lauantai 20. lokakuuta 2012

Eloa naisen aikuisen: LEMMENJUNA MENI JO



Muistan hetken pilkuntarkasti. Se oli helmikuun 12. päivä vuonna 2008. Alkuilta, pientä pakkasta. Kävelytin koiraa alas jäistä ulkoilutietä kohti Ratsaspuistoa. Napsautin päälle edellisenä iltana lahjaksi saamani ruusunpunaisen iPodin, josta olin ollut aivan haltioissani. Sitten korviini kajahti James Bluntin kauniin biisin ensimmäinen säe. "My life is brilliant." Kurkkuun nousi pala; tuo ei ole totta.


Biisi jatkui, tuli kertosäe. "You're beautiful, you're beautiful, you're beautiful it's true". Äkkiarvaamatta parahdin itkuun ja nykäisin paniikissa koiraparan sivupolulle. Mitä kauemmas katuvaloista pääsin, sitä lujempaa haukoin henkeä, kompastelin eteenpäin naama märkänä ja ulisin. Julma, raaka fakta oli salamana taivaalta iskenyt aivoihin (tai alitajunnasta, luultavimmin): en ikinä enää kuulisi noita sanoja! Ei koskaan enää "olet kaunis", ei kenenkään suusta, ei tässä elämässä!

Sitä seurasi vielä rujompi, yhtä selvänäköisen kirkas oivallus: en koskaan enää kuulisi "rakastan sinua". En ainakaan vilpittömästi lausuttuna. Itkin itseni tyhjäksi, palasin naama pilkullisena sisälle enkä edes yrittänyt selitellä miksi viivyimme ulkona niin pitkään. Ei sitä kyllä kysyttykään. Puoli vuotta myöhemmin jätimme mieheni kanssa yhdessä avioerohakemuksen, ilman dramatiikkaa.

Noista lohduttomista oivalluksista on nyt kulunut neljä ja puoli vuotta, eikä mitään ole muuttunut. Suren asiaa yhä, ikävöin kuulla noita sanoja yhä. Jotta voisin ne joskus vielä kuulla, pitäisi rakastua, mutta en edes leikittele ajatuksella. En haluaisi sitä. Enkä usko että se olisi mahdollista. Aina joskus kun tahtomattani näen ryhdittömän kuvajaiseni Siwan ikkunasta tai otsanahasta alkaen lattiaa kohti valahtaneen naamani jossa suupielet kaartuvat alaspäin, niin olen vilpittömän tyytyväinen etten edes haikaile uutta miestä. Kauheata sanoa, mutta tämä on totta: en varmaan huolisi sellaista joka huolisi minut!

Yritän välillä miettiä, että mitä tilalle, mitä rakkaussuhteiden tilalle? Maailman upeimmat lapset ja syötävän suloiset lapsenlapset ja poutapilvet ja perhoset ja hyvät kirjat jada-jada-plaa-plaa tuo tietysti mielettömästi sisältöä elämään, mutta haluan vielä muutakin. Jotakin muuta kuin mitä jo on, jotain samalla lailla omaa ja sykähdyttävää kuin romantiikka. Mitä ihmettä se voisi olla, että se olisi sellaista, että sen voisi myös saada? Jään miettimään... ja miettimään...

Ainakin kannattaisi jättää romanttiset elokuvat väliin, sen tajuan, niin ei tulisi näin noloja blogituksia. Aion silti julkaista tämän, sillä toivon, että se lohduttaisi jotakuta toista, joka luulee ettei kukaan muu tunne ja ajattele näin säälittävästi. Juna meni jo, mutta tarvotaan me radanvartta, ties vaikka sulle kuitenkin tulis komea konnari tai muu kiva ylläri vastaan... :)




3 kommenttia:

  1. Puhuttelihan tämä postaus.. omakuva on huono. En tiedä olenko miesten mielestä viehättävä ensivaikutelmaltani. Luulen että olen julmempi arvostelemaan itseäni. Kun pönöttää paikat ja toiset roikkuu.

    Mutta minulla ei ole ikään liittyvää häpeää tms. Ja hyväksyn suuremmaksi osin ikääntymiseen liittyvät asiat, joten ottaa ihmeeksi se, että jotkin miehet luulevat, että ikääntynyt nainen olisi parikymppisen timmissä kunnossa. Että kuvitteleeko ne tosiaan sellaisen löytävänsä.

    Ja säälin heitä. Yksikin deittiviesti kertoi kaiken, että hän sai viestini siksi kun oli kuva.... että turha puhua ettei ulkonäöllä ole merkitystä... ihan oikeasti.

    Minun ongelmani lähinnä on se etten pysty rakastamaan ketään vähiten itseäni. En siitä pelosta, etten selviäisi sitten KUN se loppuu. En ole kiinni kenestäkään ettei ole vaikea menettää.

    Päässäni kieppuukin tämä asia, että olisiko suorilta unohdettava haihattelut ja juuri tuon romantiikan nälkä ja todettava ettei miehet ole minua varten kuten ei tietenkään naisetkaan.

    Sain työn puolesta kuulla että on olemassa ruiske jolla saadaan sukupuolivietti katoamaan. Luulisi että vv hoitaisi senkin vaan veet... enkä tarkoita karvanpoisto Veet-valmistetta....

    Surettaa miten monta mahakasta ihanaa miestä yksinään murehtii yksinäisyyttään ja sitten nämä saatanan nuoruutta janoavat palleillaan ajattelevat ja elimellään puhuvat laittavat niitä ilmoituksiaan ja varsinkin vastaavat niihin. Nyyh.

    VastaaPoista
  2. Outsa, taas niin asian ytimeen. Luulen. Kovasti särähti korvaan tuo "En siitä pelosta, etten selviäisi sitten KUN se loppuu". Jos tajusin oikein, niin et edes haluaisi aloittaa suhdetta koska pelkäät sen loppumista? Nuorena luulin, että itse olin samanlainen, ehkä olinkin.

    Tottakai ulkonäöllä on merkitystä - eihän millään muulla merkitystä tunnu olevankaan! Sekä miehet että me naiset olemme joka päivä mojovan painostuksen kohteina, kun mainokset, kiiltäväkantiset lehdet ja nettipalstat vääntävät rautalangasta minkälaiselta kuuluu näyttää. Eikä ikä armahda, ei todellakaan! Samat mediat hehkuttavat "upeasti ikääntyneitä" kuusvitosia pillihousuissaan ja pitsitopeissaan ja kirurgin kautta kohennetuissa silmissään, huulissaan, poskissaan, tisseissään, vatsoissaan etc. Jos rahaa riittää, et enää vanhene. Jos vanhenet, niin olet "antanut periksi" ja saat, mitä ansaitset - nuorempien halveksuntaa ja oman ikäistesi kulmien kohottelua. Tai et mitään sen kummempaa, jos olet kaltaistesi seurassa.

    (jatkuu seuraavassa numerossa, nyt pitää juosta asioille)

    VastaaPoista
  3. Outsalle, osa 2: Ensinnäkin, ihan vilpittömästi olen iloinen ettet kärsi ainakaan ikäpaineista - ja jos oikein osasin lukea, niin et ulkonäköpaineistakaan. Ongelmia itsetunnon kanssa silti meillä kummallakin.

    Ja aivan, säälittävää tuo, että keski-ikäsetkin miehet haikailee kaksikymppisten perään, tai ainakin kaksikymppisten näköisten. Eli ulkonäkö merkkaa eniten useimmille äijille. Toiset näköjään kehtaa sanoa sen ääneen, Viagrat taskussa, ilmeisestikin justiin noilla deittipalstoilla - onnea metsästykseen vaan heille.

    Hyvä huomio tuo, että varmaan on toisenlaisiakin miehiä, mutta ne ei liiku nettimaailmassa eikä missään muuallakaan eikä niistä siksi kukaan tiedä. JOS, siis jos jos jos, joskus kaukaisessa tulevaisuudessa lähtisin vielä kokeilemaan onneani miesten kanssa, en todellakaan tiedä että mistä se pitäisi aloittaa! Luojan kiitos se ei nyt todellakaan ole ensimmäisenä asialistallani, murheita piisaa muutenkin.

    P.S. Jos nyt jotakuta alkaa kyllästyttää tämä ainainen ruikutukseni, niin onneksi en tiedä sitä :D Eikähän semmoinen ihminen näitä kyllä lukisikaan - moni varmaan klikkaa uteliaisuudesta tai vahingossa näille sivuille ja saman tien pois. Sitä en mitenkään pysty selvittämään, mutta - kuten jaksan jankuttaa - niin toivon tosi paljon, että nämä edes joskus antaisivat jollekulle pientä vertaislohtua.

    Outsalle paljon kiitoksia, että käyt kommentoimassa, ihana olet!

    VastaaPoista