maanantai 28. lokakuuta 2013

5:2 ja ateriat, Punainen soppa

Ei saa olla liian vaikeaa

Jos koko paastopäivän ketuttaa tai ärsyttää tai joutuu riutumaan itkien itsesäälissä, niin kuka sitä kauaa jaksaa. En minä ainakaan, kun olen jo pohjimmiltani laiska ja mukavuudenhaluinen nautiskelija. Siksi yritän tehdä tehdä paastopäivistä niin helppokulkuisia kuin suinkin mahdollista, ja näillä on menty jo kohta 3,5 kuukautta:

Aamulla hörpin ainakin kannullisen teetä. Lämmittää kuin villashaali hartioilla.

Aamiaisen tuuppaan niin pitkälle kuin mahdollista, jolloin se maistuu mahtavalta. Syön yleensä puuroa, joka myöskin lämmittää - ilmeisesti lämpö tuo sellaista turvallisuutta, jota kehoni ja mieleni tarvitsevat että jaksavat?

Joka välissä juon, niin ei tule olo että kun ei mitään saa ihminen suuhunsa laittaa, yyhyhyy. Jos olen liikenteessä, niin ryystän lähinnä kahvia ja vettä. Joskus zero cokista, vaikka inhoan ja pelkään aspartaameja, mutta kun se tuntuu muka tuovan energiaa. (Cokista on myös aina kotona jääkaapissa makeanhimohätätilanteiden varalta.) Jos taas vietän tyypillistä osa-aika freelancerin päivää kotona, niin juon paljon kuplavettä (jota vissyksi kutsun, mutta teen siis itse hanavedestä sodastreamkoneella), ne kuplat kun täyttää vatsaa. Ja kahvia tietysti. Ja kahvin kanssa naustiskelen jonkun pienen välipalan, jos on kova nälkä - aivan, sovellan!

Lisäksi vedän monta mukillista erilaisia teeksi kutsuttuja juomia, vaikka ne eivät sisällä itse teetä ollenkaan - teessä on kofeiinia, ei sitä mielin määrin voi vetää - joten oikeampi nimi olisi hauduke tai uute tms. Ne on ihania! Ja makuvalikoimat on valtavat, ainakin Ruohonjuuren tapaisessa luomukaupassa; en valehtele, jos sanon että löytyy 120 erilaista. Ihan marketeistakin löytyy nykyään ainakin muutamaa laatua. Tässä vain muutama esimerkki, on näköjään varastot päässeet vähiin, puuttuu esim. ehdoton lempparini YogiTea Licorice:



Kuvassa YogiTea Detox (puhdistava, mm. anista, kurkumaa, kanelia), Rooibos Vanilja ja Rooibos Verigreippi, YogiTea Lotus (mm. minttuja, mausteita, kukkia), Pure & Happy (mm. piparminttua, voikukkaa, lakritsinjuurta), Indian Spice (irtotavaraa teekaupasta, tuoksuu jumalaiselta), Sweet Kiss (voimakas aamuteeni, mm. mansikkaa ja kirsikkaa) ja Clipperin Snore & Peace (rauhoittava iltateeni, mm. sitruunaruohoa, kamomillaa, laventelia). 

Paastopäivää helpottaa myös se, että mietin jo edellisenä päivänä mitä söisin. Hankin valmiiksi tarvikkeet, ettei tarvitse paastopäivänä mennä kauppaan houkutusten keskelle. Katan aina kauniisti,  jotta silmätkin saa syödä. Ja pureskelen ruuan hitaasti, niin se kestää kauemmin, ha ha.

Lisäksi hemmottelen itseäni pienillä juttusilla: poltan kynttilöitä pitkin päivää, illalla sytytän lisäksi "jouluvaloja" ja valopalloja joita olen ripustellut ja lasikulhoihin kimputtanut ylt'ympäriinsä. Vaikka olen hajuallerginen, on tuoksuja, joista en saa oireita. Meillä kiehkuroi santelipuusuitsukkeen savut ja leijailee laventeli- tai greippiöljyn aromit! Ja kuten on tullut jo mainittua, varaan illaksi vain hauskoja tai romanttisia helposti sulavia kirjoja ja leffoja, joita sitten nautiskelen pehmoisen enkelihuovan sisällä. Päivän päätteeksi tuuditun lempeästi uneen rauhallisen ohjatun meditaation avulla...


