjasta, että mitä se spiritualismi tarkalleen ottaen on. "Käsitys, jonka mukaan välitön yhteys Jumalaan on tärkeämpi kuin kirkkolaitos, Raamattu ja sakramentit." Okei, ostan! Olin nimittäin käynyt jo edellisviikolla netissä tutkailemassa, miten kirkosta erotaan. Sattumaako?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti