perjantai 29. kesäkuuta 2012
Painonpudotus: ARGH, PEILI PETTI
Valkoiset leveät pellavahousut ja valkoista toppia kolmessa kerroksessa. Päällimmäisenä ihana pumpulinpehmeä pitsimäinen neuletakki, jonka helma poimuttuu tosi nätisti. En nyt sentään hoikalta näyttänyt, mutta ihan hyvältä - makkarin kokopeilissä.
Totuus kaikessa karmeudessaan paljastui kuitenkin ensimmäistä näyteikkunaa ohittaessa: maha kuin rantapallo, hyllyvä rintamus eikä neule peittänytkään takapuolta niin kuin piti. Teki mieli kääntyä takaisin ja keittää mökötyskahvit, mutta löntystelin sitten kuitenkin ratikkaan ja köröttelin Sokokselle. Olen jo monena kesänä hakenut sieltä kosmetiikka-alesta täydennystä kylppäriin, eli tarpeellisia tavaroita. Näyteikkunasta jäi norsuolo enkä edes vilkaissut kadun toiselle puolelle vaateputiikkien suuntaan. Ei kyllä olisi ollut rahaakaan.
Sokoksessa tein hyvät kaupat. Hyvälaatuisia ja oikeasti riittoisia hiustuotteita (kampaamokamaa) ja ripsaria lähdin sieltä hakemaan ja sellaisten kanssa kotia palasin. Ja säästin yli 13 euroa! Iloissani unohdin tyystin, että vain puoli tuntia aiemmin olin vakaasti päättänyt lopettaa läskimahan kasvattamisen, ja ostin kotimatkan jaksaakseni suklaapatukan. Perse. Kyllä sen vartin olisi pystynyt ratikassa istumaan ilman sokerienergiaakin ;(
Vuosi sitten keväällä, kun sain 10 kiloa laihdutettua, olin niin fiksu että otin kaupungille lähtiessä kassiin mukaan pienen terveellisen evään. Yleensä valmiiksi kuoritun ja lohkotun omenan tai appelsiinin ja vesipullon. Täytyy yrittää jatkossa taas muistaa.
Heh, tämmöisen huomion reissullani tein, että turistimiehet (joita on nyt kaupunki pullollaan, ehkä EM-kisojen takia) on ihan hassuina pitkiin vaaleisiin hiuksiin. Niin lääpällään, että rekisteröivät vasta parin sekunnin viiveellä, että hiusten alapuolella onkin keskivartalolihava keski-ikäinen täti. Itseasiassa ei se ole huvittavaa, kyllä siitä paha mieli tulee kun näkee sen inhoa ilmaisevan mikroilmeen ihmisten kasvoilla, olipa ne ketä hyvänsä. Siksi yleensä kävelenkin katse jonnekin kaukaisuuteen suunnattuna.
Siten välttää myös näkemästä kuvajaistaan sieltä näyteikkunasta...
Tunnisteet:
läskimaha,
painonpudotus,
peilikuva inhottaa,
ulkonäköpaineet,
vanha blondi nainen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Koskaan en ole päässyt ihailevista katseista nauttimaan, edes nuorena. Joten ylpeänä vain eteen päin. Tässä enää perheenperustamismieltäkään näissä vaivoissa ole, joten kuka nyt ulkoisiin tekijöihin panostavia miespuolisia haluaisi edes tuttavapiireihin. Hyh.
VastaaPoistaOn järkyttävää että pitää kärsiä toisarvoisista asioista vain yleisen arvomaailman tähden. Painonpudotus minulla lähteekin täysin terveydellisistä lähtökohdista. Jos saan kaikkeni yrittää parantaakseni kolesteroliarvojani, vältyn lääkitykseltä. Mutta ne karjalaiset geenit painaa.
Onko sulla robotin esto tarkoituksella päällä? Voi vähentää kommentointia ja mullakin on paljon ongelmia saada koodi menemään oikein.
Nautitaan elämästä ja sen pieniksi jäävistä saavutuksista jotka eivät ehkä ulospäin näy. Luonteessa voitetaan minkä ulkonäössä hävitään.
Voi itku, oot Outsa ennenki kysyny tuosta mutta en osaa sanoa, en ole ainakaan tarkotuksella laittanut mitään estoa. Yritin jo kerran aikasemmin tsekata asiaa, mutta en löytänyt mitään, en kyllä ees ymmärrä mitä pitäis löytää. Robotti? Jahka jaksan niin koitan taas selvitellä asiaa...
VastaaPoistaMutta joo, en mäkään miehiä sillä silmällä (toistaiseksi) kattele. Tää elämänvaihe ei todellakaan olis paras mahdollinen yrittää treffailla, luojan tähden, kun hiki tursuu hiuslatvoistakin!
Ja kyllä, noinhan sen pitäisi olla, itsekin vihaan sitä että ulkonäkö vaikuttaa siihen miten ihmiseen suhtaudutaan. Mutta hitto kun se vaikuttaa! Äitini jo aikoinaan, siis vuosikymmeniä sitten, neuvoi katsomaan että on nk. tukka hyvin kun menee Stockalle ostoksille, niin saa parempaa palvelua. Pätee vieläkin.
Ylipäänsä tää tolkuton kauneuden ja nuoruuden ihannointi on.. no just sitä, tolkutonta. Ja epäreilua ja kohtuutonta. Kaikkihan sen tietää. Ja voi varmaan sanoa että suurin osa naisista siitä kärsii, tavalla tai toisella. Se on niin perseestä. Soisin todellakin olevani vapaa pinnallisuudesta ja sisältä kaunis mutta en ole ;(
Terveyssyistä munkin olis ihan pakko saada mahaläskejä pois, sitä on omalääkäri tolkuttanu jo vuosia. Mun vyötärönympärys on yli 20 senttiä liian iso!!!! Siinä on kyllä sisäelimet lytyssä, huh.
Mutta kyllähän mä haluisin myös näyttää paremmalta, ehdottomasti. Sillon elämässä vaan yksinkertaisesti olis helpompaa. Mutta toistan, että asia on ihan perseestä. Ei se saisi olla niin. Miten paljon onnellisempia me naiset, miehetkin, oltaisiin ilman ulkonäköpaineita. Itse asiassa lapsetkin; nythän jo viisivuotiaat tytöt, reppanat, kauhistelee peilistä muka paksuja reisiään ;(
Toivottavasti tää älyttömyys menis nopeesti niin älyttömäks, että se olis jo kaikille liikaa, ja seuraisi vallankumous ja vastaliike ja yhtäkkiä luonnollisuus olis in ja anorektinen laihuus out :)
Rubens naiseus ihanteeksi... kerrankin olisin trendilöissä mukana. Ja helposti vielä.
VastaaPoistaKuule katon sen Asetukset-Tekstit ja Kommentit-Näytä sanavahvistus:Ei-vaihtoehto.
Minäkään vanhana vuodatuslaisena en tahdo löytää mistä se ruuvattiin, mutta luulen että monesta suunnasta pääsee tuohon pisteeseen. Ensinnäkin ei tilin asetuksista päässyt...heh.. mulla on blondiblogiaivot... ei voi mitään.
"Hiki tursuu hiuslatvoistakin" :)LOL
VastaaPoistaToi peilien valehteleminen on kyllä tuttu juttu. Aamulla kylppärin peilistä kattoo ihan hyvä naama, mutta meneppäs työpaikalla suoraan naisten vessaan katsomaan kuka sieltä tihrustaa. Ikää reilusti 10 vuotta enemmän ja tukka kun peikolla. Olen ajatellu, että se on peilivalmistajien pirullinen juoni. Asiakas ostaa sen peilin, missä näyttää hyvälle.
Aivan, yksiä perkeleitä nuo peilinvalmistajat :))
VastaaPoistaJa toi tukkajuttu riivaa myös mua - just tänään taas oli tukka ihan kivasti pöyheä kun lähdin kotoa, mutta puoli tuntia myöhemmin kirjaston vessan peilistä kun katsoin niin se valui yhtenä maantien värisenä luiruna pitkin harteita. Ihan ku joku olis käyny kaatamassa kuravettä päähän ;(