Paastopäivän ateriat esimerkki nro 10, 503 kaloria

Aamiainen 170 kcal
- ruispuuro 150 kcal
- 2 dl sokton vadelmakeitto 20 kcal

Päivän kahvimaidot 1 dl 40 kcal

Välipala omena 90 g 36 kcal


Päivällinen 258 kcal


Punainen soppa sattumilla

1 keittoannos 144 kcal
Fetaa (8%) 50g 80 kcal
(tai raejuustoa, joka
on 85 kcal/100g)




Jälkkäriksi kahvia ja 1/3 Nutrilett 
Chocolate Crisp -patukkaa  33 kcal

Resepti (ihan omani) 2 annosta:


Porkkanaa 70g  23 kcal
Paprikaa 120g  36 kcal
Paseerattua tomaattia 500g 150 kcal
(tai tomaattimurskaa)
Pieni sipuli 50g  15 kcal
1 tl öljyä
1 kasvisfondikippo (12g)  18 kcal


Paprikasta leikataan kymmenkunta isompaa siivua, kaikki roippeet otetaan talteen.

Tomaattimurskat (mulla ei nyt ollut kuin paseerattua), kasvisfondi tai liemikuutio kattilaan, vähän vettä päälle, jätetään kiehumaan. 

Pilkotut sipulit ja kurkuma kuullotetaan öljyssä kuumalla pannulla. Mukaan heitetään reilunkokoiset porkkanapalat ja paprikanroippeet + vähän suolaa että maku irtoaa. Kaikki laitetaan 10 min päästä mukaan kattilaan. Annetaan kiehua pienellä lämmöllä, tarpeen mukaan vettä lisäillen 1/2 - 1 tunti.


Normaalisti tämän jälkeen soppa sauvasekoitettaisiin ja sen jälkeen laitettaisiin takaisin levylle ja sinne mukaan isot paprikanpalat, mutta nyt paastopäivän pitää olla pureskeltavaa, joten:

Paahda isoja paprikasiivuja pannulla, kunnes vähän ruskistuvat reunoista. Lisää kattilaan valmiin keiton sekaan, anna kiehua 5-10 minuuttia, jotta ne jäävät al denteksi.


Kaada lautaselle ja lisää fetapaloja päälle. Raejuustokin käy, jos on enää vähän päivän kaloreista käytettävänä. Huom! Tätä keittoa ei saa pilata liialla maustamisella, mikä on mun helmasynti, koska muuten ei paprikat ja porkkanat maistu millekään.









12 kommenttia:

  1. Hyvät keinot olet keksinytkin orjuuden välttämiseksi;) - ja kiitos vinkistä, taitaakin tulla tänään keittopäivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkensa pitää yrittää ;) Tuo keitto on oikeasti hyvää, mutta taisin unohtaa reseptistä yhden oleellisen aineksen eli lorauksen oliiviöljyä, joka lisätään loppuvaiheessa. Ja fetaa saisi olla paljon, isoja paksuja siivuja. Ja ihan ehdottomasti jotain rapeakuoriste tuoreleipää! Stockalta saa älyhyvää Kreikkalaista leipää (se on sen nimi), mutta käy mikä hyvänsä. Huomenna mäkin saan kauhoa keiton leivän kanssa loppuun, njam (leipä on niiiin hyvää).

      Poista
  2. Mielenkiintoista luettavaa.
    Itsellä just kans paastopäivä.
    Onneksi oli niin kiire töissä, etten muistanut koko asiaa.
    Ostinkin valmiin pinaattikeiton ja söin justiin kananmunan kera.
    Zero juoma on ihan hyvä, kun en juo kahveeta, hyvä että muutkin sitä.
    Teetä ja teetä vihreetä teetä menee.
    Hyvältä näyttää soppa :P

    VastaaPoista
  3. Tuo vihreä tee olisi tosi hyvä! Nyt justiinsa ei muhun vaan uppoa, tiedä sitten miksi. Mutta hyvä sinä kun juot, sehän tekee kaikin puolin tosi gutaa limistölle, oli paastolla tahi ei.

    Sitä Zeroa ei kyllä pitäis paljoa lipittää, kun siinä on sitä aspartaamia mikä on ihan myrkkyä ;( mutta itse olen järkeillyt, että jos sen avulla pystyn olemaan sortumatta, niin olkoon. Enhän mä sitä juo kuin alle litran viikossa.

    Mutta siihen saattaa myös koukuttua, joten olethan varovainen!

    VastaaPoista
  4. Aivan! Tuossa sun päiväohjelmassa onkin hyvä muistutus, että itseä voi hoitaa/hemmotella muutenkin kuin ruualla. Nykyään lohtusyöminen on liian helppoa, ennen piti heittää metsästystamineet olalle ja lähtä saalista etsimään jos halusi jotain pikku purtavaa :) Nyt mennään jääkaapille. Ja tuoksujen vaikutus.. siitä vois kirjoittaa vaikka kirjan! (noh on niitä varmaan kirjoitettukin).

    Ahaa, paprikat paahdetaan ekkuna? Maun vuoksi?

    VastaaPoista
  5. Ekkuna = erikseen? No paahdettuna maunkin vuoksi, mutta myös että tulee vähän rapeaksi. Kun normaalisti (ei-paastopäivinä) tekisin keiton niin, että sauvasekoittimella soseuttaisin, niin siihen on kiva lisätä paprikanpalat että on jotain suutuntumaa. Sen pehmeän, leikattavan fetan lisäksi. Ja sen ihanan leivän, joka kuuluu mukaan ehdottomasti!

    Mä olen oikein käynyt kuule aromiterapiakurssit ja kaikki, sen luokan huruakka mä olen. Mulla löytyy jos jonkinsorttista aromaattista öljyä. Ja lisäksi kuivattuja kukkais-mauste-yrtti-blandiksia, sellaisia kuin ortodoksipappien heiluttimissa, joita poltan sellaisen ihan tietynlaisen hehkuvan hiilen päällä. Ja sitten ne suitsukkeet. Ja vielä lisäksi ranskalaiset Durancen huonetuoksut, jotka ei käy yhtään nenään, kun ne on täysin luomukukista ja -yrteistä uutettu (ilman alkoholia), ne on i-ha-nia. Tulikos tuossa jo pienen kirjan verran? ;)

    VastaaPoista
  6. En voi kuin ihailla tuota sinun sitkeyttäsi! Olen seuraillut sun touhuja ja täytyy tunnustaa ettei meikäläisestä olisi moiseen itserääkkiin joten pusut sulle!

    VastaaPoista
  7. Pusut takasin, noiiin! Olen ittekkin vähän huuli pyöreenä, mutta jos hyvin menee niin menköön ;)

    Voi kun sä näkisit tämän, mutta luultavasti et: mä en enää pysty kommentoimaan sun juttuja kun se kyselee salasanoja sun muuta, ja aina ahdistun, että pitäis alkaa selvittelemään että täytyykö jonnekin rekisteröityä ja semmosta, ni sitten ne jää aina lähettämättä ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinähän on se loota jossa voi kirjautua joko googleen (=sähköpostisi),facen tai twitterin tunnuksilla tai sitten käyt heittämässä s-postiosoitteesi ja jonkun salasanan Diquksen puolelle niin saat kommenttisi julki. Ei tartte klikata kuin kommalootassa (siis se tekstinsyöttökenttä joka avautuu, samanlaiseen tapaan kuin tämäkin) sen palvelun kuvaketta minkä kautta haluaa kirjautua ja sen jälkeen painaa kilkata lähetä/vastaa namikkaa niin vot, homma toimii. Niin, tietysti täytyy muistaa kirjoittaa se kommentti ;)

      Poista
    2. Okei, tuon tarkempia ohjeita tuskin kehtaisin enää pyytää ;) Kiitos! Täytyypä kokeilla osaanko, jahka ennätän, nyt työt kutsuu.

      Poista
  8. Nostan taas hattua, kun oot niin sitkeä mimmi! Mä jatkan yhdellä paastopäivällä viikossa. Sain kolesteroli ja sokrutulokset, jotka olivat vaan entisestään huonontuneet. Ei auta kävelylenkit, kauraleseet, vihreä tee, perusterveellinen sapuska yms. eikä kai mikään muukaan. Vielä pitäs kammeta itsensä sokerirasituskokeeseen, joka saattaa näin näkymin näyttää kakkostyypin diabetesta.

    Tsekkasin diabetesliiton sivuilta aspartaamin. Se on energiaton keinotekoinen makeutusaine, joka ei nosta verensokeria, joten valion mehukeitot ja cokis on sikäli o.k. Itse en ole uskaltanut niitä juuri käyttää, mutta kai niitä vois joskus, pieninä määrinä, kuten sinäkin maistaa.

    Sanna

    VastaaPoista
  9. No kiitos kannustuksesta, itsekin olen vähän ihmeissäni kuinka hyvin tämä menee - vaikka valehtelisin, jos väittäisin että on hirveen helppoa.

    Mutta voi kun sä löytäisit jonkun keinon, minkä tahansa, millä nuo arvot palaisi kohdilleen. Mä kun en ole yhtään asiantuntija, niin en osaa neuvoa, mutta ottaisin kyllä yhteyttä joka paikkaan, lääkäreiden lisäksi luontaishoitajiin. Moni on parantunut niillä ruoka-ainekuureilla, joita ne on jokaiselle yksilöllisesti suunnitelleet.

    Hitto kun tuli kiire lähteä just nyt, aihe on kiinnostava.

    VastaaPoista