TAHDON KOLME MIESTÄ

Sitten me kaikki neljä asutaan samassa citykartanossa meren rannalla keskellä kaupunkia. Jokaisella on oma kahdensadan neliön siipensä, josta pääsee yhdyskäytävää pitkin Päätaloon. Sinne saa tulla hengailemaan koska vaan huvittaa, pakko ei ole. Omia yövieraita saa jokaisella olla, mutta niitä ei tuoda Päätaloon. Sukulaisia sinne saa tuoda, mutta vain arkipyhinä, määrättyinä kellonaikoina. Niiden kanssa muilla ei ole velvoitetta seurustella. Ikinä.

Omassa siivessänsä kukin eläköön omaa elämäänsä miten tahtoo, mutta sinkkuna. Kahdenkeskiseen parisuhteeseen jos alkaa kaivata, niin okei, ei muistella pahalla - mutta huoneisto on tyhjennettävä per heti. Siellä mitään loiseläjiä kaivata...

Päätalossa tehdään kaikkea hauskaa, kaksisteen ja kolmisteen ja nelisteen (no ei SITÄ).

Jokaiselle pakollisia tilaisuuksia on vain yksi viikossa. Sitä kutsutaan Ilonpäiväksi, se on aina sunnuntaisin. Nelisteen -aika alkaa 14.00 maissa, jolloin valmistetaan yhdessä tajuton 4-5 ruokalajin lounas. Pitkän ja leppoisan ruokailun aikana heitellään hajanaisia mietteitä seuraavan Ilonpäivän menusta. Perjantaisin hankitaan seuraavan Ilonpäivän tarvikkeet, ja ennen kauppaan lähtöä juodaan pläänikaffet. Ei ole pakko osallistua, mutta jos haluaa yhtään sananvaltaa sapuskan suhteen, niin kannattaa olla paikalla klo 17.00 sharp; ei ole varmaa, että kukaan enää muistaa mitä kukin ehdotteli edellisen lounaan aikana.

Ilonpäivinä otetaan aina iisisti. Lounaan jälkeen mennään mahongilla ja sametilla verhottuun vintage -tupakkahuoneeseen nauttimaan kahvit ja konjakit ja kunnon kuubalaiset sikarit. Gramofonilla kuunnellaan rahisevaa 40-luvun bluesia tai Dean Martinia tai Etta Jamesia. Paradoksaalista kyllä, tupakkahuoneessa ei saa polttaa tupakkaa, se täytyy tehdä ulkoterassilla. Haisee niin pahalle.

Myöhemmin heitetään ehkä tikkaa tai maleksitaan rantaan syöttämään sorsia tai löhötään jättisohvilla takkatulen ääressä (talviaikaan), vaihtoehtoisesti aurinkotuoleilla altaan reunalla (kesäaikaan). Illalla katsotaan aina leffa.

Leffailtoja on itse asiassa kaksi: sunnuntaina vanhat leffat (ennen 90-lukua) ja keskiviikkona uudemmat. Mennään kategoria kerrallaan (trilleri, sota, komedia, draama, indie, sci-fi + keskiviikkoisin myös ensi-illat)), ja jokainen saa vuorollansa ehdottaa kolmea eri vaihtoehtoa ko. kategoriasta. Äänestetään, ja jos tulee tasapeli, niin ehdottajan ääni ratkaisee. Mutta keskiviikon leffailtaan ei siis ole pakko osallistua. Ainoastaan sunnuntai 14.00 alkaen vietetään nelistään.

Muita vapaaehtoisia Päätalon toimintoja ovat saunominen (sisäpuusauna lämpiää joka ilta, rantasauna perjantaisin), vapaamuotoinen jutustelu & juustonaksut, totinen ja kostonhimoinen kortinpeluurupeama sekä musisointi, joka onnistuu ihan kahteen pekkaankin mutta paremmin kolmisteen. Jos yksi vetää uruilla ja toinen skeballa ja kolmas rummuilla, niin hep, kepeästi irtoaa köyhän miehen uriah hiippiä.

Joka miehellähän on tietysti omassa siivessänsä äijähuone, jonne voivat sitten kutsua toisiaan tai kavereitaan pelaamaan biljardia ja Grand Theft Auton uusinta versiota ja kaikkia muita poikain pelejä. Tai katsokoot vaikka porealtaissansa pornoa seinänkokoisilta ruuduilta, ihan sama. Kunhan pitävät mielessä, että se ei sitten käy esileikistä. Mistä päästäänkin kahdenkeskiseen aikaan.

Kukin mies saa koska tahansa soittaa ja kysyä, että haluttaisko? Ja minä saan koska tahansa sanoa että nyt justiinsa ei kyllä huvita. Ja sitten ne voi olla silleen jonkun toisen kaa. Vastaavasti minä saan esittää kutsuja buduaarini puolelle, mutta siitä ei saa kieltäytyä kuin erittäin hyvällä syyllä. Jos on vaikka matkoilla taikka kipeänä (lääkärintodistus). Oma yövieras ei kelpaa syyksi, jos ei siitä ole ilmoitettu viimeistään edelliseen iltaan klo 20.00 mennessä.

Kaikkea muutakin kivaa tehdään kaksistaan. Kaukoviisaasti olen valinnut miehikseni kolme erilaista lajityyppinsä mallikasta edustajaa. Yksi on kätsy, toinen on koomikko ja kolmas on taiteilija. Vakivuoroja on kullakin vain yksi kahdessa viikossa, kun pitäähän minulla omaakin aikaa olla!

Kätsy on ihana perusjamppa, luontaisasti lihaksikas (ennemmin kuolisi kuin menisi salille peilin eteen kyykkimään), matalalta puhuva (silloin harvoin kun puhuu) ja osaa tehdä kaiken mihin tarvitaan työkaluja. Olenko se vain minä, mutta jotain lähes eroottista siinä on, kun mies vääntää keskittyneesti kesärenkaiden niitä pultteja auki tai vetää venettä talviteloille paljain käsin pakkasella tai ronkkii auki kylpyhuoneen lavuaarin tukkeunutta putkea värähtämättäkään inhosta. Tai kun se huomaa tienposkeen hyytyneen nissanin konepelti pystyssä, se menee ja korjaa jäähdyttimen ja kaasuttimen tai jotkut hihnat, napsauttaa sitten konepellin vähäeleisesti kiinni ja nyökkää, että eipä kestä. Ja minä pakahdun ylpeydestä siinä vieressä, minun mieheni, minun miehekäs osaava mieheni, muiskis!

Koomikossa rakastan eniten sen viiltävää älyä ja verbaliikkaa. Miten se huomaa asioista aina sen erilaisen puolen, kuinka se osaa asetella sanansa nerokkaammin kuin itse ikinä. Sen kanssa on mahtavaa pyöriä kaupungilla tarkkailemassa ihmisiä ja muuta elämää, kun se löytää kaikesta jotain yllättävää tai hervotonta tai kun se heittelee huimia sarkastisia huomautuksia tyypeille jotka sen ansaitsevat (ei muille, koska se ei ole ilkeä). Tottakai siinä on rutkasti stand-up koomikon vikaa, ja mitä isompi yleisö, sitä parempaa läppää. Joka toinen lauantai vietetään ensin päivä kaksistaan, mutta illalla on aina rutkasti mainetta niittäneet iltamat - ei siis ördebileet - ja jossain sopivassa vaiheessa oma hurmurini ottaa sanan ja tilanteen haltuun, eikä lopeta ennen kuin kaikilla on pissit housuissa. Mun ikioma rickygervais!

Taiteilija on sielukas ja syvällinen, maanis-depressiivinen narsisti. Sen luovuus hulluutta tai hulluus luovuutta, vaikea sanoa, mutta ei se ainakaan kylmäksi jätä. Sen ego on isompi kuin kellään, paitsi silloin, kun se tuntee itsensä lahjattomaksi pelleksi. Isoeleisesti se silloin repii ja tuhoaa kaiken, mitä on saanut aikaiseksi, ja antaa projektilleen kuolemantuomion. Se on traagista, ja me itketään yhdessä. Sukelletaan syviin vesiin ja parutaan kuinka me ollaan omahyväisiä mitättömiä itsekeskeisiä paskiaisia eikä ansaita edes elää, ja sitten ahdistutaan globaaleista asioista; ilmastonmuutoksesta, joukkotuhoaseista, kolmansien maiden köyhyydestä, valaiden itsemurharantautumisista... Tärisyttää olla niin melodramaattisia yhdessä, päätetään repiä ranteet rikki ja luovuttaa - paitsi ettei nyt heti kuitenkaan, ku oliks siel jääkaapissa viel sitä sunnuntaista marenkikakkua? Mä meen avaa punkun, ja hei, je t'aime cherie, olet unelmieni kohtalokas nainen!

Kaikilla kolmella miehellä yhteistä on se, että ovat jokainen perineet jättiomaisuuden (että ne kartanon kulut hoituu). Rahahuolia ei siis ole eikä tule. Eikä muitakaan huolia, kun jokainen saa olla kuin ellun kana omissa oloissaan paitsi välillä, kun itse jo haluaakin olla yhdessä. Joko kaksisteen yhdessä (siis minun kanssa, mieheni ovat heteroita) tai että hengaillaan kolmin tai neljin yhdessä, vaikka lehtiä haravoiden tai fudista katsellen. Miesten ei tarvitse kuunnella minun naistenjuttujani, sitä varten minulla on ystävät, eikä kenenkään kanssa ikinä tarvitse pohtia että missä me oikein mennään meidän suhteessa? Ei ahdista, kun ei ole pakko aina olla samaan aikaan samassa tilassa sen saman kanssa. Eikä riitoja tule jonninjoutavista arkiasioista niin kuin että ajetaanko Kouvolan vai Lahden kautta tai miksi sä toit hylakermaa kun varta vasten pyysin laktoositonta ja se on muuten todellakin sun vuoro käyttää koira, oon mäkin sikaväsynyt.

Ja minä saan nauttia suunnattomasti, kun en joudu sietämään synkkyyttä ja pahantuulisuutta - miten miehet onkin niin usein pahalla tuulella eikä kerro syytä kun ei usko että puhuminen auttaa? - enkä joudu siivoamaan kenenkään toisen jälkiä enkä hoivaamaan aikuista ihmistä enkä olemaan tilivelvollinen kenellekään. Kaikki me oltaisiin yhtä vapaita. Omasta tahdosta yhdessä kerran tai kaksi viikossa. Voisiko parempaa ollakaan?

Ainoaksi käytännön ongelmaksi näin alkuun saattaisi muodostua se, etten löydä kolmea perinyttä miestä, jotka haluavat neljän kimppaan keski-iän ylittäneen ja naturellisti ikääntyneen naisen kanssa. Voisiko niin huonosti käydä? Vaikka - kuten tarkkaavaiset huomasivatkin - en edes asettanut minkäänlaisia vaatimuksia iän, hiusten määrän tai kansalaisuuden suhteen? Ei maar, on tämän pakko olla sen verta houkutteleva tarjous, että vaivaiset kolme miestä löytyy jostakin maailman kolkasta.

Että saa laittaa sanaa kiertään.